voyager2 kirjoitti:Täytynee otta toi Lateralus joskus taas uudelleen kuunteluun. Edellisellä kerralla mulle kävi niin että kuuntelu jäi pariin läpisoitantaan. En vaan voinut tunteelle mitääe, että tässä on nyt kyseessä joku DT:n pikkuveli, joka ei herättänyt kummoisempia tuntemuksia.
DT:n pikkuveli? Mä en kyllä näissä bändeissä näe/kuule hirveästi yhteistä. Tool on progressiivista musiikkia parhaimmillaan, niinkuin itse termin käsitän. Ensimmäiset muutama kuuntelua mulla meni aivan täysin ihmetellessä; en muistanut biiseistä mitään, mikään ei tarttunut päähän. Mutta silti noiden kuunteluiden aikana olin uppoutunut niin syvälle lähes orgaaniselta tuntuvaan musiikkiin, joka bändisoiton ja nuottien sijaan tuntui muodostavan jo oman jokaiselta kuuntelulta kasvavan kudoksensa ja eliönsä, että kyyneleetkin taisivat vierähtää poskille.
Uniteatteri edustaa taas pääosin sitä progemusiikin soitannollisen todistelun suuntausta, jossa tungetaan nuotteja mahdollisimman monta ja nopeasti peräkkäin. Unohdetaan musiikin todellinen lahja tunteiden ja tunnelmien luojana/herättäjänä ja keskitytään soittamisella briljeeraukseen. Virkistäviä poikkeuksia löytyy sieltä täältä, mutta valitettavasti varsinkin Kevin Mooren lähdön jälkeen nuo hetket ovat olleet kovin harvassa.
Mutta Dream Theaterin biiseistä annan täydet viisi tähteä mm. biiseille Space-Dye Vest ja Lines in the Sand. Ne ovat puhdasta mahtavuutta.
voyager2 kirjoitti:Jos jaksat niin kerro toki tarkemmin mikä siitä Octavariumista tekee niin läpipaskan? Useimmat kun mollaavat DT:tä ihan vaan siksi, kun se on niin muodikasta. Perkele!
Ei mua kiinnosta musiikissa sen muodikkuus. Minusta tuo biisi oli vain todella sekavaa nypläilyä, joka ei johtanut mihinkään. Tilutusta, tilutusta, sooloa ja sooloa. 27 keskinkertaista riffiä peräkkäin, kun yksi hyvä olisi riittänyt. Suurin pilaaja bändissä on tällä hetkellä kosketinsoittaja, joka ei mun mielestä omaa minkäänlaista tyylitajua. Tykkäisin huomattavasti enemmän ilman niitä "hassunhauskoja" kiipparisooloja.
