Sunnuntaisissa kuntavaaleissa kokeiltu sähköinen äänestys ei sujunutkaan ihan niin kuin piti. Kaikkiaan 232 ääntä jäi antamatta kolmessa kokeilukunnassa, kun äänestys keskeytyi.
Miksiköhän tuo virka-aseen käyttämättömyys piti mainita erikseen, onko pelkona että ihmiset alkavat vaatia poliiseilta aseita pois yleisen turvallisuuden takia...
JoeB kirjoitti:Miksiköhän tuo virka-aseen käyttämättömyys piti mainita erikseen, onko pelkona että ihmiset alkavat vaatia poliiseilta aseita pois yleisen turvallisuuden takia...
Poliisiase on turvallinen, muut käsiaseet ovat tappavan vaarallisia. Ei sitä ihan turhaan ole tehty menetyksekästä leffasarjaa Tappavista Aseista.
Punainen väri saa miehet pitämään naisia viehättävämpinä, olipa väri kuvan kehyksissä tai vaatteissa. Vertailukohtana olivat samat naiset muun värisessä ympäristössä tai vaatteissa. Naisten arvioon muiden naisten viehättävyydestä punaisella värillä ei ollut vaikutusta.
Myös eläinkunnassa, lähisukulaistemme apinoiden joukossa hedelmällistä aikaa lähestyvien naaraiden iho muuttuu punaisemmaksi, joten punaisen puoleensavetävyydellä voi olla kulttuuristen ja sosiaalisten tekijöiden ohella ikivanha biologinen tausta.
^Luin aamulla Iltalehdestä saman jutun, ja nyt ihmettelen sinkkuuttani vielä kovemmin!
Mulla oli töissä punaisen tukan lisäksi punainen huppari, ja tiedustelin firman miehiltä mielipiteitä Iltalehden juttuun. Yksi vastasi "Arvaa vaan, miten yritän hillitä itseni!" :D
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Xiberia kirjoitti:^Luin aamulla Iltalehdestä saman jutun, ja nyt ihmettelen sinkkuuttani vielä kovemmin!
Mulla oli töissä punaisen tukan lisäksi punainen huppari, ja tiedustelin firman miehiltä mielipiteitä Iltalehden juttuun. Yksi vastasi "Arvaa vaan, miten yritän hillitä itseni!"
Ainakin TV-uutisissa uutisen otsikkona taisi olla "Nuorten huumekuolemien määrä kasvanut Suomessa", mutta itse uutisessa vain todettiin että tutkittujen kuolleiden nuorten elimistöstä löytyy nykyisin yhä useammin huumeita, ml. kannabis. Uutisessa jätettiin täysin auki syy-yhteys, eli katsottiinko kuolemantapausten liittyneen millään tavoin huumeisiin. Onko samalla logiikalla Pepsi Max-kuolemien määrä muuttunut oleellisesti viime vuosina?
Vaikka en katso olevani huumemyönteinen ihminen, en välittäisi kuitenkaan nähdä liian raflaavaa ja tarkoitushakuista uutisointia jossa mielipiteenmuokkaus tuntuu olevan päämotiivi. Joo, pätee myös vaikka aseisiin ja maahanmuuttajiin.
Tuli tuosta mieleeni että eikö aikoinaan YLEn kanavalla tms. pyörinyt joku palkittu mediakriittinen ohjelma jossa käytiin läpi juuri tällaista roskauutisointia ja valheellisia lööppejä? Pyöriikö kyseinen ohjelma enää, vai kasvoiko työmäärä ajan myötä heille liian suureksi?
Viimeksi muokannut Frederik Krueger, 29.10.2008 11:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ainakin TV-uutisissa uutisen otsikkona oli "Nuorten huumekuoleminen määrä kasvanut Suomessa", mutta itse uutisessa vain todettiin että tutkittujen kuolleiden nuorten elimistöstä löytyy nykyisin yhä useammin huumeita, ml. kannabis. Uutisessa jätettiin täysin auki syy-yhteys, eli katsottiinko kuolemantapausten liittyneen millään tavoin huumeisiin. Onko samalla logiikalla Pepsi Max-kuolemien määrä muuttunut oleellisesti?
