Päivän uutiskatsaus
Re: Päivän uutiskatsaus
Keikku, sä annat sun omien mieltymysten ja tuomitsevuutesi käydä sinänsä hyvän tarkoituksen ja itsensä ilahduttamisen ylitse. Ei sillä, että tarkoitus eli se itsensä piristäminen pyhittäisi keinot eli täytettä tisseihin, mutta kun mä en pysty näkemään hänen henkilökohtaisessa ja yhteiskunnan hyväksymässä menettelyssä sinänsä mitään pahaa, kuten laajempaan vastuuseen, esimerkin näyttämiseen tai sensellaseen liittyvää vastuun pettämistä, jonka taas voisi tulkita keinojen ainakin osittaisena pyhittämisenä.
Onko täytteen otto sitten turhamaista tai pinnallista? En mä ole sitä sanomaan.
Mutta joo, tiedän mihin tämä orastava keskustelumme sinänsä merkityksettömästä aiheesta johtaisi, joten jätän tähän. Tässä ei olisi, onko koskaan ollutkaan, kyse ko. tapauksesta, vaan jostain perustavaa laatua olevammasta, josta en jaksa tai viitsi metakeskustelua aloittaa.

-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Päivän uutiskatsaus
Silikonitissien laitto yhteiskunnan hyväksymä menettely? Ööö, kuka tai mikä on yhteiskunta? Yhteiskunta hyväksyy myös botoxin, peniksen pidennys- ja paksunnosleikkaukset, turpeat restylaanihuulet (vai mitä helkkaria ne sinne tunkevatkin), rinta-, hauis-, pohjeproteesit, rasvaimun, häpyhuulten muotoiluleikkaukset ja persesilikonit. Kaikkein parasta on, että se hyväksyy, että ihminen tekee itselleen melkein tuon kaiken. Ihanaa! Fanitan yhteiskuntaa ihan kybällä. Yhteiskunta hyväksyy myös sen, että ihminen arvelee olevansa tosi seksy sen vuoksi, että sillä on kaksi muovipalloa ihon alla. No mikäs siinä, jos se jonkun mielestä syntyy se seksikkyys noin yksinkertaisesti.silsis kirjoitti:Keikku, sä annat sun omien mieltymysten ja tuomitsevuutesi käydä sinänsä hyvän tarkoituksen ja itsensä ilahduttamisen ylitse. Ei sillä, että tarkoitus eli se itsensä piristäminen pyhittäisi keinot eli täytettä tisseihin, mutta kun mä en pysty näkemään hänen henkilökohtaisessa ja yhteiskunnan hyväksymässä menettelyssä sinänsä mitään pahaa, kuten laajempaan vastuuseen, esimerkin näyttämiseen tai sensellaseen liittyvää vastuun pettämistä, jonka taas voisi tulkita keinojen ainakin osittaisena pyhittämisenä.
Onko täytteen otto sitten turhamaista tai pinnallista? En mä ole sitä sanomaan.
Mutta joo, tiedän mihin tämä orastava keskustelumme sinänsä merkityksettömästä aiheesta johtaisi, joten jätän tähän. Tässä ei olisi, onko koskaan ollutkaan, kyse ko. tapauksesta, vaan jostain perustavaa laatua olevammasta, josta en jaksa tai viitsi metakeskustelua aloittaa.
Kyllä kuka tahansa tuon tason julkkis on myös joillekin ihmisille roolimalli. Eiköhän sitä taas muutamat nuoret tytöt katso omia rintojaan huolestuneena ja mieti, että ne eivät ole täydelliset (?) ja että kyllä niihin pitäisi silikonit saada.
Ja oon ihan saletti, että ne Susannan alkuperäiset rinnat olivat nätit. Toisaalta, minä olen kyllä mestari näkemään seksikkyyttä ja viehättävyyttä kaikennäköisissä ihmisissä.
