Kerro vaivasta
Re: Kerro vaivasta
Nyt sitten laitettiin se sensori, vaikka sekin meinasi mennä yllättävän haasteelliseksi. Ilmeisesti laihtumiseen liittyen verenkierto rasvakudoksessa on lisääntynyt huimasti, ja se hiivatin sensori pitää saada juuri rasvaan, ei suoraan verikontaktiin. No, sensoreita sitten laitettiin vino pino, mutta jokainen osui tietenkin johonkin isompaan verisuoneen ja jouduttiin poistamaan, minkä seurauksena vatsani lopulta oli täynnä vuotavia reikiä. Siinä vaiheessa kun viimeistä kylmäsäilytyksessä ollutta sensoria laitettiin, hirvitti jo hoitajaakin, mutta onneksi se suostui jäämään sopivaan paikkaan, joten nyt sitten ihmetellään tilannetta ja kuunnellaan hälytyspiippauksia torstaihin asti.
Re: Kerro vaivasta
Ruoansulatus reistaa.
Aina ruokailun jälkeen on semmoinen olo kuin olisi niellyt jokusen kilon kiviä, närästyksestä nyt sitten puhumattakaan - eikä nyt puhuta mistään 7 ruokalajin chililounaista, vaan n. ½ lautasellisesta ihan tavallista työmaaruokalan ruokaa.
Lisäksi suolisto vääntelehtii ajoittain hyvinkin epämukavasti.
Aina ruokailun jälkeen on semmoinen olo kuin olisi niellyt jokusen kilon kiviä, närästyksestä nyt sitten puhumattakaan - eikä nyt puhuta mistään 7 ruokalajin chililounaista, vaan n. ½ lautasellisesta ihan tavallista työmaaruokalan ruokaa.
Lisäksi suolisto vääntelehtii ajoittain hyvinkin epämukavasti.
Re: Kerro vaivasta
Tänään tulostettiin sensorin tulokset. Onnistui siinä mielessä hyvin tuo ajoitus, että koneelle saatiin pyydystettyä hyvin lähes kaikkia verensokereissani viime aikoina esiintyneitä omituisuuksia, ja lisäksi käyrästä näkyi erinomaisesti ne tunnit, jolloin perusinsuliinia menee auttamattomasti edelleenkin liikaa. Uudet säädöt pumpussa, joten ehkä tämä tästä. Noita omituisuuksia voi sitten pohtia lekurin kanssa viikon päästä.
On tuon perusinsuliinin tarve näköjään tippunut ainakin 75%...
On tuon perusinsuliinin tarve näköjään tippunut ainakin 75%...
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
Hej sinä, Mr. Hampurilainen/pizza/eskimopuikko x 10. Tottakai sun vatsa oireilee jos syöt normaalia ruokaa rasvaisen einesdietin keskellä. Funtsis vähän; tottakai sun suolistos on ihan sekaisin kaikesta mahdollista jos et syö tarpeeksi kuituja ja hivenaineita. Nih. Vihanneksia kehiin.Elukka kirjoitti:Ruoansulatus reistaa.
Aina ruokailun jälkeen on semmoinen olo kuin olisi niellyt jokusen kilon kiviä, närästyksestä nyt sitten puhumattakaan - eikä nyt puhuta mistään 7 ruokalajin chililounaista, vaan n. ½ lautasellisesta ihan tavallista työmaaruokalan ruokaa.
Lisäksi suolisto vääntelehtii ajoittain hyvinkin epämukavasti.
T. Paraskin puhuja (joka on ruvennut orjamaisesti syömään ainakin sen yhden tomaatin, ison palan kurkkua ja yhden hedelmän päivässä - helpottaa masun olotilaa huomattavasti)
The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Kerro vaivasta
Olet luultavasti oikeassa. Varmaan iso osa ongelmasta johtuu aterioiden korvaamisesta välipaloilla ja valmissapuskalla.Elppis kirjoitti:Hej sinä, Mr. Hampurilainen/pizza/eskimopuikko x 10. Tottakai sun vatsa oireilee jos syöt normaalia ruokaa rasvaisen einesdietin keskellä.

MutQ ei työ- eläin- vauva- koti- ym. kiireiden keskellä oikein ehdi tai jaksa väsätä mitään monipuolista ja terveellistä... Hirveen paljon helpompi vaan lampsia McSyömään.

Noi työmaaruokailut olen kyllä pyrkinyt hoitamaan siten, että lautaselle tulee aina iso annos salaattia + täysjyväleipää kyytipojaksi.
Kiire ja stressikään ei varmaan kauhean hyvää masulle tee.

