Mammailu

[Madonna]

Oikomishoidoista huonoa kokemusta itsellä ja toisaalta oikojahammaslääkäri vahvistikin sen ettei läheskään kaikki hoidon tulokset ole pysyviä edes

Samoin oikomisen tarve on hiukan niin ja näin, ja tästäkin kerrottiin toisaalla että riippuu paljon resursseista kuinka herkästi oikomista suositellaan ja nyt ilmeisesti resursseissa löytyy pienempiinkin vikoihin.

Eli jos tarve ei ole välttämättä oikoa ja jos tulos ei edes olisi pysyvä, niin ehken ole kovin vakuuttunut että tarvitsemme kyseistä manipulaatiota tällä kertaa.

Olemme käyneet röntgenit ym. ja yksityisellä hammaslääkärillä keskustelemassa asiasta (jottei olla ihan yhden lääkärin mielipiteen varassa) ja näin sitten päätettiin siirtää mahdolliset hoidot tulevaisuuteen.

[Elppis]

Kyllä se oikominen parempi tehdä nuorena. Itselläni ei kokemusta, miehellä on. Oikominen tosin pilas osan hampaista, aika hataraa matskua ovat.

Tämän kuittaan. Hammashygieniasta olis pitänyt pitää superhyvää huolta, esim. rautojen yläpuolelta jollain pikkuharjalla tillittää kaikki plakki veke. Nyt on ruskeat rajat ienrajassa ja takaa pari suurta REIKÄÄ... nice, mätänee varmaan koko suu.

Raudat oli siis 5 vuotta, ja sain hampaiden taakse ne kiskot.. Jotka tosin lähtivät salmiakin ansiosta pois itsekseen.. eli taipui niin että toinen terävä kulma sojotti, joten otin kii ja kiskasin, koko paska irtos. Hups.

[MGandhi]

Lahjonta niin toimii jopa 3-vuotiaan uhmistelevan pojan kanssa puuhaillessa: jätkän huoneessa oli hillitön lelukaaos, siivosi kaiken itse ihan oikeisiin laatikoihin viimeistä tavaraa myöten kun lupasin, että saa katsoa Tuomas Veturia kun lelut on kerätty

Kun ottaa jokailtaisen lelujen siivoamisen iltarutiineihin heti mukaan, niin tuosta tulee automaatio. Lapset jopa aloittavat oma-aloitteisesti siivoamisen. Välillä pitää kyllä vähän potkia, mutta pikku kilpailulla (esim. "Kumpikohan kerkee ensin? Minä tekemään iltapalan vai sinä siivoamaan lelut laatikoihin. Kisa alkaa än yy tee NYT!") yleensä tuostakin selvitään.

[Alisuorittava G]

^ Niinpäh. Se on sitä väsymyksen tuomaa iltanurinaa vaan, jolla pahimmat ruttaukset saadaan lapsosten kanssa aikaseks...

Ajatusten Aamiainen oli tänään(kin) söpis:

Viisas mies on hän, joka tulee kotiin pahalla
tuulella, katsoo peiliin, menee takaisin autoon,
ajaa korttelin ympäri, tulee uudelleen sisään ja
huutaa: ”Isä on kotona.” Sitten hän kysyy:
”Kuka oli se myrtynyt vanha äijä joka kävi
täällä pari minuuttia sitten?”

-Maureen Blaney

[SikaMika]

"...Sitten hän kysyy:
”Kuka oli se myrtynyt vanha äijä joka kävi
täällä pari minuuttia sitten?”

"Ai se runkku joka tuli irvistelemaan peilin eteen pian postimiehen ja allaspojan poistumisen jälkeen, vai?"

[annepa]

Kyllä se oikominen parempi tehdä nuorena.

Tämän kuittaan.