Kikkelis kokkelis.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3044
- Liittynyt: 26.03.2006 21:27
Re: Päivän uutiskatsaus
Oi vitsi, musta se Nelosen persedokumetti daamista jonka maharasvat ruiskutettiin sen pyllyyn oli mahtava! Siinä se sitten valikoi, minkä muotoset pakarat haluais. Ja kyllä tuli mahtava tarakka!Keikaus kirjoitti: persesilikonit.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Päivän uutiskatsaus
Ja hän eli tarakkansa ja latinoperseitä ihailevan henkevän poikaystävänsä kanssa onnellisena elämänsä loppuun saakka. Ja jotkut vielä päivittelet kylkiluiden katkomista ja lyijyvoiteen käyttöä. Vaadin niiden käytön laillistamista ja verovähennysoikeutta välittömästi, koska on naisen oikeus näyttää luonnottomalta! Missä on eduskuntavaaliehdokas, joka ajaa näitä tärkeitä asioita?Lilo kirjoitti:Oi vitsi, musta se Nelosen persedokumetti daamista jonka maharasvat ruiskutettiin sen pyllyyn oli mahtava! Siinä se sitten valikoi, minkä muotoset pakarat haluais. Ja kyllä tuli mahtava tarakka!Keikaus kirjoitti: persesilikonit.
Kikkelis kokkelis.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Päivän uutiskatsaus
Buu-vitun-huu, vanha mies potkas tyhjää. Enempi itketti toi E.T. piste.
Sussun silikooneista vielä sen verran, että siinä vaiheessa kun on normaalia "piristää itseään" leikkauksella, sanoudun lopullisesti irti ihmiskunnasta. Päästään saa olla näemmä miten pipi hyvänsä, kunhan vaan näyttää kivalta alasti. Pipipäät.

Rotan aivot valtasivat pääni.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Päivän uutiskatsaus
Koska en loppujen lopuksi nauti juuri muusta kuin metakeskusteluista, kannanpa vähäisen korteni kekoon.silsis kirjoitti:Keikku, sä annat sun omien mieltymysten ja tuomitsevuutesi käydä sinänsä hyvän tarkoituksen ja itsensä ilahduttamisen ylitse. ...
Onko täytteen otto sitten turhamaista tai pinnallista? En mä ole sitä sanomaan.
Silsiksen pointti on tietysti sikäli ongelmallinen, että jos tosiaan silikonin tyrkkäämistä sinne tänne ryhdyttäisiin pitämään suotavana, siitä alkaisi pikku hiljaa tulla normi. Toisin sanoen, nekin, jotka vastustavat silikonin ruikkimista, alkaisivat kärsiä odotuksista, joiden mukaan naisen pitäisi näyttää amerikkalaiselta pornotähdeltä, olipa sitten amerikkalainen pornotähti tai ei. Siinä mielessä tällaisen kehityksen vastustaminen ei pelkästään ole ymmärrettävää, koska se nimenomaan on henkilökohtaista, vaan oikeastaan suotavaa ja välttämätöntä, ellei yhteiskunnallisena ihanteena pidetä alistumista mille vain. (En sano että jälkimmäinen on sinänsä mahdotonta, mutta välttäkäämme fatalismia näin joulupäivänä.)
Keikaus on sinänsä johdonmukainen, koska hän tuntuu vastustavan useimpia kauneudenhoitoon liittyviä ilmiöitä. Tämä on ongelmallista sikäli, että vastustuksessa olisi ehkä oltava jollain tavoin johdonmukainen - ehkä Keikkis sitä onkin, vastustaessaan niitä kauneudenhoidon muotoja, joihin liittyy tuskallisia rituaaleja (karvanpoisto) tai jotka ovat terveydelle vaarallisia. Tällöin tietysti nousee kysymykseksi se, mikä on kohtuullinen ja mikä taas sietämätön uhraus, kun on kysymys kauneudenhoidosta. Tätä on minusta vaikea yksiselitteisesti määrittää, koska rajanveto on viime kädessä mielivaltaista ja näkökulmasta riippuvaa. Voisi tietysti ajatella niinkin, jos hylätään implikoitu viiden pennin kantilaisuus, ettei ihmisellä ole velvollisuutta olla johdonmukainen, edes "omien" kantojensa suhteen. Tällöin tosin seuraukset diskurssietiikalle voisivat olla melko dramaattiset.
Re: Päivän uutiskatsaus
Siskon mies kertoi aattona että kaverinsa oli paistanut itsensä joulukinkuksi ilmeisesti aatonaattona. Naurahdin muka hyvälle vitsille (jota en tosin tajunnut), kunnes vasta tajusin hänen juuri kertoneen omaan pistämättömän sarkastiseen tyyliinsä kaverinsa kuolleen tulipalossa. Vakavoiduin, koska se kuului mielestäni asiaan tuossa tilanteessa.Ann kirjoitti:Buu-vitun-huu, vanha mies potkas tyhjää. Enempi itketti toi E.T. piste.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Päivän uutiskatsaus
Kieltäydyn vakavoitumasta James Brownin takia. Gedappa!CandyMan kirjoitti:Vakavoiduin, koska se kuului mielestäni asiaan tuossa tilanteessa.
