NuoriDaavid kirjoitti:Eikös väsyneenä auton ajaminen ole lain mukaan kiellettyä? Tällainen mielikuva minulla on.
Jos henkilö nukahtaa rattiin=>hän oli väsynyt ajaessaan autoa=>hän rikkoi lakia?
edit:
Tieliikennelaki
5 LUKU
Ajoneuvon kuljettaja ja ajo-oikeus
63 §
Kuljettajaa koskevat yleiset vaatimukset
Ajoneuvoa ei saa kuljettaa se, jolta sairauden, vian, vamman tai väsymyksen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä puuttuvat siihen tarvittavat edellytykset.
Tuo väsymys kytkeytyy ajokuntoon, eli näytönarviointi painottuu ajokunnon arviointiin, koska väsymys on niin suhteellinen ja subjektiivinen käsite. Näin asian itse miellän. En ole kuullut, että väsymyksestä olisi omaa kliinistä testiä, mutta yleiset kriteerit tässä varmasti ovat voimassa.
Mietin asiaa aiemmin oikeastaan puhtaasti näyttökysymyksenä. Tarkoitus ei ollut puolustella Sasia, vaan kyseenalaistaa käsitystä, että tuomio kuolemantuottamuksesta paukkuu varmasti. Jos Sasi on saanut puhtaasti sairauskohtauksen, jonka altistavat tekijät on voinut olla väsymys ja stressi, niin pelkästään väsyneenä ajaminen on toissijainen kysymyksenasettelu. Mutta toisaalta jos Sasi on ollut esimerkiksi jo ajoon lähtiessään huomattavan väsynyt (todistajan lausunto tai oma myöntö), lienee näytönarviointi varsin helppoa.