Sairaanhoitajien palkankorotukset
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Kotimaiset lekurit muuten ovat Länsi-Euroopan ostovoimaisimpia, yleisen palkansaajiemme ostovoiman laahatessa lammen pohjaa.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Öh. En minä halua, että ketään kiusataan. En halua, että lapseni leikkivät edes etanoilla tai muilla pikkuötököillä, koska pelkään niiden kärsivän (vaikka eihän niillä ole aivoja).Zeb kirjoitti: Eikö ihmisillä oikeasti ole muita arvoja kuin oma napansa? Onko todella ylivoimaista ajatella asioita (edes parhaansa mukaan) kokonaisuuden kannalta? Ehkä nyt kysyn väärältä ihmiseltä näitä juttuja, sillä jos muistan oikein niin sinä ND, surutta ajattelit kaupunkimaasturin hankkimista/hankitkin sellaisen(?) täysin tietoisena vallitsevista ympäristöongelmista.
Ehkä omatunto on sitten vaan niin out.
En kuitenkaan jostain syystä koe globaalia maailmantuskaa.
Ajoin 20 litraa/100 km:llä kaupunkiajoissa kuluttavalla autolla. Sillä ei ole merkitystä, koska öljy kulutetaan joka tapauksessa loppuun saakka. Ilmaston kannalta on sama, meneekö siihen 30 vai 40 vuotta.
Lisäksi on minusta aivan sama mitä 5 miljoonaa suomalaista tekee niin kauan, kuin 300 miljoonaa yhdysvaltaltalaista tai yli miljardi kiinalaista eivät ole kiinnostuneet asiasta. Olen kyllä valmis muuttamaan elämäntyyliä ilmaston takia, jos kaikki tekevät niin.
Olemme varmasti jossain määrin erilaisia ihmisiä. En kuitenkaan usko, että toinen meistä on oikeassa ja toinen väärässä.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Provo-O-Meter heilahti rajoittimeen asti.Pyry-Matias kirjoitti:Kotimaiset lekurit muuten ovat Länsi-Euroopan ostovoimaisimpia, yleisen palkansaajiemme ostovoiman laahatessa lammen pohjaa.
Missä noin sanotaan? Pistä toki linkkiä!
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Juujuu. Tämän päivän aamuradiossa oikein jauhettiin asiasta. Olisiko ollut joku tuore julkaisu jossain, lähdettä en kyllä muista.NuoriDaavid kirjoitti:En usko. Missä noin sanotaan? Pistä toki linkkiä!Pyry-Matias kirjoitti:Kotimaiset lekurit muuten ovat Länsi-Euroopan ostovoimaisimpia, yleisen palkansaajiemme ostovoiman laahatessa lammen pohjaa.
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 593
- Liittynyt: 14.08.2005 21:20
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Onko?NuoriDaavid kirjoitti:Ilmaston kannalta on sama, meneekö siihen 30 vai 40 vuotta.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Vaikea kyllä uskoa, koska suomalaislääkärien palkat ovat alle OECD-tason (kuten kaikkien muidenkin suomalaisten), ja verotus taas tunnetusti on Suomessa kireää ja hinnat korkeat, joten miten ostovoima voisi olla keskimääräistä länsimaista lekuria parempi.Pyry-Matias kirjoitti:Juujuu. Tämän päivän aamuradiossa oikein jauhettiin asiasta. Olisiko ollut joku tuore julkaisu jossain, lähdettä en kyllä muista.NuoriDaavid kirjoitti:En usko. Missä noin sanotaan? Pistä toki linkkiä!Pyry-Matias kirjoitti:Kotimaiset lekurit muuten ovat Länsi-Euroopan ostovoimaisimpia, yleisen palkansaajiemme ostovoiman laahatessa lammen pohjaa.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
No mitä eroa sillä sinusta voisi olla?ak kirjoitti:Onko?NuoriDaavid kirjoitti:Ilmaston kannalta on sama, meneekö siihen 30 vai 40 vuotta.
