Minulle tehtiin noin vuosi sitten duunin puolesta sellainen Thomas-analyysi, joka osuvasti sanoi, että "Minulla on vaikeuksia pitää aikatauluista kiinni varsinkin hallinnollisissa tehtävissä, johtuen kiinnostuksestani ihmisiin: Tämän vuoksi hallinnollisten tukipalveluiden pitäisi olla hyvät" No, ko. analyysin perusteella olisin muka hyvä johtaja ja hyvä ihmisten kanssa. (ja samalla mainittiin, etten oikein pidä työstäni). Yritin tämän perusteella ehdottaa esimiehelleni, että saisin oman sihteerin, mutta ei kuulemma käynyt

Sihteeri tai ei, mutta välillä tarvitsisin hieman perseelle potkijaa. Työpaikalle, joku joka muistuttelisi tapaamisista ja aikatauluista ja etsisi "puuttuvia" papereita. Ja kotiin sopivasti nalkuttavaa akkaa, joka välillä patistaisi minua edes hieman siivoamaan (ja siivoisi myös itse). Salilla voisi olla personal traineri, joka muistuttaisi venyttelyn tärkeydestä.
Onkos sinulla vaikeuksia aloittaa töitä, tenttiin lukemisia jne? Tarvitsitko sinä, jonkun valmentaja tms. potkimaan perseelle vai saatko aina itseäsi niskasta kiinni? Haluisitko tulla tontulle vaimoksi-sihteeriksi-traineriksi? Saisit multa markan.