Helsinkiläisen kukkakauppiaan surmaaja pääsee vapaalle jalalle kesäkuun puolivälin tienoilla.
Murhasta ja törkeästä ryöstöstä tuomittu mies anoi Helsingin hovioikeudelta ehdonalaista vapauttamista. Oikeus suostui pyyntöön.
Turkkilaismies meni ostamaan kukkia Hämeentiellä sijaitsevasta kaupasta vuonna 1995. Kaupassa hän sai ajatuksen ryöstää rahat. Mies kuristi ensin kauppiaan tajuttomaksi. Kassakone ei kuitenkaan auennut, ja ryöstön uhri alkoi heräillä. Mies otti veitsen ja viilsi naiskauppiaan hengiltä.
Tekijä tuomittiin elinkautiseen marraskuussa vuonna 1995. Korkein oikeus ei aikoinaan antanut jutussa valituslupaa, ja elinkautinen murhasta jäi voimaan. Viime syksynä voimaan tullut uusi vankeuslaki antoi elinkautisvangeille mahdollisuuden anoa vapautusta Helsingin hovioikeudesta.
Hovioikeuden päätöksellä elinkautisvanki voi päästä ehdonalaiseen vapauteen, joka voidaan myöntää kuitenkin aikaisintaan 12 vankilavuoden jälkeen.
STT
Anteeksianto ja ihmisillä hyvä tahto. Voi että tulee ihan tippa linssiin. "Satuin vain keksimään, että otanpa rahat ja kuristan neidin tajuttomaksi. Mutta huora alkoikin heräillä, joten suolistin sen kuin paremmankin lahnan." (hypoteettinen ajatuksenkulku)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kielletty. Poistaisitteko ketjun.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Pyttytuomiot ovat viime vuosina pidentyneet. En tiedä perusteluita vapauttamiselle/armahtamiselle, mutta jos kyseessä on ainoa rikos, niin seikka puoltanee aiempaa armahdusta? Uusijoiden, lähinnä siis henkirikosuusijoiden kohdalla taitaa olla pisimmät kakut.
Osaako joku sanoa, onko murhan laadulla asiassa mitään merkitystä?
JoeB kirjoitti:Jaa, eikös elinkautisvangit enää pääsekkään vain ja ainoastaan armahduksen kautta kotiin.
Ennenhän ne ne päästi vapaalle ainoastaan resitentti, mutta muailma muuttuu eskoseni...
Riemumieli kirjoitti:" Viime syksynä voimaan tullut uusi vankeuslaki antoi elinkautisvangeille mahdollisuuden anoa vapautusta Helsingin hovioikeudesta."
Homeboy65 kirjoitti:12 vuotta murhasta on ihan riittävä kakku.
12 vuotta on ihan vitsi. Onneks se on niin vitsi, että jos tositarve tulee, voi päästää jonkun hengiltä. Onnellista elää tietoisena siitä, että jos tulee tarpeeksi kusipää, voi vaihtaa sen koko elämän 12 vuoteen omasta elämästä. Ihan hyvä diili.
Homeboy65 kirjoitti:12 vuotta murhasta on ihan riittävä kakku.
12 vuotta on ihan vitsi. Onneks se on niin vitsi, että jos tositarve tulee, voi päästää jonkun hengiltä. Onnellista elää tietoisena siitä, että jos tulee tarpeeksi kusipää, voi vaihtaa sen koko elämän 12 vuoteen omasta elämästä. Ihan hyvä diili.
Niin ja jos hoitaa homman hyvin, voi päästä tapolla, josta saa pienemmän tuomion. Helppoa kuin heinänteko. 30 vuotta voisi olla sellanen sopiva tuomio, olisi jo elinkautisen makua.
"Facts are stupid things."
Ronald Reagan
«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
Tix kirjoitti:Onneks se on niin vitsi, että jos tositarve tulee, voi päästää jonkun hengiltä. Onnellista elää tietoisena siitä, että jos tulee tarpeeksi kusipää, voi vaihtaa sen koko elämän 12 vuoteen omasta elämästä.
Sitten ei muuta kuin toimeen. 12 vuotta istuu mies vaikka jääpuikko perseessä. Ei tunnu missään.
Tix kirjoitti:Onneks se on niin vitsi, että jos tositarve tulee, voi päästää jonkun hengiltä. Onnellista elää tietoisena siitä, että jos tulee tarpeeksi kusipää, voi vaihtaa sen koko elämän 12 vuoteen omasta elämästä.
Lolita kirjoitti:Ei perkele, elättäisittekö te verorahoillanne mieluummin sitä turkkilaista suomalaisessa täysihoitolassa kuin lähettäisitte sen takaisin kotimaahansa?
Ei, vaan siirrättäisin turkkilaiseen vankilaan istumaan ELINkautista
Tix kirjoitti:12 vuotta on ihan vitsi. Onneks se on niin vitsi, että jos tositarve tulee, voi päästää jonkun hengiltä. Onnellista elää tietoisena siitä, että jos tulee tarpeeksi kusipää, voi vaihtaa sen koko elämän 12 vuoteen omasta elämästä. Ihan hyvä diili.
Joo näinhän se menee. Laboratorio-olosuhteissa "elinkautisen" pidentäminen 12 => 30 vuoteen on vähentänyt ensikertalaisten tekemiä murhia jopa 0,74% (virhemarginaali 2%).
En osaa suoraan ottaa kantaa esitettyyn kukkahattutätitapaukseen koska en tunne tapauksen yksityiskohtia enkä ole nähnyt asiantuntijoiden (ette te) lausuntoja tapahtuneesta ja kyseisestä henkilöstä. Jyrkän mielipiteen muodostaminen tällaisissa (rikos)tapauksissa näin heppoisin lähtötiedoin kuuluu vajakeille. Sinänsä olisi ihan mielenkiintoista kuulla korkeimman oikeuden ja hovioikeuden päätösten takana olleet tarkat perustelut, kun kerran päätyivät noin erilaisiin lopputuloksiin.
Minusta 12 v. on pitkä aika. Tavallaan se on vielä pitempi vankilassa kuin "siviilissä", jos tajuaa mitä Einstein tarkoitti aforismillaan joka meni jotenkin näin: "On olemassa tietty ero kahdella minuutilla jotka vietät kaunis tyttö sylissäsi ja kahdella minuutilla jotka istut kuuman lieden päällä, vaikka ne ovatkin yhtä pitkiä aikoja."
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Crowbar kirjoitti:Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kielletty. Poistaisitteko ketjun.
Kerro sama STT:lle.
Onko joku katsonut saman uutisen Hesarista? Meinaan että onko se siistitty STT:n rasismista?
Olen kyllä huolissani STT:n lijansta. Olenkin tilannut Hesarin neljänä kappaleena, koska haluan tukea rohkeaa uutisointia, jossa mies on mies ja nainen on nainen ja 23v on nuori ajaessaan kännissä itsensä hengiltä ja 18v on mies ampuessaan tyttöystävänsä ja kurkunleikkaaja on mies ja toinen kurkunleikkaaja on ei-ulkomaalaistaustainen mies ja tekijä oli tekijä jota ei ole tavoitettu ja toinen tekijä on tekijä jota ei tavoitettu ja jolla ei ole tummahkoa ihoa.
Pidän muutenkin toimittajista, jotka tunkevat juttuihinsa kaunokirjallisia piirteitä ja jotka eivät osaa jättää siteerauksia rauhaan; kukaan ei ikinä sanonut vaan tölväisi, sujautti, mylväisi jne.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin