Haemaeraemies kirjoitti:Kaveri vaan totesi teoillaan sen mitä niin moni muukin ajattelee: Vittu mitä paskaa alusta loppuun. Joka suunnalta asetetaan epärealistisia odotuksia, jopa kavereiden kanssa pitää monissa piireissä olla ns. joku, tai vähintään omaa joku kaikkia hyödyttävä ja viihdyttävä skilli.
Unohtamatta tietty sukua, perhettä, vanhempia media, yhteiskuntaa ynnä muita, joilta ei kauheasti löydy ymmärrystä ja sympatiaa niitä ihmisiä kohtaan joilla ei kiinnosta vittuakaan leikkiä muiden keksimiä typeriä leikkejä. Ei ihme että heikompi ahdistuu, ja tekee mieli tappaa kaikki.
Ja te jotka olitte tulossa moralisoimaan että silloin ku minä olin nuori... Tämä on hyvin eri paikka elää,toimia ja kasvaa kuin silloin kuin valtaosa teistä oli nuoria ( 70-90 luku), ja teidän vanhat ohjeet ei tähän todellisuuteen päde muualla kuin kodin seinien sisäpuolella.
En voisi olla enempää eri mieltä. Minusta lasten nimenomaan pitäisi leikkiä typeriä leikkejä paljon enemmän kuin nykyään.
Pitäisi oppia virheistä ja myös siitä, mikä on tehty hyvin. Mistä tämä yletön pahoinvointi johtuu? Oma teoriani on, että se johtuu siitä, että valtaosalle jengistä kaikki tulee niin helposti. Preka-Eetu on niin vieraantunut todellisuudesta, että luulee, että mp3:ten lataaminen netistä on tuottavaa työtä. Ongelma minusta nimenomaan on siinä, että tämän on annettu tulla hyvin eri paikaksi elää, toimia ja kasvaa kuin silloin kuin valtaosa teistä oli nuoria
Jos tässä visiota kaivataan niin lähtisin kokonaisvaltaisesta koulutusjärjestelmän remontista liikkeelle. Koulu on tullut helpommaksi, kuri höltynyt ja kakaroilla on niin raskasta, kun kukaan ei vaadi mitään, mutta silti heillä on enemmän vastuuta omasta elämästään kuin ennen, kun koulu, koti ja "yhteisöllisyys" eivät enää anna elämälle pohjaa kuten aiemmin.
Vanhemmat ovat jo menetetty sukupolvi, joten lisäisin koulujärjestelmän panosta lasten kasvatuksessa. Muutama teesi, millä liikkeelle:
-lapset kouluun 4-5-vuotiaina (mitä ne tekevät kotona tuon ajan, kun vanhemmat joko kiskovat kaljaa lähibaarissa tai painavat duunia?)
-peruskouluun vähintään tasokurssit, tasoluokat tai mielellään ihan kansa/oppikoulutyyppinen jako takaisin
-tasoryhmien lanseerauksen yhteydessä ryhmäkokoja on pienennettävä kautta linjan
-kuri ja järjestys takaisin; opettajien auktoriteetti on saatava iskostettua nuoresta lähtien lapsiin
-koulu-univormu/koulupuku olisi kannatettava (vähemmän kiusaamista tai brassailua/pyrkyä Louis Vuittonin koulurepuilla)
-koululiikunta päivittäiseksi: 6-7 tuntia liikuntaa viikossa (lapset eivät liiku kuten ennen); sisältäen kuntoliikuntaa ja joukkuepelejä/-leikkejä
-koulupäivät pidennettävä 35-40 viikkotuntiin; pitkä lounasbreikki, jonka yhteydessä ohjattua liikuntaa tmv. Nuoremmilla nokoset.
-luokallisuus palautettava lukioon ja peruskouluun, jollei näin jo ole tapahtunut
-vanhempien ja opettajien vuorovaikutusta lisättävä peruskouluissa; jos vanhempia ei kiinnosta/tavoiteta niin opettajan on otettava lisää vastuuta lapsen kasvatuksesta; ohjattava kakara jonkun ihme kuraattorin kautta harrastustoimintaan ja temppukerhoon mitä nuorempana niin sen parempi
-Amis takaisin! Lukioon tulisi ohjata reilusti alle puolet ikäluokasta. Ammatillinen ja käytännönläheinen ei-teoreettinen koulutus takaisin.
-Ammattikorkeakoulut lopetettava tai niiden toimintakenttää rajattava merkittävästi. Yksi yliopistolaitos, joka antaa kandin (bachelor) ja maisterin tutkintoja ja jatko-opetusta riittää
-yliopistojen määrää on pienennettävä ja toimintaa keskitettävä
-Homma rahoitettaisiin a) siirtämällä ammattikorkeakoulupelleilystä rahaa alas ja ylöspäin ja b) lisäämällä peruskoulutuksen rahoitusta
Minusta syöpä on se, että kakarat elävät kuin pellossa. Kun kerran kotona ei lapsia kasvateta niin tulkoon se koululaitoksen vastuulle - parempaa investointia noin valtion puolesta en voi kuvitella kuin 5-17 vuotiaiden kasvatukseen satsaaminen. Kunnolla kasvatetut aikuiset sitten tehkööt, mitä parhaaksi näkevät.