Think kirjoitti:
Oman elämän jakaminen on tosiaan muutakin kuin sen arjen jakamista. Jakaminen on myös sitä, että keskustellaan niistä kummankin ajatuksista, toiveista ja haaveista. Jutellaan päivän uutisista ja tapahtumista sekä tietysti siitä omastakin elämästä. Ainakin itse olen huomannut, että välillä puhutaan enemmän työasioista ja sen sellaisista, kun taas toisinaan enemmän ulkopuolisista tekijöistä kuiten juuri maailman tapahtumista.
Toisen elämään osallistuminen taas edellyttää sitä, että on kiinnostunut siitä mitä toinen haluaa kertoa tai mistä hän on kiinnostunut. Kaikesta ei tietenkään voi, eikä tarvitsekaan olla kiinnostunut. Osallistuminen voi tietysti olla pyyteetöntä esimerkiksi siinä mielessä, että haluaa tehdä toiselle illallisen valmiiksi juuri silloin kun toisella on ollut rankka työpäivä. Tavallaan hyvin arkisia asioita, mutta toisaalta myös sen toisen elämään osallistumista mitä suuremmassa määrin.
Jakamisen ja osallistumisen pitäisi olla jollain tasolla tasapainossa, sillä toisen dominoidessa suhdetta, se kaatuu aikanaan omaan mahdottomuuteensa. Parisuhdetta kun on aika vaikea kuvitella kovin antoisaksi, jos toinen noista elementeistä puuttuu.
Se on sitten ihan eri asia, jos ei halua kertoa kenellekään mitä tänään kuuluu tai mitä erilaisista asioista ajattelee. Sitten onkin parempi olla yksin.
Tässä oli mielestäni aika hyvä kiteytys alkuperäiseen kysymykseen.
NuoriDaavid kirjoitti:Kysymys: onko (toivottavasti) muilla koskaan sellaista tunnetta, että ei jaksaisi kuunnella puolisoaan vaan haluaisi olla omassa rauhassa?
No on toki. Miksi sitäkin ei voi sanoa ja kertoa miksi nyt just ei jaksa kiinnostua ja mikäli mahdollista kertoa myös milloin olisi valmis asiaan palaamaan. Eri asia sitten jos ikinä ei toisen jutut kiinnosta, silloin taas on syytä miettiä onko suhteessa ollenkaan oikean ihmisen kanssa..
Vaola kirjoitti:Edith kirjoitti:Yksi ihminen, jota kerran tapailin ja joka oli laillani kokematon ihmissuhteissa sanoi minulle, joka olin hänelle väärä ihminen ja hänkin minulle, mutta sen tajusin vasta myöhemmin, no, siis hän sanoi, että hänellä oli se olo, että kun tapasi minua, hän olisi mielellään ollut kotona lukemassa kirjaa, mutta kun oli kotona lukemassa kirjaa, hän ajatteli, että olisi voinut olla vaikka minun kanssani kaupungilla. Ja mä niin ymmärrän. Miksi asia niin usein menee noin?
Mun mielestä tuo kuulostaa vähän siltä, että kokee kaipaavansa jonkun vierelleen, seuraksi, muttei välttämättä juuri sitä tiettyä ihmistä.
Ihan täsmälleen sama ajatus tuli mullekin tästä.
Edith kirjoitti:Miksi minusta tuntuu, että parisuhteellisuudessa olisi enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Miksen minä voi olla niin kuin kaikki muut?
Elämä antoi, elämä otti, tyydy siihen Hottentotti. Kaikkia ei vain ole luotu elämään totutun kaavan mukaan. Jos et voi olla kuten muut niin eihän sinun siis tarvitsekaan. Et voi sen enempää itseäsi kuin toistakaan pakottaa muuttumaan toisenlaiseksi, sellaiseksi mitä et oikeasti ole / haluakaan olla.
Edith kirjoitti:Ja silloin kun vasta ollaan tutustumassa eikä vielä asuta yhdessä tai olla aikeissakaan asua yhdessä. Silloin pitää varta vasten matkustaa toisen luokse ihan vaan jakamaan. Kai silloinkin, kun olisi muutakin tekemistä tai silloinkin, kun se tuntuu velvollisuudelta.
Think kirjoitti:Jos taas oma elämä on pidemmälläkin aikajaksolla vain sitä kiirettä töissä, harrastuksissa ja kodinhoidossa, niin voisiko tästä vetää jotain johtopäätöksiä? Esimerkkinä vaikka se, että jos sinusta tuntuu, että parisuhde estää harrastuksiasi tai jotain muuta toimintaa, niin mihin tarvitset sitä parisuhdetta? Tietysti pitää tehdä niitä kompromisseja, mutta en minä ainakaan ole törmännyt sellaiseen tilanteeseen, jossa parisuhteen vuoksi tehty kompromissi on jäänyt jälkikäteen harmittamaan, koska "nyt jouduin luopumaan jostain tärkeästä". Tai jos joudunkin, niin saan tilalle jotain vähintään yhtä tärkeää.
Niin, jos se tuntuu joskus epämiellyttävältä velvollisuudelta, sen voi välttää ja siitä pitää pystyä sanomaan. Jos ei pysty tai jos tapaaminen ja / tai kompromissien teko aina tuntuu velvollisuudelta niin päästään taas siihen jo aiemmin esitettyyn kymysykseen: Olenko ollenkaan oikean ihmisen kanssa?
Think kirjoitti:Kaikkea ei voi saada. Aina vähän väliä sitä täytyy luopua jostain, mutta vastaavasti jotain tilallekin. Jos joudut tekemään parisuhteessa kompromissin, jossa joudut vain luopumaan, niin en puhuisi silloin kompromissista ollenkaan.
Erittäin hyvin sanottu siellä takana!
Loppu yhteenvetona. Ihminen itse määrittelee onnellisuutensa. Ei ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää onnellisuudelle ja jos jotain yritelmiä onkin niin eivät ne ainakaan ole suoraan sidoksissa parisuhteeseen tai ilman parisuhdetta elämiseen. Toiselle vain pari suhdetta on parempi kuin parisuhde.
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)