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 593
- Liittynyt: 14.08.2005 21:20
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
En tiedä. Ehkä sinun ja muiden kiireellä tuhlaamilla bensaeuroilla voidaan maksaa sairaanhoitajille 0,000000001% lisää liksaa minkä ansiosta ainakin yksi potilas on 4% onnellisempi.NuoriDaavid kirjoitti:No mitä eroa sillä sinusta voisi olla?ak kirjoitti:Onko?NuoriDaavid kirjoitti:Ilmaston kannalta on sama, meneekö siihen 30 vai 40 vuotta.
Jos työvorosi päätyttyä tänään kiskaiset mäyräkoiran huiviisi niin onko sillä merkitystä teetkö sen mahdollisimman nopsaan vai hitaammin tissutellen?
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Hei, semmoisen mä tarvitsisin! Voitko ystävällisesti postittaa yhden, vaikken niitä Xenon-valoja (vielä) saanutkaanNuoriDaavid kirjoitti:Provo-O-Meter heilahti rajoittimeen asti.

Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Ok, annan sinun kuitenkin elää toistaiseksi, koska sinusta on paljon huviakinNuoriDaavid kirjoitti:Olemme varmasti jossain määrin erilaisia ihmisiä.

Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Analogia ei ole täydellinenak kirjoitti:En tiedä. Ehkä sinun ja muiden kiireellä tuhlaamilla bensaeuroilla voidaan maksaa sairaanhoitajille 0,000000001% lisää liksaa minkä ansiosta ainakin yksi potilas on 4% onnellisempi.NuoriDaavid kirjoitti:No mitä eroa sillä sinusta voisi olla?ak kirjoitti: Onko?
Jos työvorosi päätyttyä tänään kiskaiset mäyräkoiran huiviisi niin onko sillä merkitystä teetkö sen mahdollisimman nopsaan vai hitaammin tissutellen?

Oikeasti: öljyä on olemassa määrä A, joka polttamalla syntyy hiilidioksidia määrä B. A ja B pysyvät samoina, poltettiin öljy sitten 30:ssä tai 40:ssä vuodessa, eikö niin? Uskon, että öljy tullaan joka tapauksessa polttamaan loppuun, koska se on niin kätevä energiamuoto.
Tietysti voi olla, maapallon puskurijärjestelmät ehtivät paremmin absorboida hiilidioksidin jos se vapautuu hitaammin? En tiedä.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Scientologien säännöt kieltävät luovuttamasta niitä henkilöille, joilla ei ole Y-kromosomia.Zeb kirjoitti:Hei, semmoisen mä tarvitsisin! Voitko ystävällisesti postittaa yhden, vaikken niitä Xenon-valoja (vielä) saanutkaanNuoriDaavid kirjoitti:Provo-O-Meter heilahti rajoittimeen asti.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Jos postitan DNA-näytteen, josta löytyy vaikka mitä mutanttikromosomeja, myös tuo Y-nysä, ja liitän mukaan lääkärinlausunnon siitä että näyte on minusta?NuoriDaavid kirjoitti:Scientologien säännöt kieltävät luovuttamasta niitä henkilöille, joilla ei ole Y-kromosomia.
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 765
- Liittynyt: 14.08.2005 19:20
- Paikkakunta: Kotka
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Minäkin olen tyytyväinen palkkaani, vaikka suurin osa työkavereista ei ole. Mulla on silti alle keskitason palkka työkavereihini nähden. Enkä ole edes insinööri.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Olikos se nyt niin, että virassa olevien Tehyläisten irtisanoutuminen (tai ilmeisesti juurikin joukkoirtisanoutuminen) olisi todettu laittomaksi? Sellainen muistikuva uutisista viime päivien aikana. No, eihän niitä virassa olevia ollut edes 10%, joten ei se paljoa hetkauta vaikka jäisivätkin hommiin tuon takia. Ilmeisen tiukkaa vääntöä, koska niin vähän asiasta tippuu tietoa.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Asiasta ei ole vielä päätöstä. Työtuomioistuin käsittelee asiaa.Hermann Hoth kirjoitti:Olikos se nyt niin, että virassa olevien Tehyläisten irtisanoutuminen (tai ilmeisesti juurikin joukkoirtisanoutuminen) olisi todettu laittomaksi?
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Miten voi olla mahdollista, että tehy taas pitää laittomana sitä työnantajan tekemää eli paikkojen avoimeen hakuun laittoa? Onko niillä siis joku pykälä laissa, että jos lähtee duunista pääsee kyllä automaattisesti samaan takas? Ja lähteekö tossa nyt kaikki kesälomat, eläke- sun muut jutut?
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Työtuomioistuin käsittelee tätäkin. Saahan sitä pitää laittomana vaikka lumen sulamista. Oikeus sitten päättää mikä on laitonta ja mikä ei.mustanikki kirjoitti:Miten voi olla mahdollista, että tehy taas pitää laittomana sitä työnantajan tekemää eli paikkojen avoimeen hakuun laittoa? Onko niillä siis joku pykälä laissa, että jos lähtee duunista pääsee kyllä automaattisesti samaan takas? Ja lähteekö tossa nyt kaikki kesälomat, eläke- sun muut jutut?
-
- Kitisijä
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 15.08.2005 0:23
- Paikkakunta: Turku
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Miten voi olla mahdollista, että tätä tietoa kysellään mustana. Keksin syyksi vain tiedon arkaluonteisuuden kysyjälle ja arkaluonteista/noloa se nyt olisi lähinnä tehyläiselle. Oletko minä? Olen syönyt runsaasti kolmiolääkkeitä enkä ole aivan varma teoistani.mustanikki kirjoitti:Miten voi olla mahdollista, että tehy taas pitää laittomana sitä työnantajan tekemää eli paikkojen avoimeen hakuun laittoa? Onko niillä siis joku pykälä laissa, että jos lähtee duunista pääsee kyllä automaattisesti samaan takas? Ja lähteekö tossa nyt kaikki kesälomat, eläke- sun muut jutut?
Tehyn edunvalvontajohtaja Minna Helle vastaa: "Joukkoirtisanoutuminen on työtaistelutoimi, jonka tarkoituksena on vauhdittaa ja edistää Tehyn tavoitteita neuvotteluissa. Neuvottelutuloksen synnyttyä työtaistelutoimi lopetetaan ja viran- ja toimenhaltijat palaavat takaisin tehtäviinsä. Näin ollen työnantajilla ei ole todellista perustetta julistaa avoimeksi jääviä työtehtäviä haettaviksi.
Tehy katsoo, että kirjeiden lähettäminen ja virkojen auki julistaminen tai sillä uhkaaminen on tosiasiallisesti työnantajan vastatoimi Tehyn julistamaa työtaistelua vastaan. Toimilla yritetään painostaa kollektiivisesti Tehyä ja sen jäseniä. Virkaehtosopimuslain mukaan työnantajan ainoa käytettävissä oleva laillinen työtaistelutoimi on työnsulku, minkä vuoksi edellä kuvatut työtaistelutoimenpiteet ovat lainvastaisia."
Elämä kantaa, jos sen antaa
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
^^Eiköhän tuo loppuviimeksi ole sitä normaalia taktiikkaa, että haasteeseen vastataan vastahaasteella.
Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten avoimeksi jääviä virkoja ei voisi laittaa haettavaksi.
Pikemmin voi ajatella, että kansanterveyslaki velvoittaa kunnat hakemaan virkoihin ja toimiin uusia työntekijöitä.
Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten avoimeksi jääviä virkoja ei voisi laittaa haettavaksi.
Pikemmin voi ajatella, että kansanterveyslaki velvoittaa kunnat hakemaan virkoihin ja toimiin uusia työntekijöitä.
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Minä keksin toisenkin syyn. Jos tehyläinen olisi oikeasti epävarma, ei hän tietenkään toisi julki epävarmuuttaan julkisesti missään niin, että hänet olisi mahdollista tunnistaa tehyläiseksi. Työnantajan juonia siis.Melnais kirjoitti:Miten voi olla mahdollista, että tätä tietoa kysellään mustana. Keksin syyksi vain tiedon arkaluonteisuuden kysyjälle ja arkaluonteista/noloa se nyt olisi lähinnä tehyläiselle. Oletko minä? Olen syönyt runsaasti kolmiolääkkeitä enkä ole aivan varma teoistani.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 15.08.2005 0:23
- Paikkakunta: Turku
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Näin toki oikeasti. Jos tilanne etenee, voi olla vähän vaikeaa saada toimia täytettyä kun yhdistetään tilanne työvoimapulaan, hakukieltoon ja työtehtävien saartoon.NuoriDaavid kirjoitti:^^Eiköhän tuo loppuviimeksi ole sitä normaalia taktiikkaa, että haasteeseen vastataan vastahaasteella.
Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten avoimeksi jääviä virkoja ei voisi laittaa haettavaksi.
Pikemmin voi ajatella, että kansanterveyslaki velvoittaa kunnat hakemaan virkoihin ja toimiin uusia työntekijöitä.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
No jos tämä on pelkkä työtaistelutoimi ja jopa TEHY itsekin sen myöntää sehän avaa ovet suojatyön teettämiselle. Koettakaapa nyt jo päättää mitä Te olette tekemässä. Jos olette lakossa ette saa jättää potilaita heitteille. Jos taas irtisanoudutte muuten vaan ei tarvitse itkeä menetettyjen etujen perään. Idiootit.Melnais kirjoitti:Tehyn edunvalvontajohtaja Minna Helle vastaa: "Joukkoirtisanoutuminen on työtaistelutoimi, jonka tarkoituksena on vauhdittaa ja edistää Tehyn tavoitteita neuvotteluissa. Neuvottelutuloksen synnyttyä työtaistelutoimi lopetetaan ja viran- ja toimenhaltijat palaavat takaisin tehtäviinsä. Näin ollen työnantajilla ei ole todellista perustetta julistaa avoimeksi jääviä työtehtäviä haettaviksi.
Tehy katsoo, että kirjeiden lähettäminen ja virkojen auki julistaminen tai sillä uhkaaminen on tosiasiallisesti työnantajan vastatoimi Tehyn julistamaa työtaistelua vastaan. Toimilla yritetään painostaa kollektiivisesti Tehyä ja sen jäseniä. Virkaehtosopimuslain mukaan työnantajan ainoa käytettävissä oleva laillinen työtaistelutoimi on työnsulku, minkä vuoksi edellä kuvatut työtaistelutoimenpiteet ovat lainvastaisia."
-
- Kitisijä
- Viestit: 2202
- Liittynyt: 15.08.2005 0:23
- Paikkakunta: Turku
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Vainoharhailua seuraavalla tasolla.prosessi kirjoitti: Työnantajan juonia siis.

Elämä kantaa, jos sen antaa
Re: Sairaanhoitajien palkankorotukset
Kuten Melnaiskin tuossa kertoi, kyllä Tehy tietää, ettei sen haasteella ole menestymisen mahdollisuuksia. Kyseessä on vain tapa vastata haasteeseen vastahaasteella.PerttiMakimaa kirjoitti:Melnais kirjoitti:Tehyn edunvalvontajohtaja Minna Helle vastaa: "Joukkoirtisanoutuminen on työtaistelutoimi, jonka tarkoituksena on vauhdittaa ja edistää Tehyn tavoitteita neuvotteluissa. Neuvottelutuloksen synnyttyä työtaistelutoimi lopetetaan ja viran- ja toimenhaltijat palaavat takaisin tehtäviinsä. Näin ollen työnantajilla ei ole todellista perustetta julistaa avoimeksi jääviä työtehtäviä haettaviksi.
Tehy katsoo, että kirjeiden lähettäminen ja virkojen auki julistaminen tai sillä uhkaaminen on tosiasiallisesti työnantajan vastatoimi Tehyn julistamaa työtaistelua vastaan. Toimilla yritetään painostaa kollektiivisesti Tehyä ja sen jäseniä. Virkaehtosopimuslain mukaan työnantajan ainoa käytettävissä oleva laillinen työtaistelutoimi on työnsulku, minkä vuoksi edellä kuvatut työtaistelutoimenpiteet ovat lainvastaisia."
No jos tämä on pelkkä työtaistelutoimi ja jopa TEHY itsekin sen myöntää sehän avaa ovet suojatyön teettämiselle. Koettakaapa nyt jo päättää mitä Te olette tekemässä. Jos olette lakossa ette saa jättää potilaita heitteille. Jos taas irtisanoudutte muuten vaan ei tarvitse itkeä menetettyjen etujen perään. Idiootit.
Toki kyseinen veto saattoi olla julkisuuskuvan hallinnan kannalta huono, koska monet tulkitsevat sen Pertin tavoin.