Rotan aivot valtasivat pääni.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Päivän uutiskatsaus
Kiitos! Mulle tuli rakastavia ajatuksia sua kohtaan, kun luin postauksesi.Vadim kirjoitti:Koska en loppujen lopuksi nauti juuri muusta kuin metakeskusteluista, kannanpa vähäisen korteni kekoon.silsis kirjoitti:Keikku, sä annat sun omien mieltymysten ja tuomitsevuutesi käydä sinänsä hyvän tarkoituksen ja itsensä ilahduttamisen ylitse. ...
Onko täytteen otto sitten turhamaista tai pinnallista? En mä ole sitä sanomaan.
Silsiksen pointti on tietysti sikäli ongelmallinen, että jos tosiaan silikonin tyrkkäämistä sinne tänne ryhdyttäisiin pitämään suotavana, siitä alkaisi pikku hiljaa tulla normi. Toisin sanoen, nekin, jotka vastustavat silikonin ruikkimista, alkaisivat kärsiä odotuksista, joiden mukaan naisen pitäisi näyttää amerikkalaiselta pornotähdeltä, olipa sitten amerikkalainen pornotähti tai ei. Siinä mielessä tällaisen kehityksen vastustaminen ei pelkästään ole ymmärrettävää, koska se nimenomaan on henkilökohtaista, vaan oikeastaan suotavaa ja välttämätöntä, ellei yhteiskunnallisena ihanteena pidetä alistumista mille vain. (En sano että jälkimmäinen on sinänsä mahdotonta, mutta välttäkäämme fatalismia näin joulupäivänä.)
Keikaus on sinänsä johdonmukainen, koska hän tuntuu vastustavan useimpia kauneudenhoitoon liittyviä ilmiöitä. Tämä on ongelmallista sikäli, että vastustuksessa olisi ehkä oltava jollain tavoin johdonmukainen - ehkä Keikkis sitä onkin, vastustaessaan niitä kauneudenhoidon muotoja, joihin liittyy tuskallisia rituaaleja (karvanpoisto) tai jotka ovat terveydelle vaarallisia. Tällöin tietysti nousee kysymykseksi se, mikä on kohtuullinen ja mikä taas sietämätön uhraus, kun on kysymys kauneudenhoidosta. Tätä on minusta vaikea yksiselitteisesti määrittää, koska rajanveto on viime kädessä mielivaltaista ja näkökulmasta riippuvaa. Voisi tietysti ajatella niinkin, jos hylätään implikoitu viiden pennin kantilaisuus, ettei ihmisellä ole velvollisuutta olla johdonmukainen, edes "omien" kantojensa suhteen. Tällöin tosin seuraukset diskurssietiikalle voisivat olla melko dramaattiset.
Juu, en todellakaan pysty johdonmukaisuuteen näissä kauneudenhoitoasioissa, eikä se ehkä olekaan perimmäinen pyrkimykseni. Johdonmukaisuus voi olla myös aika tylsää.. Kauneudenhoitofilosofiani on varmaan jotain sellaista kuin "maksimihyöty minimipanoksella maustettuna elovenalaisuudella" tai jotain sellaista, mutta kyllä mä silti poikkean siitä joskus, jos siltä tuntuu. Toivoin joululahjaksi jopa epilaattoria, mutten saanut.

Mulle tulee kyllä silikoneista esimerkiksi helposti ajatus, että tuntuu väkivaltaiselta tunkea jotain ihon alle. Jotenkin myös ajatus siitä, ettei ole seksikäs, jos ei ole täydellinen, kalvaa aika pahasti. Naiset, jotka aikuisiässä ovat sitä mieltä, että haluaisivat Angelina Jolien huulet tai Penelope Cruzin silmät tai jotain vastaavaa, vaikuttavat mun mielestä henkisesti jotenkin keskenkasvuisilta. Samaan kategoriaan panen normaalipainoiset naiset, jotka valittavat olevansa läskejä, rumia tms. ja jotka kaivelet itsestään pelkästään huonoja puolia. Tuo vaihe kuuluu murrosikään, eikä se ole silloinkaan pakollinen. Kiitän edelleen äitiäni, jonka ansiosta kehonkuvani on niin hyvä kuin se on. Hän ei ole koskaan kommentoinut ulkonäköään negatiivisesti. Kerran hän oli laihdutuskuurilla, mutta se loppui jo iltapäivällä.
