Lahtelainen tyttövauva syntyi viime marraskuussa täysin terveenä. Hän oli kuitenkin jatkuvasti hyvin itkuinen ja varsinkin puettaessa vaikeasti käsiteltävä. Äidin mielestä vauva sai itkuraivareita.
Ristiäisissään uudenvuodenpäivänä vauva oli niin niin kivulias, ettei hän kestänyt edes kankaan kosketusta, vaan itki kovaa ja jatkuvasti.
Vasta illalla isä huomasi lapsen jalan olevan oudon värinen ja turvonnut, ja huolestunut äiti vei vauvan Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Vauva joutui jäämään sairaalaan.
Vauvalta olivat murtuneet molemmat reisiluun alaosat, molemmat sääriluut, oikea olkaluu ja oikea värttinäluu. Lisäksi pienokaisella oli molemmissa silmissä verenvuotoa sidekalvojen alla, mikä viittasi vauvan ravisteluun.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
exPertti kirjoitti:Miten kovaa lasta pitää käsitellä, että reisiluut menevät poikki?
Ja miten sairas voi olla, kun ei tee asian eteen silti mitään? Kyllä sen napsahduksen varmasti huomaa. Ja sen, kun raajat eivät toimi ihan niin kuin pitäisi.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Xiberia kirjoitti:Ja miten sairas voi olla, kun ei tee asian eteen silti mitään? Kyllä sen napsahduksen varmasti huomaa. Ja sen, kun raajat eivät toimi ihan niin kuin pitäisi.
En halua ajatella edes tuota. Meillä vauvan päivähoitoon vienti lähestyy ja hullu-uutiset lisääntyvät vasemmalla ja oikealla. Toivottavasti pääsee sinne lähinaapurin hoitoon.
Päivähoitoa nyt ei kannata tuossa mielessä pelätä. Kyllä ylivoimaisesti yleisin lapsen pahoinpitelijä on omat vanhemmat.
exPertti kirjoitti:Miten kovaa lasta pitää käsitellä, että reisiluut menevät poikki? Tekisi mieli toivoa jotakin tuomiota tuosta, mutta kansahan on aina väärässä.
No eihän äitee saanut kuin 10kk ehdollista törkeästä pahoinpitelystä ja isä sakot heitteillepanosta.
exPertti kirjoitti:En halua ajatella edes tuota. Meillä vauvan päivähoitoon vienti lähestyy ja hullu-uutiset lisääntyvät vasemmalla ja oikealla.
Asuntohintakeskustelussa olet maininnut että sinulla olisi jo kellari valmiina ja siellä paljon purkkiruokaa pahan päivän varalle. Olisko sopiva paikka skidin kotikasvatukselle piilossa pahalta maailmalta? Itävallassa hyväksi havaittu keino.
NuoriDaavid kirjoitti:Päivähoitoa nyt ei kannata tuossa mielessä pelätä. Kyllä ylivoimaisesti yleisin lapsen pahoinpitelijä on omat vanhemmat.
Juu siellähän vaan syötetään väkisin ja jätetään lapset karkuteille pihan ulkopuolelle, kuten iltapäivälehdet ovat meille opettaneet.
Kyllä. Näin tapahtuu jokaisessa päiväkodissa. Kyllä tämä on todella asia, jota kannattaa pelätä. Kannattaakin siis ehdottomasti kasvattaa lapsensa itse alusta loppuun asti olemalla näiden kanssa 24/7.
^Niitä hörhöjä on ollut maaliman alusta asti. Nykyään niistä vaan uutisoidaan enemmän.
Ja kyllä, aina kun tyttäreni on ulkona, pelkään että jotain sattuu, vaikka on kavereiden kanssa ja ikkunasta näkee tuohon leikkipihalle. Se huoli on ihan normaalia, käsittääkseni?
exPertti kirjoitti:
Minusta suurin pulma on, että nuoruuteni pullantuoksuinen maailma on nykyään täynnä kaiken maailman hörhöjä. Tietty tämä voi olla vain katsantokulmavirhe, mutta mutta...
Kyllä se on kuule ihan sinun vinkkelistä kiinni. Jos tilastoja aletaan syynäämään, niin uskaltaisin väittää että sinun nuoruudessa on ollut paljon hazardimpaa menoa. Tai mistä sen tiedän, ainakin 80-luvulla oma kotikyläni oli oikeasti vaarallinen paikka. Ja jos noin lapissa niin miksei sitten etelämpänäkin.
Ja olethan myös hirveä nynny, jos et ole vielä huomannut.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
exPertti kirjoitti:
Juu siellähän vaan syötetään väkisin ja jätetään lapset karkuteille pihan ulkopuolelle, kuten iltapäivälehdet ovat meille opettaneet.
Kyllä. Näin tapahtuu jokaisessa päiväkodissa. Kyllä tämä on todella asia, jota kannattaa pelätä. Kannattaakin siis ehdottomasti kasvattaa lapsensa itse alusta loppuun asti olemalla näiden kanssa 24/7.
Kyllä sinä ymmärrät mitä minä tarkoitan. Minäkin olen ollut päiväkodissa ja tarhassa pienenä. Ja niin käy lapsellenikin. Mutta se ei tarkoita, että en saisi pelätä hänen puolestaan. Vai tarkoittaako?
