Ainakin Iso Roballa oleva Gentlemans Club oli varsin ystävällinen polttarimiehille. Paikan omistajahan on legendaarinen Pikku Pietarin entinen omistaja. Mikään iso mesta ei ole kyseessä, mutta siinä nyt aluksi.
Yksi katu ylöspäin ja tulee vastaan Soho. Siellä en ole käynyt, mutta kyseinen paikka taitaa olla Mikadon korvaaja..
Näyttää tyylikkäältä, haluaisin itse käydä tuolla katsomassa. Suraa?
LOL! Ainakin miehet saavat sieltä suraa melkein puolipakolla, maksullista ja venäjää vääntävää sellaista. Minulla on käsitys tai luulo että ainakin aikoinaan (pari vuotta sitten?) kaikki paikallaolevat naiset olisivat prostituoituja? Tai ehkä siellä on nykyisin naispoliisejakin etsimässä käräytettäviä?
Yhden kerran tuonne olen eksynyt pienen työporukan kanssa kun oli niin kielletyn hedelmän maku, taidettiin olla vähän pöhnässä. Maksullisia seksitarjouksia taisi tulla muutama, ja kun erehdyimme hiukan liian lähelle strippauskoroketta, tulivat tanssijat koko ajan vaatimaan esityksestä tippejä, ja jos ei antanut, hirveä valitus päälle kuinka olimme katselleet heidän esitystään ilmaiseksi. Eräs työkaveri taisi pudotella jotain kolikoita yhden stripparin pöksyihin, kun ei löytynyt sopivankokoisia seteleitä. Se kyllä nauratti, huvittava tilanne.
Joo ja kieltäydyimme niistä tarjouksista, emme pyytäneet edes ryhmäalennusta.
Jos asia on näin, niin jätetään se tutustumiskäynti väliin.
Mieli nyt vaan tekisi päästä katsomaan strippareita, kun viimeksi olen käynyt Väinön Pubissa Kuopiossa vuonna -97. Notta onko ajat muuttuneet ja tyyli vaihtunut.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Jos ette halua mennä varsinaiseen stripteasebaariin, niin kalevankadulla on sellanen strippipaikka (Queen´s show tai joku) josta vuokrataan huone esim. tunniksi ja tyttö tanssii teille, sinne saa viedä omat juomat koska niillä ei taida olla oikeuksia. (Ainakin viimeks oli näin..)
Onhan noita muitakin mutta tää oli aika muistaakseni aika halpa.
Tosin tunnissa voi käydä jo aika vähän pitkäks jos ihan hassuttelu mielessä ootte menossa, mut tollanen annos on musta ainakin ihan riittävä ja siitä voi jatkaa sitten minne lystää.
Ei noissa tissibaareissa kuitenkaan mikään älyttömän hyvä meininki oo koskaan ollu.
Hellu kirjoitti:Jos ette halua mennä varsinaiseen stripteasebaariin, niin kalevankadulla on sellanen strippipaikka (Queen´s show tai joku) josta vuokrataan huone esim. tunniksi ja tyttö tanssii teille, sinne saa viedä omat juomat koska niillä ei taida olla oikeuksia. (Ainakin viimeks oli näin..)
Onhan noita muitakin mutta tää oli aika muistaakseni aika halpa.
Tosin tunnissa voi käydä jo aika vähän pitkäks jos ihan hassuttelu mielessä ootte menossa, mut tollanen annos on musta ainakin ihan riittävä ja siitä voi jatkaa sitten minne lystää.
Ei noissa tissibaareissa kuitenkaan mikään älyttömän hyvä meininki oo koskaan ollu.
Onkos joku joskus pornokaupassa käynyt näitä tanssijoita katselemassa?
Täällä on yksi (tietääkseni) strippibaari, näyttää aika kälyiseltä (ja venäläiseltä), mutta pornoliikkeessa näyttää vaihtuvan esiintyjät mukavan tiuhaan.
Mahtaa olla jotain pikkupotteroita johon ei mahdu kahta?
Hmm, tuosta menee jotenkin se strippibaari efekti kokonaan pois.
Ehkä pitää odottaa, jotta on isommassa kaupungissa missä enemmän tarjontaa. Tai sitten Viron matkaa.