Kikkelis kokkelis.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3469
- Liittynyt: 23.08.2005 12:00
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Päivän uutiskatsaus
Sua on helppo miellyttää?Keikaus kirjoitti:Kiitos! Mulle tuli rakastavia ajatuksia sua kohtaan, kun luin postauksesi.

Re: Päivän uutiskatsaus
Tarinani tarkoitus ei ollut syyllistää sinua JB:n kuolemasta. Ei hänen kuolemansa mikään suuri tragedia ollut; itseasiassa luulen että olikin jo hänen aikansa lähteä, koska eihän häneltä ole edes tullut mitään merkittävää uutta musiikkia pitkiin aikoihin. Tuskin enää tuleekaan.Ann kirjoitti:Kieltäydyn vakavoitumasta James Brownin takia. Gedappa!CandyMan kirjoitti:Vakavoiduin, koska se kuului mielestäni asiaan tuossa tilanteessa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 4772
- Liittynyt: 15.08.2005 13:18
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Päivän uutiskatsaus
Joo, olemalla samaa mieltä.Vadim kirjoitti:Sua on helppo miellyttää?Keikaus kirjoitti:Kiitos! Mulle tuli rakastavia ajatuksia sua kohtaan, kun luin postauksesi.

Kikkelis kokkelis.
Re: Päivän uutiskatsaus
Ja päinvastoinKeikaus kirjoitti:Joo, olemalla samaa mieltä.Vadim kirjoitti:Sua on helppo miellyttää?Keikaus kirjoitti:Kiitos! Mulle tuli rakastavia ajatuksia sua kohtaan, kun luin postauksesi.

Re: Päivän uutiskatsaus
Jokaisessa kántaaottavassa pointissa on kai ongelmansaVadim kirjoitti: Silsiksen pointti on tietysti sikäli ongelmallinen, että jos tosiaan silikonin tyrkkäämistä sinne tänne ryhdyttäisiin pitämään suotavana, siitä alkaisi pikku hiljaa tulla normi. Toisin sanoen, nekin, jotka vastustavat silikonin ruikkimista, alkaisivat kärsiä odotuksista...

Tämä odotuksista kärsimiseen vetoaminen on ihan ok, mutta samalla korostaisin kokonaisvaltaista kasvatusta ja keskustelua sekä yksilön vastuuta ja vapautta.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Päivän uutiskatsaus
ÄLÄ!!!??!!CandyMan kirjoitti: Tarinani tarkoitus ei ollut syyllistää sinua JB:n kuolemasta.
Joku muu voiskin yrittää, mutta et sinä.. Ei meidän hemppuli, ehei!
Rotan aivot valtasivat pääni.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Päivän uutiskatsaus
Kattelin tossa just aiemmin äipän luona Suurta Muodonmuutosta. Siis sitä americana-tv-spektaakkelia, missä rumista tehdään kirugin veitsellä kauniita jälleen. Kotimatkalla rupesin miettimään, että josko itse joutuisi moiseen ohjelmaan operoitavaksi, niin mitäköhän kaikkea kivaa pikkuvikaa sitä kauneuden ammattilaiset musta oikein löytäisivätkään. Saisinkohan silikoonit? Nenä ainakin silvottaisiin, rasvaimusta puhumattakaan.. Itse olisin aivoimplantin kannalla.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Re: Päivän uutiskatsaus
En ole tuulenhalkojaasi luonnossa nähnyt, mutta jos kuvat eivät valehtele en antaisi kyllä minkään kosmetiikkasilpojan koskea.Ann kirjoitti:Kattelin tossa just aiemmin äipän luona Suurta Muodonmuutosta. Siis sitä americana-tv-spektaakkelia, missä rumista tehdään kirugin veitsellä kauniita jälleen. Kotimatkalla rupesin miettimään, että josko itse joutuisi moiseen ohjelmaan operoitavaksi, niin mitäköhän kaikkea kivaa pikkuvikaa sitä kauneuden ammattilaiset musta oikein löytäisivätkään. Saisinkohan silikoonit? Nenä ainakin silvottaisiin, rasvaimusta puhumattakaan.. Itse olisin aivoimplantin kannalla.
Aivopieruihin taas auttaa aivopierujennappaaja (tm). Nyt saatavana myös ratsastuskypäräksi naamioituna.
Re: Päivän uutiskatsaus
Jos aivot on liian pienet suhteessa kallon kokoon, onkalot voi tukkia ruiskubetonilla.PerttiMakimaa kirjoitti:Aivopieruihin taas auttaa aivopierujennappaaja (tm). Nyt saatavana myös ratsastuskypäräksi naamioituna.
