Aito_Johanna kirjoitti:
1) Milloin mies on liian viisas/kirjanoppinut, parisuhteeseen tai muuten?
Aito_Johanna kirjoitti:
2) Mitä ette halua miehen (parisuhteessa) tietävän itsestänne ja menneisyydestänne? Tai jos itse olet mies, mitä et halua tietää; mikä on liikaa?
Siittiöt uivat kohden päämääräänsä. Ihminen syntyi kuoleman aamua odottamaan. Käveli viisain askelin kohden määränpäitään. Lapsena tutki, kokeili ja matki. Itku oli herkessä ja suru puri puseroon merkkejä. Aivojaan hän ei valinnut. Halut kahlitsivat hänet aamulla sängyynsä. "Vielä en nouse ylös minua väsyttää". Murrosikäisen kärsimykset olivat lohduttomat. Aivot eivät antaneet rauhaa ja hän oli levoton. Juoksi kaveri porukan mukana ensimmäisille kaljoilleen. Kohtasi matkoillaan myös naisen ihanan vaarallisuuden. Tunteet tulivat ja menivät raakile jäi jälleen kuoleman aamua odottamaan. Odotti aamua tosissaan, sitä ei tullutkaan.
Aloitti suhteen. Näki silmissä loistavan rakkauden. Heitä ei pidätellyt mikään. Jälleen mies katsoi liian pitkään kuoleman aamun polttavia punaisia silmiä. Putosi jaloilleen ja näki kuinka vuode oli tyhjä. Rakkaus oli kadonnut elämästä. Seuraava odotteli jo oven takana. Mies meni luokse lohduttajansa ja ei lähtenyt sieltä pois viiteen vuoteen. He nussivat toisiaan eri asennoissa. Rakastivat aamun soittamaa harmoniaa. "Kuuntele, kuinka ylä cee soi koskessa puhtaasti." Mies sanoi lohduttajalleen ei rakastajalleen. "Linnun soittaessa octaavia korkeampaa." Mies putosi polvilleen kyynelten virtaan satuttavaan. "Mervi, rakas en ole koskaan rakastanut sinua" "Minä rakastin vain Liisaa"
Kaamos soittelee kynttilöissä pirullisia liekkejä. Näetkö naapuriin mies sanoo vapisevalla äänellä; "Liisa kantaa miehellensä konfehteja" "Kuuntele tuota naurua, kuinka se pilkkaa sydäntäni" "Koskahan pääsen ylitse ensi rakkaudesta" suri mies yksin aamulle. Mervi meni pois rakastettunsa luota. Hänelläkin oli jo toinen mies. Mervi oli jo tiennyt, että mies ei häntä rakasta. Väkisin he yhdessä väänsivät kalua seisomaan. Miehen mietteet olivat muualla ja häntä etosi. "Katsokaa millainen tulisi olemaan lapsemme kehto?" kaikui heidän yllään sanattomassa sametissa.
Mies jatkoi paikallaan olevaa omaa liikettään välillä syntymän ja haudan. Suru heitti pois puseronsa. Alta paljastui tunnekeskusten julmat rakenteet. Niitä soittelivat ulkoiset voimat aamussa helvetin. Julmuudessa Jumala soitti sävelen värisevän. "Älä mene ensimmäisen edelle, et tarvitse voittajan olemusta." Saavu luokseni harmauden aamuun. Ota aseeni ja kilpeni. Kanna ne vuorille voitokkaasti. Taistele seuraavan aamun valosta rakkaudessani pyöriskellen. Iloani ympärillesi syljeskellen. Saata kehtoon saastuneiden tunteiden palo. Puhu vuorelle puhtaasta valosta yksin ilman auttajaa. Rakastele aamun kanssa itseäsi vedessä samalla puhdistuen, sillä tiedät maailmassa olevan monta, jotka vievät Liisasi ja näin olisit itsekkin vain heidän tuntojensa veroinen.
Liisa soitti naapurinsa ovikelloa. Julma voimakas kylmyys suli miehen ylle mahtavalla pauhulla. "Etkö näe olen varattu?" Karjui mies kasvoissaan kaamoksen aamun valkoiset kalkit. Hänen ovensa oli ollut suljettuna vuosia. ”Olisko lainata jauhoja” Nainen kysyi vapisevalla äänellä. Suru karjui miehen olemuksesta voimmakkaita sanoja. Nainen ei pystynyt niitä lukemaan, eikä tulkitsemaan. Mies oli saavuttamattomuuden verhon takana piilossa maailmalta. ”Oliko hän tullut maailmaa varten kyseltiin kylällä vielä vuosia hänen elämänsä tapauksen jälkeen?” Aamun murhenäytelmän pelasti kevättä kaunistava kukkanen. Mies poimi sen käteensä ja katseli Liisan silmiä suloisia. ”Rakastin sinua niin paljon” kaikui ylle harmaan veen. Sanat lensivät suloisesti aalloilla, mutta vastaanotin ymmärsi asian täysin väärin.
”Otin uuden miehen vain rahan tähden”, ”Olit saamaton laiskuri” Sanoi Liisaa hiljaisella äänellä. ”Nyt meillä menee huonosti ja sinulle on kerääntynyt paljon rahaa pankkitilille,” ”etkö voisi jakaa niitä kanssani?” ”Mietin asiaa” vastasi mies vaivautuneena. ”En odottanut aivan tämän kaltaista vastaanottoa.”