China Surpasses U.S. in Technological Prowess (Joshua Holland)
Kiina on tuon mukaan ohittanut Yhdysvallat innovaatioissa ja teknisessä kehityksessä. Yksinkertaisesti siitä syystä, että USA on ulkoistanut kaiken likaisen tuotantoteollisuustyön Kiinaan. Teollisuuden yhteydessä kuitenkin tehdään paljon kehitys- ja tutkimustyötä, ja tämäkin on siirtynyt Kiinaan siinä mukana, jolloin Kiinassa patentoidaankin nykyään enemmän innovaatioita kuin USA:ssa.
Paitsi että tehtaat ja tuotanto ovat katoamassa USA:sta, sinne kasvaa jättimäisiä ostoskeskuksia kuin sieniä sateella. Talous on muuttumassa tuotantovetoisesta kulutusvetoiseksi. USA:ssa siis pyrittiin pitämään talouden rattaat pyörimässä kulutuksen voimalla - mutta koska tuotantoa ei enää tapahdu, vauraus vuotaakin samalla Kiinaan, sillä suurin osa ostarien tuotteista on valmistettu Kiinassa. Amerikkalaiset ovat sankoin joukoin ryhtyneet nyt kuluttamaan keräämäänsä vaurautta - mutta kuinka pitkälle sitä riittää? On tainnut jo varallisuus loppuakin, kun SubPrime -kriisi kolkuttaa ovelle...
Käykö lopulta niin että USA:sta tulee se köyhä kehitysmaa jossa on halpaa työvoimaa, ja jossa alkaa sitten nousukausi kun Kiina ulkoistaa tuotantonsa Jenkkeihin?

Entä mitenkäs Suomessa? Paitsi että Nokia ulkoistaa, tännekin on nousemassa yhä uusia jättkokoisia ostokeitaita. Riittääkö niille kaikille asiakkaita ja ostovoimaa?