Re: Päivän uutiskatsaus
Pornokanava vainoaa uskovaista perhettä
Rankkaa on joidenkin elo. "Digiaikaan siirtynyt pietarsaarelaisperhe siis pääsee pornokanavasta eroon ainoastaan sulkemalla tv:n tai vaihtamalla kanavaa."
BB:n Olli ja Hanne seurustelevat
Iiihihiii.
Rankkaa on joidenkin elo. "Digiaikaan siirtynyt pietarsaarelaisperhe siis pääsee pornokanavasta eroon ainoastaan sulkemalla tv:n tai vaihtamalla kanavaa."
BB:n Olli ja Hanne seurustelevat
Iiihihiii.
Re: Päivän uutiskatsaus
SPR:n kriisiryhmä kokoon. Debriefingin paikka. Onko pakko kurkkia sinne pornokanavalla? Totta kai!bedlam kirjoitti:Pornokanava vainoaa uskovaista perhettä
Rankkaa on joidenkin elo. "Digiaikaan siirtynyt pietarsaarelaisperhe siis pääsee pornokanavasta eroon ainoastaan sulkemalla tv:n tai vaihtamalla kanavaa."
-
- Kitisijä
- Viestit: 2445
- Liittynyt: 14.09.2005 17:11
- Paikkakunta: Hämpton
Re: Päivän uutiskatsaus
varsinkin kun pitää odottaa että kello lyö 24 ennen kuin ohjelmaa alkaa tulemaan.. pornoa tulee neljänä yönä viikossa.NuoriDaavid kirjoitti:SPR:n kriisiryhmä kokoon. Debriefingin paikka. Onko pakko kurkkia sinne pornokanavalla? Totta kai!bedlam kirjoitti:Pornokanava vainoaa uskovaista perhettä
Rankkaa on joidenkin elo. "Digiaikaan siirtynyt pietarsaarelaisperhe siis pääsee pornokanavasta eroon ainoastaan sulkemalla tv:n tai vaihtamalla kanavaa."
Me transmitte sursum, Caledoni!
-
- Kitisijä
- Viestit: 3969
- Liittynyt: 16.08.2005 15:32
- Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld
Re: Päivän uutiskatsaus
Tippinenukat on nyt kuuminta huutoa.PerttiMakimaa kirjoitti: kuvat eivät valehtele
Rotan aivot valtasivat pääni.
Takanojassa istuminen olisi parasta selälle
Takanojassa istuminen olisi parasta selälle
Monet pitävät television katselusta mukavassa nojatuolissa. Tähän saakka on kuitenkin ajateltu, että paras työntekoasento olisi istua työtuolissa pystysuorassa selkä suorana.
Skotlantilaiset ja kanadalaiset tutkijat ovat magneettikuvauksella selvittäneet, että ihmisen paras istuma-asento olisikin sellainen, jossa istutaan hieman takakenossa. Tutkimuksessa käytettiin magneettikuvauslaitetta, jossa kuvattavan selän asentoa voidaan vapaasti vaihdella, mikä ei tavanomaisessa magneettikuvauksessa onnistu, vaan kuvattava makaa tutkimusalustalla. Tästä syystä tavanomaisessa magneettikuvauksessa ei voida havaita kaikkia kipua aiheuttavia muutoksia.
Tutkimukseen osallistui vapaaehtoisia, terveselkäisiä henkilöitä. He kokeilivat erilaisia istuma-asentoja etunojasta takanojaan. Parhaaksi osoittautui asento, jossa selkä on noin 45 astetta takakenossa eikä 90 asteen kulmassa (pystyasennossa). Toisaalta pystyasennossa selän välilevyjen liikkuminen oli suurinta. Selkäkipu on yksi yleisimmistä työkyvyttömyyttä ja työpoissaoloja aiheuttavista vaivoista. Tutkimusryhmä arvioi, että tunnistamalla kivulle altistavia huonoja työasentoja voitaisiin vähentää tällaista työkyvyttömyyttä. Ihminen ei esihistoriansa aikana ole missään vaiheessa oikein sopeutunut istumaan pitkiä aikoja paikallaan. Näin on vain luonnollista, että pitkäaikainen istuminen aiheuttaa ongelmia. Työergonomienkin pitäisi ilmeisesti suunnitella työtuoleja, joissa voisi istua yhtä mukavasti kuin televisiotuolissa.
Lähde: (News-Medical.Net 28.11.2006 )