Minusta suurin pulma on, että nuoruuteni pullantuoksuinen maailma on nykyään täynnä kaiken maailman hörhöjä. Tietty tämä voi olla vain katsantokulmavirhe, mutta mutta...
Tiedän tiedän, mutta jos alat tuollaista asiaa pelkäämään, niin sitten saat pelätä kuollaksesi myös apupyörien poistamista, kiipeilytelineitä, koulumatkoja, koulukiusaamista, lapsikaappareita, etc. Mun pointtini on se, että turhaan sä pelkäät ja stressaaat asioista, joihin et suoraan kuitenkaan voi vaikuttaa kuin olemalla paikalla sen 24/7 (etkä aina silloinkaan).
Iltasanomat herkuttelevat niillä hyvin HYVIN pieneen vähemmistöön jäävillä ikävillä tapauksilla.
Kyllä niitä hörhöjä oli 'tuolla ulkona' myös meidän lapsuudessamme.
exPertti kirjoitti:
Mutta en minä aio pilata lapseni elämää ylivarovaisuudellakaan. Lähinnä meinasin pitää varustepuolen kunnossa, että ei siitä jäisi kiinni.
Tuo oli hieno kuulla, omasta lapsuudesta muistan erään kaverini äidin joka oli ihan ylineuroottinen kaiken suhteen, tehtiin mitä vaan niin se oli aina liian vaarallista. Ei katoa mielestä sen äidin ääni " Antti! nyt heti pois sieltä etti käy huonosti" "varo sitä lumikasaa" "älä kiiku sinne puuhun" "tule heti alas sieltä kiipeilytelineeltä" "ei saa ajaa pyörällä lujaa " varo sitä ja varo tätä.
Kunnes kaikki varoittelu sitten tepsi, eikä Antti edes koittanut tehdä enään mitään kenenkään kans, kun " äiti ei tykkää", oleskeli aina sitten sivustalla kun muut remus ja leikki menemään. Kasvatus kantoi myös kauemmas ja teini-iässä Antti oli hyvin epävarma nuori, jonka mielestä kaikki oli vaarallista. En tiedä miten tyypillä nykyään menee.
Surullista mutta totta.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Mun tuttavapiirissä on juurikin samanlainen tapaus. Ylivarovainen mutsi on kasvattanut pojastaan itkupillin, jolle alimmalta rappuselta maahan hyppääminen on benji-hypyn arvoinen uhkarohkea temppu.
Mä taidan olla ylihuolehtivainen mutsi. Ukko on useinkin ärähtänyt että lopeta nyt jo. Onneks tyttö on äitiinsä tullu eikä kuuntele vaan tekee. Ja mä olen pala kurkussa kokoajan. Eikai tää huoli helpota - koskaan.
Mun tuttavapiirissä on juurikin samanlainen tapaus. Ylivarovainen mutsi on kasvattanut pojastaan itkupillin, jolle alimmalta rappuselta maahan hyppääminen on benji-hypyn arvoinen uhkarohkea temppu.
Joo, toi on pelottavaa. Nykyään olen kiitollinen että olen saanut mennä, tehdä ja satuttaa itseni, se on opettanut hemmetisti riskeistä ja niiden arvioinnista.
Ja myös ymmärtänyt että teoilla on seuraukset, mitä nykyiset vapaan kasvatuksen saaneet eivät tunnu tajuavan: Jos heität kivellä auton ikkunaan niin heitä, mutta ole myös valmis saamaan selkäsauna itse haetulla risulla, sekä tekemään työtä & menettämään kaikki mahdolliset hauskuudet että katetaan ikkunan korjauskustannukset. Vai oletko mielumin heittämättä sitä kiveä?
Ja pakko sanoa, ei äiteen omatkaan toimet ole kyllä mitenkään turhan suojelevia aina ollut: Äitee laittoi minut (10v) ja sisko(7v) bussiin haaparanta - eskilstuna väliselle matkalle. Kyyti kestää siis yön ylitse, eikä bussissa ollut yhtään ainoaa suomea puhuvaa ihmistä. Voin kertoa että välillä jännitti, ja on äitee jälkikäteen myöntänyt että ehkä hiukan vastuuton ratkaisu.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
MGandhi kirjoitti:Tiedän tiedän, mutta jos alat tuollaista asiaa pelkäämään, niin sitten saat pelätä kuollaksesi myös apupyörien poistamista, kiipeilytelineitä, koulumatkoja, koulukiusaamista, lapsikaappareita, etc.
Lapsilla on syytä pelätä henkensä edestä hukkumisia, liikenneonnettomuuksia, tukehtumisia ja omia vanhempiaan (vanhemmat tappavat lapsiaan kirkkaasti enemmän kuin hörhöt).
Leffoista ja lööpeistä tuttu Ulkopuolinen Pahuus ei kuulu lasten elämään millään lailla.
Mä en muistaakseni ole koskaan ihaillut vanhempiani. Olen ajatellut (ja ajattelen edelleen), että ne on okei ja rakastan niitä, mutta ihailleeni en koskaan muista.
Mä en muistaakseni ole koskaan ihaillut vanhempiani. Olen ajatellut (ja ajattelen edelleen), että ne on okei ja rakastan niitä, mutta ihailleeni en koskaan muista.
Oletko kokenut itsesi joskus (nykyään) teinitytöksi?