Minut suoristettiin kahdesti. Ensin meni tosi hyvin, mutta lääkäri ei uskonut että kasvan enää ja otti raudat liian aikaisin pois. Kasvoin pituutta vielä vissin 10 senttiä ja siinähän ne leukaluutkin sitten vielä kehittyi. Oltiin pahemmassa tilanteessa kuin alunperin. Toisen kerran aloitettiin pituuskasvun loppumisen jälkeen poistamalla yläleuasta hampaat nro 4 molemmilta puolilta. Sitten vielä muistaakseni 4v kiinteitä ja päälle irtonaisia häkkyröitä pari vuotta. Jepa jee. Nyt on hyvät mutta vähemmälläki ois päässy jos hml ois kuunnellu muitaki ku ittiään. Naisetkin kasvoi JO silloin yli 160 senttisiksi...

Siskoni katuu kun ei suostunut oikomiseen lapsena, vaikka hänellä on vain 1 hammas vino. Mulla oli megalomaaninen ylipurenta, ja siitäpä kouluaikaiset lempinimet "orava" ja "jänis".

Suosittelen, senkin takia että oikomattomat hampaat voi aiheuttaa päänsärkyjä, kehityshäiriöitä leuoissa, hampaiden epätasaista kulumista ja kaikkea muuta kivaa. Ja se tosiaan on hankalampaa aikuisena, koska kasvuiässä leukaluu väistyy siirtyvien hampaiden tieltä ja kasvaa taakse helpommin kuin aikuisiässä, yllättäen koska se luu kasvaa helpommin kasvuiässä kuin aikuisiässä. Minä olen siis kokenut molemmat ja voin kertoa että se eka kerta oli helpompi, jo senkin takia että silloin ei poisteltu hampaita.

[Alisuorittava G]

"...Sitten hän kysyy:
”Kuka oli se myrtynyt vanha äijä joka kävi
täällä pari minuuttia sitten?”

"Ai se runkku joka tuli irvistelemaan peilin eteen pian postimiehen ja allaspojan poistumisen jälkeen, vai?"

*kika-räkä-hoho-hihi*

Thanks.

Meillä ei muuten vieläkään ole nukahtaminen ongelma. Piltit saattavat vaihtaa muutaman sanan (eilen poika sano "äääää" ja tyttö tokas "ole nyt hiljaa kulta, me nukumme") mut ei mitään zembaloja ja riekkumisia vieläkään. Ikäeroa taitaa olla tarpeeks.

[mustaenkeli]

Nukahtaminen ja nukkuminen ylipäätään on muuttunut helvetilliseksi.

Jätkä täytti hiljattain 9kk. Siittä riemusta sitten pikkumies ilmeisesti kuvittelee olevansa maailman napa. Flirttailee kaikille ympärillään havaitsemille ihmisille minkä kerkiää ja ilmeisesti kuvittelee joka ikisen ihmisen olevan olemassa vain ja ainoastaan häntä itseään varten. Touhuaa toki myös itsekseen lelujen parissa huomattavasti pitempään kuin mitä aiemmin, mutta huomatessaan unohtuneensa leikkeihinsä ja hoksatessaan äitinsä tai isänsä kuitenkin jossain lähellä, mutta riittävän kaukana, alkaa huuto, jolla pyrkii syliin. Syliä toki annetaankin aina tarvittaessa.

Aiemmin nukahtanut omaan sänkyynsä ongelmitta. Saatettu jättää jopa yksin omaan huoneeseensa ja sinne itsekseen nukahtanut. Nyt, jos huoneesta lähtee pois ja skidi hoksaa tuon, alkaa huuto ja heti jos palaan huoneeseen, on jätkä noussut seisomaan ja alkaa nauramaan nähdessään tutun ihmisen. Rauhotan takaisin sänkyyn ja makuulle, kunnes taas huuto. Nyt menty siihen pisteeseen, että kundi huutaa jo ennen kuin ennätetään huoneesta pois ja rauhoittuu parhaiten syliin, johon kyllä nukahtaakin sitten aikansa huudettuaan.
Oletan kyseessä olevan eroahdistuksen. Vierastanut tuo ei ole kuitenkaan juuri koskaan, mutta tuo nukahtamisjuttu alkaa olla ongelma jo päiväuniaikaankin. Helpoiten nukahtaa viereeni, josta usein sitten nostan omaan sänkyynsä, jotta ei keskellä päivää parisängystämme herättyään lähe konttaamaan lattialle.

