Katotaan nyt. Arin hevibiisi oli musta huonoiten laulettu näistä tän illan biiseistä, mutta se eka kappale toimi. Kristiina näytti tänään mun silmään ekaa kertaa koko kisoissa tosi nätille ja esitti kappaleet hienommin kuin muut, vaikka laulutaidoiltaan tyttö onkin edelleen kaikista heikoin. Anna oli hyvä, mutta toka biisiksi olisi pitäny valita joku repäisevämpi rallatus mun mielestä.
bedlam kirjoitti:Arin hevibiisi oli musta huonoiten laulettu näistä tän illan biiseistä
Öö .. hä? Sehän veti sen aivan juuri niin kuin pitikin. Vire pysyi ja ääni kantoi biisistä huolimatta. Revittelikin vielä spontaanisti lopussa, mistä saa pinnoja. Tietysti jos hakee jotain omaperäisyyttä tai tiettyä laulutyyliä niin se nyt on makuasia. Ja tietysti että Kilpi on urpo bändi.
Kristiinan vedot olivat laulultaan heikoimmat. Eikä kyllä Annan toisessakaan vedossa kehumista ollut. Mutta Annan eka veto oli hyvä, varsinkin alussa.
Tyttöjen ongelmana on se, ettei niiden ääni kestä. Jos kristiina laulaa kuiskausta kovempaa niin ääni alkaa falskaamaan saman tien, ja Anna taas ei osaa laulaa hiljaa, kun ääni avautuu vasta kovempaa laulettua. Osaan kuvitella kuinka miksaajan nakit sujahtivat gainille kun anna alkoi yhdessä vaiheessa hassusti tumisemaan mikkiin ja ääni säröytyi. Lisää atakkia kompuraan.
Tix kirjoitti:
Kalja vetoa ettei lähde. Kulumallakaan.
Tuolla on kolme osallistujaa, joista kahden puolesta lyöt vetoa yhtä vastaan: tasaveto olisi, että jos Ari putoaa niin saan kaksi kaljaa ja jos ei niin saat kaljan?
Tix kirjoitti:
Kalja vetoa ettei lähde. Kulumallakaan.
Tuolla on kolme osallistujaa, joista kahden puolesta lyöt vetoa yhtä vastaan: tasaveto olisi, että jos Ari putoaa niin saan kaksi kaljaa ja jos ei niin saat kaljan?
Passaa. Saanko mä kaksi jos finaalissa ovat Ari ja Anna?
Tix kirjoitti:
Kalja vetoa ettei lähde. Kulumallakaan.
Tuolla on kolme osallistujaa, joista kahden puolesta lyöt vetoa yhtä vastaan: tasaveto olisi, että jos Ari putoaa niin saan kaksi kaljaa ja jos ei niin saat kaljan?
Passaa.
Veto numero 1 on kiinni.
Tix kirjoitti:
Saanko mä kaksi jos finaalissa ovat Ari ja Anna?
Kolme kahden kombinaatiota. Otan vedon 2 kiinni sillä edellytyksellä, että saan yhden, jos finaalissa on joku muu pari kun tuo - ok? Veto kaksi on erillinen eli nämä ykkösen päälle.