Damn right, tuo on juuri ongelma kun tahdotaan revitellä raflaavia otsikoita, siinä ammutaan itseään jalkaan hienosti. Noh, ensiviikolla tulee EMCCDA:n uusin kooste ja päästään jälleen ihmettelemään miten Hollanissa kuolee vähemän ihmisiä huumeisiin kuin Suomessa, ja voidaan taas muutenkin vertailla että mitäs päihdepoliittisella rintamalla on tapahtunut.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
^ Ei MOT eivätkä muutkaan normaalit ajankohtaisohjelmat. Kyseessä oli mediakriittinen ohjelma joka tarkasteli lehdissä ja muissa medioissa esitettyjä uutisia ja lööppejä kriittisellä silmällä, arvostellen esim. juuri tuollaista tarkoitushakuisuutta mitä esimerkkini uutinen edusti.
Frederik Krueger kirjoitti:^ Ei MOT eivätkä muutkaan normaalit ajankohtaisohjelmat. Kyseessä oli mediakriittinen ohjelma joka tarkasteli lehdissä ja muissa medioissa esitettyjä uutisia ja lööppejä kriittisellä silmällä, arvostellen esim. juuri tuollaista tarkoitushakuisuutta mitä esimerkkini uutinen edusti.
Tämä voisi olla Timo Harakan Pressiklubi, mutta pistän roponi likoon kuitenkin vanhemman "Maailma sanojen vankina" -ohjelman puolesta.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Niba kirjoitti:Suuri YLLÄTYS!
Vai oliko? Jos saa taksihinnalla niin mikä ettei?
Kummastuttaa tosin siteeraaminen kaunottareksi. Tissit ovat tosin kookkaat, mutta jalat paksut ja naama on sellainen taikinamainen. Suu on tosin oikeaoppisesti mutrullaan.
Pari vuotta sitten neito taisi viettää aikaa sairaalassa, koska litki päivässä 5 litraa vettä. Kaikkea se pakkomielteinen kauneustaistelu teettää.
Oiskohan tuossa tullu töppi vuosilukujen kanssa ja toi ois se sama juttu. No, panisin silti.
Sama tarina, jolla on hyvä rahastaa uudelleen kun ei ole kirjoiteltavaa:
"Karita muistelee tuoreessa Tapiolan Omatalous -lehdessä kesällä 2002 sattunutta tapahtumaa, joka sai alkunsa kovasta treenitahdista ja liiallisesta vedenjuonnista."
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Niba kirjoitti:Suuri YLLÄTYS!
Vai oliko? Jos saa taksihinnalla niin mikä ettei?
Kummastuttaa tosin siteeraaminen kaunottareksi. Tissit ovat tosin kookkaat, mutta jalat paksut ja naama on sellainen taikinamainen. Suu on tosin oikeaoppisesti mutrullaan.
Onko tuo sama tyttönen, joka on kierrättänyt myös Vesa Keskistä, Dennis Rodmania ja ties ketä muuta?
Niba kirjoitti:Suuri YLLÄTYS!
Vai oliko? Jos saa taksihinnalla niin mikä ettei?
Kummastuttaa tosin siteeraaminen kaunottareksi. Tissit ovat tosin kookkaat, mutta jalat paksut ja naama on sellainen taikinamainen.
Kyseessähän oikea blondin perustyyppi, pitkät haituva hiukset, pieni suu, kapeanenä ja liin pienet sieraimet(vaikkei Soimimaiset tarvi ollakaan) silmät luonnottoman muuhun naamaan nähden(huono maski?) kroppa rasvan peittämä, ei jälkeäkään liiasta vedenjuonnista eikä harjoittelusta jne. täysin ruma paitsi tetysti blondi-ikoniin ihastuneille? Menisi varmasti neekerin sängyssä ppuuna? Kitinässä on komeempia plotteja?
Onse sama varmaan, mut varmaan liika siiteri on pilannut loputkin?
"Suhde" perustui seksiin=rahaan!
Muuten kiitos Bliss! En olekaan tehnyt tuttavuutta Terveys-Hymy pornåsaitin kanssa! Tää varmaan on Gatille kultaa kun hän saapuu taas Netin vieroituksesta!
Oikeesti tosi karmeaa matskua!