Koin äsken opettajanurani tähtihetken.
Perjantaina olin sanonut oppilaille, että tiistaina ei sitten ole tuntia kolmesta neljään, kun kolmelta loppuu itsenäisyysjuhla ja sitten kaikki pääsevät kotiin. Yllätyksekseni näin, että ryhmän neljän pojan naamat ihan oikeasti
venähtivät pettymyksestä. Minä, että mitä häh, haluisitteko, että pidetään tunti vielä juhlan jälkeen. Ne, että joo. Minä, että vaikka muut ryhmät lähtee kotiin? No joo joo.
Työkaverit olivat tänään, että et kai sä hassu uskonut, että ne on tosissaan, me tullaan sinne luokkaan sun mukana katsomaan, onko siellä muka ketään. No siellähän ne odottelivat kiltisti ja rupesivat tekemään antamiani tehtäviä. Kesken tunnin vielä yksi kollega pisti päänsä ovenraosta sisään ja sanoi haluavansa nähdä tyypit, jotka jäävät koululle vapaaehtoisesti. Pidin vielä neljä minuuttia yliaikaa eikä kukaan protestoinut.
Nykyajan nuoriso on joskus tosi arvaamatonta
Tai sitten minä olen pätevämpi ja innostavampi kuin olen kuvitellutkaan