PerttiMakimaa kirjoitti:http://www.pankkiyhdistys.fi/sisalto/up ... enII06.pdf
Sivulla 18 oleva kuva kertoo, että kaikki tämä on tehty lainarahalla. Suomalaiset ovat ennätyksellisen velkaantuneita. Toki esimerkiksi Yhdysvaltalaisiin verrattuna tilanne ei ole paha, mutta ymmärtääkseni heitä ei kai pidetä parhaana esimerkkinä miten hoitaa omaa talouttaan.
Mitenkähän hyvin maamme kansalaiset jaksavat tällaisen velkataakan alla? Voivathan he pärjätä hyvinkin jos talous ei sakkaa.
Johtopäätöksesi on mielestäni turhan suoraviivainen, mutta on kyllä ihan aiheellista ihmetellä miten kestävällä pohjalla velkaantuminen on.
Velkaantuminen ei itsessään ole mikään paha asia, vaan oikein käytettynä työkalu, minkä avulla voi tehdä investointeja omaan elämiseen kuten asuntoon, autoon, kesämökkiin jne. Toki tällaisiakin lainoja voi ottaa liian isolla riskillä, puhumattakaan kevytmielisestä kulutuksen luotottamisesta.
Suomalaisten velkaantumisasteen nopea kasvu 97-06 selittyy monilla tekijöillä, kuten korkokustannusten alenemisella, työttömyyden laskulla, lamatraumojen vähenemisellä, innovatiivisimmilla lainatuotteilla, asuntojen hinnannousulla ja varallisuuden kasvulla. Asuntojen hintojen nousua lukuun ottamatta nämä kaikki ovat selvästi hyviä asioita. Täysin mahdollista, että myös kestämättömällä pohjalla oleva velkaantuminen on lisääntynyt, mutta ei välttämättä mitenkään merkittävissä määrin, jos siis ollenkaan. Kuten viittaamassasi raportissa todetaan, suomalaisten velkaantumisaste on edelleen kansainvälisen keskiarvon alapuolella, eli ei pelkästään jenkkeihin verrattuna.
Joka tapauksessa suurin osa velkaantumisesta selittyy asuntolainakannan nousulla, joten suurimmalle osalle lainoja löytyy lainan kattava vakuus. Tämä argumentti ei toki päde, jos uskoo merkittävään asuntohintakuplaan. Tietääkseni yksikään asiantuntija ei kuitenkaan oleta asuntojen hintojen laskevan merkittävissä määrin (esim. > 10 %) lähivuosina, ja suurin osa näyttää uskovan maltilliseen hinnannousuun. Asuntokaupan perusajurit, yhteen muuttaminen, perheenlisäys, kuoleminen jne. pitävät huolen siitä, että asuntoja myydään ja ostetaan pitkälti hintatasosta riippumatta.
En nyt yritä sanoa ettei asunnon ostamiseen voisi liittyä riskejä. Taisi Voikkaan erotetuille paperimiehille käydä ohraisesti, jos sattuivat olemaan asunnonomistajia, erityisesti tuoreita asuntovelallisia. Ja jos jokin täysin odottamaton tekijä saisi korot nyt pomppaamaan oikein kunnolla, niin kyllä siinä monella olisi talous helisemässä ja asuntojen hinnat kääntyisivät varmasti laskuun.
Kulutusluottojen määrä suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin ei ole lisääntynyt olennaisesti, joten en usko, että suomalaisten velkaantumisesta tarvitsee olla sen enempää huolissaan kuin aikaisemmin. Kyllä jotkut tyrivät raha-asiansa kuten ennenkin, mutta en keksi mitään syytä uskoa heidän määränsä muuttuneen ratkaisevasti.