Sanovat tällaisen ikävaiheen saattavan kestävän noin kuukauden. Kuukauden päästä tän mamman pitäs puskea toinen mukelo maailmaan!
Eihän tästä koko touhusta tunnu tulevan enää helvettiäkään...

Niin, ja yöllä sitten heti ku pikkujätkä havahtuu hereille, nousee ylös ja alottaa huudon, joka loppuu kun kannetaan viereen unia jatkamaan.

Tän lisäksi noita legoja puskenu läpi aika kiitettävästi... just tullu puolessatoistaviikossa kolme hammasta läpi ja lisää vain tiedossa. Räkätaudissakin tuntuu olevan jatkuvasti, mikä toki myös nukkumiseen vaikuttaa. Yöllä ei kuitenkaan enää syödä.

Tää äiti on vaan hiukan väsynyt. Ei enää jaksa kunnolla edes päivällä ulos lähteä. Kaikki maholliset päiväunikohat koitan käyttää hyväksi myös omaan lepoon - aivan kuin silloin lapsen ollessa vastasyntynyt.
Jos tämä ei tästä mihinkään rauhotu tää hulinointi, ni ensviikolla alotetaan jonkinmoinen unikoulu ja opetellaan olemaan, jos moisistakaan mitään apua.

Kellään mitään vinkkejä tämmöseen ahistukseen?

[Alisuorittava G]

E n m i n ä t i e d ä ...

Tässä itken väsymystä, vaikka menossa (vasta) ensimmäinen yö pitkään aikaan kun en selvästikään saa muiden vuoksi nukuttua. Isompi näkee painajaisia, valittaa kasvukipuja, herättää huudollaan pienemmän, jota ei missään nimessä saa paijaamalla takas uneen vaan touhu vaatii pullon maitoa ja kohta taas vaipan vaihtoa ja isiä ne ei jumalauta saa ylös millään. Nyt vein tytön miehen viereen ja mietin josko nukkuisin sohvalla vai menisinkö sittenkin tytön sänkyyn mykkyrälle.

Onks teillä unipullo, millanen muuten se nukutusympäristö? Meillä toi kuvailemasi vaihe kesti hetken ja yritin kitkeä (/kitkin toistaseks) sitä pois niin, että lähdin huoneesta vasta kun poitsu oli sikeässä unessa. Aiemmin oli ollut helppo jättää itekseen nukahtamaan mutta yhtäkkiä ei onnannut. Viereen en missään nimessä halunnut ottaa, joten kokeilin sitten tätä taistelua.

Miehen homma oli laittaa tyttö unille ja pitää se suht hissukseen, minä istuskelin tuijottamassa seinää kun poika hörppi pullostaan maitoa. Jäbän alottaessa huudon ja kömpiessä pystyyn asettelin takaisin makuuasentoon, saatoin silittää vähän päätä mutta en jutellut. Uudelleen ja uudelleen, ilman sen suurempia sylityksiä. En uskaltanu liikahtaakaan oven suuntaan ja se kostautui monesti sillä, että omat unet meni vtuiks. Jos ja kun jäbä heräsi yöllä niin istuin yhä siinä vieressä, puoliksi tai täysin unessa. Jos pentu pääs takaisin uneensa pääsin pois huoneesta mutta aina en. Joinain aamuina heräsin siihen kun mies tökkii hereille, huomaan röhnääväni lattialla seinää vasten epämääräsessä asennossa, joka paikkaan särkee ja vieressä jätkä kikattaa pinnojen välistä oikein tyytyväisenä ja pirtsakkana. Sitä vaihetta ei tosiaan kestänyt kauaa - thank God - päivät vaelsin zombiena. Kesä ja mahaton tila oli helpompi kuin sulla syksy ja viimeiset pallomahavaiheet... Ja olin just tohon aikaan niin älyttömän loppu äitin hautajaisten ja kaiken paskan myötä, että tavallaan pidin sitä seinän tuijottelua ja lattialla nukkumista "hyvänä juttuna". Sick. Mun ei tartte tehdä muuta kuin olla tässä, upeeta, saan vaan olla.

