Aloitan aiheesta oman ketjunsa, jotta se ei hukkuisi uutiskatsaus-ketjun muiden aiheiden alle.Toisessa ketjussa NuoriDaavid kirjoitti:Opettaja kertoi radiossa, että normaalilla sekaluokalla, jos on musiikkitunti, ja saa kokeilla rumpuja, niin pojat ovat rumpuja paukuttamassa ja tytöt katsovat vierestä.
Jos on erikseen tyttö- ja poikaluokat niin tytötkin paukuttavat rumpuja innoissaan.
Nykyinen tyttöjen kasvatus (en missään tapauksessa koulua syytä, vaan koko kulttuuria) on sellainen, että nekin tytöt, jotka haluaisivat ja osaisivat paukuttaa rumpuja, jäävät sivusta seuraamaan, kun pojat paukuttavat.
Eli kulttuurin pitäisi olla sellainen, että ei ole väliä oletko tyttö vai poika, jos haluat paukuttaa rumpuja niin paukutat.
Olen itsekin välillä miettinyt sitä, miten kummassa tytön (tai toisaalta pojan) saisi kasvatettua mahdollisimman tasapainoiseksi aikuiseksi, sellaiseksi jota turhat sukupuolisuuden rajoitteet eivät kuormittaisi. Tehtävä on vaikea, koska kasvatukseen osallistuvat väistämättä vanhempien lisäksi muutkin tahot, esimerkiksi juuri peruskoulu, jossa ihmiset viettävät suuren osan lapsuudestaan. Koulumaailmaan jonkin verran tutustuneena olen siinä käsityksessä, että ainakaan ala-asteen opettajien kiinnostus kyseenalaistamaan omia sukupuolirooleihin liittyviä asenteitaan ja olettamiaan ei toistaiseksi ole erityisen eksessiivistä. Tiedostamisen puutteen vuoksi eri sukupuolia sitten kohdellaankin johdonmukaisesti eri tavalla. Luin juuri artikkelin (olikohan Talouselämä-lehdessä), jossa referoidun tutkimuksen mukaan jopa tytön nimi vaikuttaa siihen, miten ja millaisiin taitoihin opettaja alitajuisesti häntä ohjaa. Maskuliinisen nimen saaneet pärjäsivät paremmin matemaattisissa aineissa, koska opettajat kannustivat heitä niiden pariin enemmän kuin hyvin naisellisen nimen saaneita tyttöjä.
Keskustelu siitä, pitäisikö tytöistä tehdä poikia vai pojista tyttöjä vaikuttaa yliyksinkertaistamiselta. Sekä maskuliinisuuteen että feminiinisyyteen liitetään kannatettavia ja vähemmän kannatettavia toimintatapoja ja asenteita. Parasta tietysti olisi, jos molemmat sukupuolet omaksuisivat molemmista ne hyödylliset ja eteenpäin vievät jutut, ja onnistuisivat irtautumaan niistä vahingollisimmista (tai jättämään ne kokonaan omaksumatta). Pertti tuskaili toisessa ketjussa miesten "viallisuutta". Kuvittelen ymmärtäväni mitä hän tarkoitti, mutta viallisuutta on kyllä myös naisissa - joskin luonteeltaan eri tyyppistä. Pertin kärjistykseen: Ilman naisia tämä yhteiskunta olisi savuava raunio voisi lisätä toisen: Ilman miehiä tämä yhteiskunta olisi täynnä selkäänpuukottavia hapannaamoja.
Toki sukupuolien väliset fyysiset erot luovat asetelmaan oman haasteensa. Miehistä kasvaa keskimäärin suurempia ja voimakkaampia, naisista pehmeämpiä ja kauniimpia. Jo kokoerot voivat helposti johtaa eroihin käytöksessä. Itseäni mietityttää esimerkiksi sellainen ilmiö, että kaupungilla kävellessäni miehet olettavat automaattisesti minun väistävän ahtaissa paikoissa tai liikeratojen muuten vain risteytyessä. Varmaan suurin osa naisista väistääkin, onhan kaikille alitajuisesti selvää, että pienempää osapuolta sattuu mahdollisessa törmäyksessä enemmän. Sama asetelma ulottui esimerkiksi tilanteeseen, jossa seisoin suojatien edessä odottamassa liikennevalojen vaihtumista. Takaani samalle paikalle käveli neljän nuoren miehen ryhmä. Sen sijaan, että he olisivat siirtyneet metrin verran jompaan kumpaan suuntaan tai jääneet ryhmänä hieman taaemmaksi odottamaan, he kävelivät suoraan siihen kohtaan jossa minä jo seisoin - pari heistä aivan viereeni kummallekin puolelleni ja muut heti taakseni. Aivan kuin olisin ollut joku eloton pikku kökkäre siinä kadun reunassa, heidän tiellään. Tuskin he tarkoittivat tuolla mitään pahaa (tai edes ajattelivat koko asiaa - eiväthän he tiedä miltä tuntuu tulla paljon itseä suurempien vieraiden olentojen ympäröimäksi joka puolelta), mutta tilanteen implisiittinen viesti oli selvä: Sinä olet vähäpätöisempi. Kun me tulemme tähän, sinun kuuluu kadota. Sinun takiasi me emme muuta liikerataamme metriäkään, vaikka siitä ei erityistä vaivaa olisikaan.
Toki naiset oppivat toistuvasti saman viestin kohdatessaan (yleensä kummankaan osapuolen sitä edes ajattelematta), että heidän kuuluu väistyä ja vetäytyä taustalle eikä rynniä innoissaan "rumpuja paukuttamaan". Samalla tavalla miehet oppivat olemaan näyttämättä herkkyyttään, mikä sekään ei kenenkään elämänlaatua ainakaan edistä. Kenties parasta mitä vanhemmat voivat tehdä olisi käsitellä näitä aiheita lastensa kanssa, jotta lapsi ymmärtää etteivät kaikki aikuiset odota tytöiltä ja pojilta toisistaan eroavaa käytöstä ja oppii arvioimaan tilanteita myös toisen sukupuolen näkökulmasta. Ehkä lasta voisi jotenkin ohjata toimimaan esimerkiksi koulumaailmassa siten, että hän pärjää siellä (liian usein toistuva suora konflikti opettajan kanssa ei varmaankaan edistä kenenkään oppimista), mutta myös ymmärtää sen olevan oma, opettajan väkisinkin rajoittuneen näkökulman hallitsema erillinen ympäristönsä, jonka kaikkia sääntöjä ei kannata omaksua luonnonlakeina. Helpommin sanottu kuin tehty?
Kertokaa kokemuksianne ja ajatuksianne aiheesta.