bedlam kirjoitti: Mutta tuo vahvistaisi kyllä epäilyni, kaikki maailman naiset ovat minulle siis todennäköisesti vääriä ihmisiä.
Mulle koko seurustelujuttu on oikeastaan siinä, että on hyvä olla toisen kanssa. Siitä toisen ihmisen läheisyydestä ja läsnäolosta saa hyvän olon ja hyvän mielen. Siitä saa tällöin energiaa. Tulee turvallinen olo. Ei mikään ole tietenkään pidemmän päälle mutkatonta ja sitä energiaa luovuttaa välillä siten, että mennään kokonaismäärässä miinuksella pitkiäkin aikoja - siis niinä huonoina aikoina.
Tätä asiaa miettiessä sekoittuu ainakin minulla mm. se, mikä on sosiaalisuutta, mikä on läheisriippuvuutta ja näiden vastakohdat. Tai esmes se, koska sen toisen ihmisen aiheuttama tunne itselle on isompi juttu kuin se toinen ihminen itsessään. Tämä viimeinen juttu on yleistä ja hyvin inhimillistä. Itse esmes pidän paljon toisen läsnäolosta ja ihokosketuksesta, saan siitä hyvän olon - energiaa. Mulle onkin usein vaikea mieltää, onko tapailun ensivaiheessa kyse osaltani vain tämän läheisyysvajeen paikkaamisesta vai itse ihmiseen ihastumisesta. Oikeastaan huomaan asian helpoiten siten, että jossain vaiheessa, kun se ihminen lakkaa kiinnostamasta, ahdistun.
En muuten ole koskaan ollut rakastunut, jos se jotain kiinnostaa tai tähän mitenkään liittyy.
Bedlam, sun lainaukseen vielä. Et vaikuta mitenkään erityisen erakolta, joten mutu-uskon, että kun kohtaat ihmisen, jonka kanssa sulla synkkaa hyvin, niin haluat viettää aikaasi hänen kanssaan paljon useammin kuin esmes kerran kuussa. Et myöskään ahdistu samalla tavalla kuin nyt, vaan asiat vain loksahtelevat omille paikoilleen, kaikki on vaan helpompaa...ainakin sen kuherrusvaiheen
Voin olla myös väärässä