Tsemppii. Ei tää neuvosta mene mutta jos edes myötätuskailusta.

[mustaenkeli]

Onks teillä unipullo, millanen muuten se nukutusympäristö? Meillä toi kuvailemasi vaihe kesti hetken ja yritin kitkeä (/kitkin toistaseks) sitä pois niin, että lähdin huoneesta vasta kun poitsu oli sikeässä unessa. Aiemmin oli ollut helppo jättää itekseen nukahtamaan mutta yhtäkkiä ei onnannut. Viereen en missään nimessä halunnut ottaa, joten kokeilin sitten tätä taistelua.

Unipulloa ei enää varsinaisesti käytössä. Ennen nukahti maidon kera, mutta reilu kuukaus sitten moisesta luovuttu. Ainoastaan, jos kovin itkuisen tai kipeän oloinen, niin nyt on otettu pojan omaan huoneeseen pullo mukaan, jota yritetty tarjota sylissä ennen sänkyyn laittoa. Tuosta pullosta ottaa ehkä huikan tai pari ja sit riitti. Muutenki maitoa menee todella vähän tätä nykyä. Hyvä jos 4-5 desiä vuorokaudessa, vaikka tarjota yritetään. Ei vain maistu. Puurot on alettu tekeen maitoon, jotta sen kalkin jostain saisi...

Nukutusympäristö on pojan oma huone. Valot laitetaan himmeelle ja pyritään oleen ennen sänkyyn laittoa rauhassa. Nyt viimeajat nukahtanut lähinnä syliin, kun ei tää mun kroppa enää oikein ihastele, jos saa sen sata kertaa kumartaa pystyyn nousseen pojan takaisin makuulle. Tämän vuoksi päikkärit annan nukahtaa viereeni, jolloin usein itsekin torkahdan. Mitä vähemmän vääntelen, kääntelen ja kannan poikaa päivän aikana, sitä vähemmän kroppa iltaa kohti kiukuttelee. Kantoliinastakin luovuin tuossa pari viikkoa sitten, kun alkoi vihlomaan ja liitokset kiukkuamaan kahen kantamisesta...
Sängystä on poistettu kaikki ylimääräinen virike. Ainoastaan pari tuttia (joita imetään lähinnä nukahtamisvaiheessa), peitto ja kamalan hajuinen, mutta pojalle niin rakas lammas löytyy sängystä. Noittenkin kanssa touhu menee herkästi höpöttelyn ja leikkimisen puolellle.

Toi räkätauti ja läpi puskevat hampaat ei kyllä yhtään jeesaa tilannetta...

[nowaysis]

Eipä muuta ku kauheesti tsemppiä Mustikselle ja Geetzulle. Kyllä se siitä aikanaan helpottaa. Muuta ei voi sanoa. Kaikkia "opaskirjoja" kannattaa lukea, ja kokeilla niistä konstia jos toistakin. Voivat jopa olla avuksi. Ja ajatelkaa, että aika aikaa kutakin. Sitten niitä helpompia aikoja arvostaa, kun on kokenut vähän muutakin.

En oikein muista, mitä väsyneet vanhemmat haluaa kuulla.. että muutkin on ollu väsyneitä ja kyllä se siitä helpottaa, se on normaalia ja ohimenevää, kestää viikkoja tai vuosia. Toisiin tepsii jotkut keinot ja toisiin toiset. Hengessä tsemppaan kuitenkin, aina ne voimat tai apua jostain saatte kaivettua, aina yhteen päivään kerrallaan. Ja se tärkein; tuo on pelkkä vaihe, ei ikuisuus

Muistuki mieleen ottaa eilen unohtunut pilleri

[bliss]

Ja jotta olis mitä odottaa...: mä taistelin puolitoistavuotiaan kanssa pari viikkoa nukkumaanmenosta niin, että kannoin sängystään pois kiivenneen kikattavan ipanan pahimpana iltana takaisin omaan sänkyynsä 138 kertaa. Laskin. Tukkimiehen kirjanpito on vauvakirjan välissä tallella.
Kolme ja puoli tuntia meni tuossa väsytystaistelussa aikaa.

