Puttis?? Ennen se kyllä oli Pudis mut ehkäpä vanhuus on iskenyt ja lempinimi muuttunut.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Kyy, sainpa minäkin hyvän kuvan tontusta kun se yritti polttaa tampereen, vaan eipä onneksi onnistunut aikeissaan, olisi ne kaikki upeat neiditkin hävinneet.
Voi helkkari mikä kuva Enarysta, ihan nousi sappi kurkkuun . Toivottavasti kyseessä ei ole aito asia, sillä ei se missään videossa noin möhköltä ole näyttänyt.
Puttis?? Ennen se kyllä oli Pudis mut ehkäpä vanhuus on iskenyt ja lempinimi muuttunut.
Puttis joo, en minä ole koskaan kuullutkaan tuota toista nimeä. Mutta miekkonen nousikin minun tietoisuuteeni vasta muutama vuosi ennen Lordia.
No Pudis oli 12v sitten että onhan siinä ajassa paljon ehtinyt tapahtua.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Voi helkkari mikä kuva Enarysta, ihan nousi sappi kurkkuun . Toivottavasti kyseessä ei ole aito asia, sillä ei se missään videossa noin möhköltä ole näyttänyt.
Sudenhenki kirjoitti:Voi helkkari mikä kuva Enarysta, ihan nousi sappi kurkkuun . Toivottavasti kyseessä ei ole aito asia, sillä ei se missään videossa noin möhköltä ole näyttänyt.
Ko. neitosen ihan livenä tavanneena - on se aika isohko.
No niin nytpä on Seiskassa Mr Lordi oikeen kannessa. Prkl.
Hyvä kuva, ei siinä mitään, mut ois saanu jäähä julkasematta :/
Toisaalta kaikki kuvat on roskalehdissä eikä kukaan ole oikeasti vahvistanut että onko ko kuvissa esiintyvä hlö Putaansuu vai ei. Roskalehdethän on niin luotettavia asioiden kanssa ja tarkistaa lähteet ja taustat aina ja varmasti. Yhtä hyvin siinä vois olla mun isän kuva ja kirjotus että "TÄSSÄ ON LORDI".
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Kun Helsingin Sanomien Nyt-liite hiljattain kysyi pääministeri Matti Vanhaselta tämän kolmea suosikkilevyä, listan ykkösenä oli Lordi. Levyn nimeä ei Matti hoksannut mainita. Kertoipa vain kannattavansa Lordia, koska tämä on suomalainen ja aikovansa tänä vuonna katsoa Euroviisut. Kakkosena Vanhasen listalla oli joku Joni Mitchellin levy, jonka nimeä Matti ei muistanut, mutta jota hän oli silloin nuorena tullut kuunnelleeksi. Nämä valinnat olisivat vielä menneet läpi huumorina, mutta ällistyttävin oli Matin listan kolmonen: "Ei nyt tule mitään mieleen." Mies, joka pääministerin ominaisuudessa käytännössä johtaa maatamme, ei kykene keksimään kolmea musiikkiteosta, joista hän pitäisi. Jopa kahden kanssa oli selviä vaikeuksia. Kaikki tietävät, että Vanhanen on väritön persoona, mutta hänen musiikkimakunsa vie mitäänsanomattomuuden aivan uusiin korkeuksiin.

Mihin jäi Pikku G?
Vanhanen on takinkääntäjä. Se alkoi "digata" Lordia vain ja ainoastaan siksi että ne voitti Neuroviisut.