saira kirjoitti:Tuli juuri viesti, että miehen kaverin 14-vuotias poika on kuollut eilen sairaalassa. Pojalla oli eräs harvinainen syndrooma ja lääkäreiden mukaan he elivät jo jatkoajalla, mutta kuitenkin. Ei tiedä mitä hänelle sanoisi...
No itse ajattelen näistä tilanteista seuraavasti:
Jos välttämättä haluat jotain sanoa, voi olla ihan hyvä vaikka aloittaa sanomalla, että ettet tiedä, mitä sanoisit. Kun et varmaan kuitenkaan pysty kuvittelemaan loppuunasti, miten traagiselta oman lapsen menettäminen mahtaa tuntua (ellet ole itse kokenut sellaista).
Mutta oikeastaan tällaisissa tilanteissa on saattaa olla parempikin, että antaa sen toisen hoitaa se puhuminen. Toisesta välittämisen voi osoittaa muutenkin kuin oivaltamalla jotain sanottavaa. Se, että joku kuuntelee, on jo terapeuttista sinänsä.
Useinkaan ne sanat (tai niiden puute) eivät ole niin keskeisiä vaan paljon enemmän merkitsee se, että
kysyy vointia, tarjoutuu
kuuntelemaan ja antaa tilaa toiselle vuodattaa tuntojaan - siitä huolimatta, että kokee olevansa "epäpätevä" sellaiseen. Sehän on välittämistä jos mikä.