Nyt jo naurattaa, mutta oli hymy hyytyä kyllä...

[nowaysis]

Mä en ois Bliss jaksanu! Oot sinnikäs Ite oon sen verran Peppi Pitkätossu, että annan sit valvoa kunhan ei häiritse, leikkikööt itsekseen ja nukkukoon sitten kunnon päikkärit tarhassa. Nytkin oon parina iltana antanu lueskella sängyssä itsekseen(liian myöhään, n.22.30-23), sittenpä on aamulla ollu boitsulla tosi hankala herätä ja on illalla itse ehdottanut että tänään menen kiltisti nukkumaan Joskus menee nappiin nää mun metodit.

Mut oon monessakin asiassa sen kannalla, että kantapään kautta opittuna (uunista otettu pelti on kuuma, ruusun piikit pistää, jos ei nuku tarpeeks niin väsyttää) monet asiat jotenkin selkenee ainakin omalle muksulle kirkkaammin(äitiinsä tullut), eikä niistä sitten tarvi ikuisuutta vääntää. Tykkään, että suurin osa kielloista ja käskyistä tai niiden syyt ois lapsille selviä, ja "siksi koska sanon niin" -natseilut ois varattu erikoistilanteisiin ja semmoisissa ne ovat toistaiseksi toimineetkin. Natseilulla en viittaa Blissin toimiin, jos joku niin halusi kuitenkin ymmärtää

[bliss]

^Tossa taustalla oli piiiitkä putki erilaisia univaikeuksia, ja tuo tilanne oli suoraa seurausta siitä, kun ipana muutti omaan huoneeseensa nukkumaan. Mutta parissa viikossa homma rauhottui ja siitä saakka on nukkunut iltakahdeksasta aamuun saakka (paitsi kipeänä ollessaan). Eli kannatti tapella.

[nowaysis]

Yes, you kicked his ass! Kieltämättä monissa tilanteissa tulee puhkuttua että hitto mähän näytän sille missä kaappi seisoo.. Ja sitä varten kai ne vanhemmat pienille ihmisille onkin olemassa Muun muassa.

[Alisuorittava G]

Mä olen käsittänyt sen niin, että "natseilut" on suureks osaks vain kannustamaan meitä vanhempia. Tuovat sellasta onnistumisen tunnetta meille epävarmoille neuvoja joka puolelta imeville caseille, saavat niin ku uskomaan, että tehdään sittenkin oikein.

Miten monesta asiasta oiskin päässy helpommalla ja todnäk lapsen silmin fiksummin nowan tyylillä...

MUTTA. Oon tyytyväinen omiin "joustamattomiin" ratkaisuihin, koska hommat ei just nyt kai vois paremmin olla. Viime yönä nukuin sohvalla, tyttö heräs ilman kipuiluja isinsä kainalosta. Aion tänään kyllä ite mennä sinne kainaloon sen tilalle, vaikka sit vähän väännettäiskin. Noin ison lapsen kanssa on onneks kaikki helpompaa kun ymmärtää jo puhetta, nou probleema.

edit: Äh, sekosin ajatuksissani ku keskityin räyhäämään lapsilleni. Ihassama!

[nowaysis]

Täällä harjotellaan btw pyllyn pyyhkimistä, toinen on ihan innoissaan kun yltää vihdoin(!) ja sano että aika jännää hommaa :D Just joitain kuukausia sitten kysyin äidiltäni, että missä iässä ne yleensä alkaa itse pyyhkimään. Kuulemma silloin kun yltävät :O Jotenkin sulosta! Eskarissa pitäis kai osata tai viimeistään alkaa harjoitteleen, joten hyvissä ajoin ollaan! Ja tää on sit mammaketju että täällä saa puhua näistä ihan luvalla!

