urpiainen kirjoitti:Aina on käytännöllinen ratkaisu. Sitä ei vaan välttämättä löydä istumalla koneen ääressä kitinöimässä. Tässä sitä paitsi virkamieskoneisto on aika tehokas: kun joku yli-ali-keski-tarkastaja asianomaisesta ministeriöstä paneutuu tähän kokopäiväisesti ja kuulee kaikkia asianomaisia intressijärjestöjä, kyllä kompromissi löytyy. Eikä tämä ole teoreetikon ylimielisyyttä käytännön ongelmien suhteen vain päinvastoin: olisi ylimielistä olettaa, että voisimme tässä ratkaista käytännön ongelmat ilman todella laajaa empiiristä selvitystä tilanteesta ja eri ratkaisumallien odotettavissa olevista seurauksista.
IRL tuli näin äkkiseltään mieleen 15 erittäin aktiivista metsästäjää mieleen, joiden kanssa olen asioista keskustellut. (Joo, minulla on kumma taipumus olla kiinnostunut siitä mitä ihmiset puhuvat, jolloin saan paljonkin tietoa mitä omituisimmista asioista, jotka eivät itsessään noin aiheena kiinnosta minua. Etenkin kun ihmiset kiinnostukseni huomattuaan äityvät puhumaan aivan hillittömästi, jos kyseessä on aihe joka yleensä vain ärsyttää heidän totuttua kuulijakuntaansa.) Kaikki sanovat samaa, mutta tietenkin heistä vain neljä asuu kaupungissa, ja vain kaksi on sellaisia, että heillä on tarvetta kuljetella asetta kaupungin ja maaseudun välillä, toiset kaksi säilyttävät aseitaan sukulaisten kotona lähellä metsästysmaastoja. Aseiden kuljettelu kun ei noin yleisemminkään ole mitenkään mukavaa puuhaa, joten ihmiset pyrkivät parhaansa mukaan välttelemään moista. Siinä mielessä siis moni harrastusampuja varmasti haluaisikin pakolliset kunnolliset säilytystilat ampumaradalle, koska se tekisi hommasta helpompaa.
Käytännössä kuitenkin esim. Vöyrissä ainoa looginen säilytyspaikka olisi "metsästysmaja", joka on usean kilometrin päässä ampumaradalta, ja jonne kaikilla jäsenillä ei ole omaa avainta. Lisäksi jos aseilla olisi jokin yhteissäilytystila, esim. kiikaritähtäimet vaihtaisivat hyvin helposti omistajaa, koska ihmiset eivät kerta kaikkiaan ole niin rehellisiä, etteikö tilaisuus tekisi varasta ainakin yhdestä seuran jäsenestä. Ja tämä ei käytännössä lisäisi kenenkään turvallisuutta, koska niitä aseita kuitenkin kuljeteltaisiin Vöyrin läpi sekä matkalla säilytyspaikalta radalle, että radalta säilytyspaikalle, eikä kukaan olisi vartioimassa, että aseensa hakenut todella menee radalle.

Mistä tulikin mieleeni oivallinen ratkaisu! Aseet säilytykseen terveyskeskuksiin, jolloin hoitohenkilökunta voi aina tehdä mielentila-arvion aseenhakijan mahdollisista motiiveista. Känniampumisetkin loppuisivat kuin seinään, eihän juopuneelle koskaan saisi luovuttaa asetta. Sijoitettaisiin sinne yksi poliisi ja yksi mielenterveyshoitaja, niin terveyskeskukset voisivat hoitaa pikkupaikkakuntien poliisipäivystyksenkin...