Tapasi mukaan et ymmärrä mitään.exPertti kirjoitti: En ole. Tuntuu vaan käsittämättömältä miten susi herättää näin paljon tunteita ihmisissä.
Jos vain joku tulisi ja kertoisi miksi. Selkeältä näyttää, että susivihassa/susi-ihannoinnissa ei ole kysymys pelkästään siitä eläimestä.
Susi herättää minussa harvinaisen vähän mitään tunteita. Mikä herätti ottamaan osaa tähän keskusteluun on se, että masalla sata ylimääräistä sutta sadan hyväksyttävän perussuden lisäksi keittää maidot hellille. Koska mitään näyttöä ihmisiin kohdistuvista susihyökkäyksistä ei ole, minua hieman ihmetyttää tämä tunteen palo.
Oma teoriani on, että esihistoriallinen susi ja karhu olivat huomattavasti nykyisiä veemäisempiä otuksia. Sitten kehitettiin paremmat tekniikat ja jok'ikinen vähänkin uhitteleva sus ja karhu tapettiin kohdattaessa. Tämän lisäksi tapettiin kohdattaessa jok'inen muukin susi ja karhu. Jäljelle jäivät ne, jotka osasivat vältellä ihmistä. Evolutionäärinen paine muokkasi lajit sellaiseksi, että ne eivät luonnostaan uhkaa ihmistä.
Tuo paine on edelleenkin olemassa: kantaa harvennetaan vuosittain rajulla kädellä - arka susi kasvattaa pentueensa todennäköisemmin kuin vähemmän arka. Ja voin vaikka vannoa, että tuo paine ampuu katosta läpi sillä punaisella minuutilla jos/kun epäonninen susi saa hengiltä ensimmäisen ihmisuhrin reiluun sataan vuoteen.