[Alisuorittava G]

Voi noita tyttöpoika-eroja! Kato meidän likka ei oo enää alkukesän jälkeen halunnu antaa muiden pyyhkiä olleskaan! Hän on niin iso ja kaikkee ja korkeintaan äiti saa vähän kostutetulla paprulla sipasta mut ei tod niin ku muut.

[nowaysis]

Siis number twon ite osaa jo pyyhkiä? Pitkäkätinen tytsi, ja taitava

Jonkun pitäis selkeesti opiskella, ja jotakuta ei näköjään oikein huvita

Tarkotin tolla opiskelulla siis ihan itseäni ja oppikirjoja, en pyyhintää, sen osaan jo ku oon iso tyttö!1 Nyt ei voi juttujen taso enää parantua, ehkä pitäis sulkee kitinä, mut oli kiva käydä, tulen taas kun pitäis lukea

[Alisuorittava G]

Number one tai two eihän sitä tiedä mistä kukakin diggailee mut niin ku pyllyy meinasin!

Sillä on toistaseks vielä sellanen inha tapa, että nousee pöntöltä pois ennen pyyhkimistä, mut ei kato kaikkeen voi puuttua ei...

[Lilo]

Mut oon monessakin asiassa sen kannalla, että kantapään kautta opittuna (uunista otettu pelti on kuuma, ruusun piikit pistää, jos ei nuku tarpeeks niin väsyttää) monet asiat jotenkin selkenee ainakin omalle muksulle kirkkaammin(äitiinsä tullut), eikä niistä sitten tarvi ikuisuutta vääntää. Tykkään, että suurin osa kielloista ja käskyistä tai niiden syyt ois lapsille selviä, ja "siksi koska sanon niin" -natseilut ois varattu erikoistilanteisiin ja semmoisissa ne ovat toistaiseksi toimineetkin. Natseilulla en viittaa Blissin toimiin, jos joku niin halusi kuitenkin ymmärtää

Kyl autto mulle ainaski tosi paljon ihan sekin, kun äiti demonstroi ettei sähköaitaan kandee koskea, silleen niinQ tarttumalla ite reippaasti kiinni siitä langasta samalla kun selitti asiaa. Ei tarttenu mennä enää ite koklaan perästä.

(Eikä tartte miettiä mistä ne munkin blondigeenit tuli. )

[nowaysis]

No kerranki noin päin, kun kuulemma aina sä olit se joka tökkäs sukkapuikon sinne pistorasiaan reippain ottein, siskos pohtiessa samaa useemman tovin

[NegaDuck]

Mulla oli pienenä pattereilla toimiva sähköjuna josta sitten loppuivat patterit. Lapsena sitten päättelin että töpselistähän saa sähköä. Vedin johdot ulos pömpelistä ja työnsin ne töpseliin. Rätspoks, sulake simahti. Ja sitten sain luennon sähvöstä ja sen vaarallisuudesta.

Tais käydä aika hyvä mäihä loppujen lopuksi.

[Bluntly]

Mulla oli pienenä pattereilla toimiva sähköjuna ... sain luennon sähvöstä ja sen vaarallisuudesta.

Mulla oli pienenä pieni leka. Hajoitin sillä lehmien juottokaukalon. Sain selkääni.

[Elppis]

Mulla oli pienenä pattereilla toimiva sähköjuna ... sain luennon sähvöstä ja sen vaarallisuudesta.

Mulla oli pienenä pieni leka. Hajoitin sillä lehmien juottokaukalon. Sain selkääni.

Miehen isä on nyt kolme kertaa jo pitänyt pojalle luennon työkaluista. "Tämä on ristipääruuvimeisseli, tämä on talttapääruuvimeisseli..", huoltomies kun on. Pojan pitää kuulemma pienestä pitäen tietää äijäfaktat. Isä kertoo Liverpoolista ja jalkapallosta ja mulle jää näköjään autot. Ei paha.