-
- Kitisijä
- Viestit: 2445
- Liittynyt: 14.09.2005 17:11
- Paikkakunta: Hämpton
Re: Kerro vaivasta
^voit tietenkin kokeilla syödä kuituja ihan suoraan purkista, esim. agiocur. helpotti ainakin mulla kovasti. eikä ole niin tarkkaa onko vatta viallinen ruokavalion vai stressin vai sekä että takia, auttaa kumminkin.
hyvinvoiva osa ei reistaa niin helposti
täällä on nyt vikana hirveä paleleminen. sisälämpötila 24 C, päällä niin töppöstä kuin huopaa pitkien vaatteiden lisäksi. harkitsen pipoa.
hyvinvoiva osa ei reistaa niin helposti

täällä on nyt vikana hirveä paleleminen. sisälämpötila 24 C, päällä niin töppöstä kuin huopaa pitkien vaatteiden lisäksi. harkitsen pipoa.
Me transmitte sursum, Caledoni!
Re: Kerro vaivasta
par-sky kirjoitti:^voit tietenkin kokeilla syödä kuituja ihan suoraan purkista

Täytyypä tuoda jokunen annospussukka työpaikallekin.
Voi ne olla syytä käydä tohtorille näyttämässä, jos on vaikka joku pahempikin tauti niihin pesinyt. Saat ainakin antibioottia tarvittaessa.Vaola kirjoitti:Eivät taida lääkärissä kuitenkaan voida tälle asialle mitään sen enempää, kuin mitä jo kotona näitä hoidan?
Viimeksi muokannut Elukka, 24.08.2007 12:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Kerro vaivasta
^ Aina mä tyrkytän maitohappobakteereja kaikille... Kaikki tarttee niih!
ps. Onpa hieno allekirjotus! Buah.
ps. Onpa hieno allekirjotus! Buah.
Re: Kerro vaivasta
Mulla on purkki kapseleita aina kaapissa --> käsilaukkussa mukana. Vatta voi hyvin.Geetzu kirjoitti:^ Aina mä tyrkytän maitohappobakteereja kaikille... Kaikki tarttee niih!
Re: Kerro vaivasta
Pitää vissiin pikkuvauvasta asti syöttää tulevalle muksulle, joku tohtorisetä suositteli...Rouva Pupu kirjoitti:Mulla on purkki kapseleita aina kaapissa --> käsilaukkussa mukana. Vatta voi hyvin.Geetzu kirjoitti:^ Aina mä tyrkytän maitohappobakteereja kaikille... Kaikki tarttee niih!
Nyt mua vaivaa flunssailun jälkeen ihan hillitön kropan väsy. Voimat on jotenkin kadoksissa ja epäilen palaileeko ne ihan perus-ruokavaliolla ja odottelulla. Ehkä sitä pitäisi osata levätä enempi, levätä taudit loppuun. Jalat kramppaili viime yönä vähän väliä, vaikka magnesiumia menee triplana, karsee vaiva.
Palaan iltapäivällä valittamaan pääkipua, tunnen sen lähestyvän! Liikaa kitinää heti aamusta.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3302
- Liittynyt: 23.12.2005 22:36
Re: Kerro vaivasta
Kramppaan. Viime viikolla useana päivänä vasen jalkapöytä, viime yönä helvetillinen kramppi vasemmassa pohkeessa, tänään vasen kämmensyrjä ja siitä leviten kyynärpäähän asti.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Re: Kerro vaivasta
Otas magnesiumia lissää.Georgina kirjoitti:Kramppaan. Viime viikolla useana päivänä vasen jalkapöytä, viime yönä helvetillinen kramppi vasemmassa pohkeessa, tänään vasen kämmensyrjä ja siitä leviten kyynärpäähän asti.
Re: Kerro vaivasta
Suositen lääkäriin menoa. Antibioottia kirjoittaisin.Vaola kirjoitti:Patit ovat tallessa, särky tosin lieventynyt huomattavasti. Mutta...Vaola kirjoitti:Sattuu niin perkeleesti!
![]()
![]()
![]()
![]()
Ihmettelin tossa hetki sitten että mitenkä mun jalkaa kuumottaa, ja kurkkasin lahkeen alle. Kyseessä siis samaiselta reissulta saatu purema, joka antihistamiinin ja Pantysonin turvin ehti jo parantua nuppineulanpään kokoiseksi punaiseksi pikku pisteeksi. Ja nyt on koipi tulessa.
Mitäs nyt? Lisää antihistamiinia? Amputaatio?
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
Päivystykseen!Vaola kirjoitti:Voiko odottaa huomiseen, jos kestää kutinan ja polttelun siihen asti?NuoriDaavid kirjoitti:Suositen lääkäriin menoa. Antibioottia kirjoittaisin.
Sinne aion suunnata minäkin tänään: yli 38 ollut kuume jo muutaman tunnin, ja työnteko vain provosoi kuumetta. Joka paikkaan särkee, pää ja korvat vihloo, silmät palaa päähän. Ihanaa.
Pakko mennä tänään päivystykseen; en ole varma että jaksanko aamulla klo 8 nousta jonottamaan terkkariin, ja sitten vielä kävelemään sinne.
Huomenna olis harjoitukset kirkossa ym. joten pitää levätä. Viime yönä menin klo 21 nukkumaan ja heräsin tänään 10.20. Ai ei kipee vai?

The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Kerro vaivasta
ööäää todennäköisesti kyllä, mutta parempi varmasti olisi aloittaa ennemmin kuin myöhemmin.Vaola kirjoitti:Voiko odottaa huomiseen, jos kestää kutinan ja polttelun siihen asti?NuoriDaavid kirjoitti:Suositen lääkäriin menoa. Antibioottia kirjoittaisin.
Re: Kerro vaivasta
Laihtumiseni tahti on onneksi hidastunut, mutta tänään huomasin niinkin hassun ilmiön, että varpaitteni varret ovat laihtuneet todella paljon. Eikä se kyllä selity millään alipainolla ainakaan, koska todelliseen alipainoon on vielä pitkä matka.
Re: Kerro vaivasta
update: Kävin työterveyslekurilla.Elukka kirjoitti:par-sky kirjoitti:^voit tietenkin kokeilla syödä kuituja ihan suoraan purkistaNythän mä sen vatsa hokasin, että mullahan on kotona hyvinpitkälti koko laatikollinen Vi-Sibliniä.
Täytyypä tuoda jokunen annospussukka työpaikallekin.
Määräsi happosalpaajaa ja kehotti välttämään kahvia, stressiä ja rasvaisia ruokia.
-
- Kitisijä
- Viestit: 3388
- Liittynyt: 14.08.2005 19:47
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kerro vaivasta
Oikea olkapää ottanut itseensä jostain. Ei saa välillä nostettua kättä. Aamulla kasvoja pestessä lähti voima välillä kädestä täysin, "putosi" vain alas. Nyt sit kantositeessä hiihdän täällä, saa rauhoittua tämän päivän. Nolottaa pitää kantosidettä, kyl tää käsi aina välillä toimii ihan hyvin!
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
~Albert Einstein
-
- Kitisijä
- Viestit: 18957
- Liittynyt: 15.08.2005 3:14
- Paikkakunta: Hell
Re: Kerro vaivasta
Minua vaivaa nyt erityisesti se, etten ajanut partaa eilen enkä tänä aamuna. Tosi vaivalloista ja vammaista miettiä tuollaisia.
Pyyhin Netikettiin..
Re: Kerro vaivasta
Vittu kun ripuli ei hellitä otettaan minusta. Viisi päivää saanut kärsiä. Kalsaritkin pysyneet puhtaina vielä. Onneksi kuume on laskenut normaalilukemaan. Onneksi on keksitty Osmosal oraaliliuos joka auttaa jaksamaan. Onneksi on sairasloma. Onneksi on viikonloppu jne. Vituttaa jos tämä ei ole loppunut maanantaihin mennessä.
Re: Kerro vaivasta
Mulla oli jatkuvia ylävatsakipuja vuosi-pari sitten. Nuo happosalpaajat auttoivat paljon - vaikka kalliita olivat perkeleet. Myöskään kahvin vähentämisestä ja tupakoinnin lopettamisesta oli apua.Elukka kirjoitti:Määräsi happosalpaajaa ja kehotti välttämään kahvia, stressiä ja rasvaisia ruokia.
Re: Kerro vaivasta
Sama jalka, joka vähän aikaa sitten turposi muodottomaksi ja särki niin ettei voinut mennä kuin kepeillä, aloitti kipuilun taas. Täysin varoittamatta ja ilman kolautusta tai mitään. Ei vittu jos menee taas samaan. Akillesjänteentulehus sen piti olla, saatana. Mistä muka uudestaan ja samaan koipeen? No, katotaan aamulla...
Re: Kerro vaivasta
Sinne menivät aurinkoiset kesäpäivät ja ongelmaton iho. Nyt mä psori-hilseilen taas parin kuukauden täyden tauon jälkeen.
Re: Kerro vaivasta
Ehkä väärä ketju, mutta en parempaakaan keksi, ja sairauteen liittyy, joten: Kävin tänään taas lekurilla diabetekseen liittyen, ja menivät jutut lekurin kanssa kieltämättä vähän levottomiksi. Hän kertoi että jossain on testailtu labraoloissa insuliinipumppua, joka automaattisesti annostelee insuliinia verensokerien perusteella ja pitää ne jatkuvasti terveen ihmisen tasoilla. Ravinnoksi koe-eläimet, eikun siis -ihmiset saavat sokeritippaa, jotta homma toimisi, ja silti systeemissä on ongelmia. Ongelmana on jokin häikkä toimintalogiikassa, joka pikkuhiljaa nostaa insuliiniannostuksia, eli vaikka arvot ovat koko ajan ihanteelliset, lisääntyy koehenkilöiden insuliinintarve tasaisesti. Häiritsee, että miksi, mutta ei niin paljon, että suostuisin muuttamaan laboratorioon asumaan.
Positiivisena seurauksena noista keskusteluista lekuri lupasi selvittää, että onko verensokereita mittaava pumppu (joka siis ei itse annostele insuliinia) mahdollista saada käyttöön myös Porvoon sairaalan kautta, kun jokin taho Helsingissä niitä ainakin jakaa.
Positiivisena seurauksena noista keskusteluista lekuri lupasi selvittää, että onko verensokereita mittaava pumppu (joka siis ei itse annostele insuliinia) mahdollista saada käyttöön myös Porvoon sairaalan kautta, kun jokin taho Helsingissä niitä ainakin jakaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6759
- Liittynyt: 01.07.2005 21:12
- Paikkakunta: Uleåborg