Riippuu lähtökohdista. Väitän ettei aina lapsia halunnut entinen lapseton todellakaan tiedä mitä tunnen, ei todennäköisesti ole edes tutkalla. Lähempänä voi olla ihminen, joka ei halunnut lapsia, mutta muutti tutkansa suuntaa. Mutta ei se silti tiedä, koska lähtökohdat edelleen erilaiset. Kukaan ei tiedä toisten tunteista, hyvä jos ihminen edes itse.NuoriDaavid kirjoitti:Mun mielestä lapselliset ovat tässä "kumpi tietää paremmin miltä toisesta tuntuu" väittelyssä sikäli vahvemmilla, että jokainen lapsellinen on joskus ollut lapseton, eli heillä on kokemusta asiasta.
Pappailu?
Re: Pappailu?
Re: Pappailu?
Rouva Pupu kirjoitti: Ja sä taas oletat että kaikki kokee asian samanlailla kun sinä. .
Jos tietää jo etukäteen ettei oma fiilis muutu ollenkaan lapsen saamisen myötä, niin voi lapsi parkaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Pappailu?
Mites jos se fiilis on jo ennen lapsen saamista sellainen, mikä joillakuilla on vasta lapsen saamisen jälkeen? Eivät kaikki ole itsekkäitä ja vastuuttomia paskoja vanhemmuutensa ensi metreille saakka.Onslow kirjoitti:Jos tietää jo etukäteen ettei oma fiilis muutu ollenkaan lapsen saamisen myötä, niin voi lapsi parkaa.Rouva Pupu kirjoitti: Ja sä taas oletat että kaikki kokee asian samanlailla kun sinä. .
Re: Pappailu?
No kerrohan. Millainen fiilis sulla on kuvitellusta lapsesta joka kärsii esimerkiksi refluksoireista siten, että se itkee 4-5 tuntia suoraa huutoa, se on todella pahoinvoivan näköinen ja oksennus lentää jopa metrin päähän.MGandhi kirjoitti: Näin. Tähän 'Mulla on lapsi, sulla ei, joten turpa kiinni kun mulle puhut'-korttiin mulla ei ole vastinetta. Tämän matsin häviän joka kerta.
Millainen fiilis sulla on sillä hetkellä, kun et voi tehdä mitään auttaaksesi ja helpottaksesi lapsesi oloa. Pelaatko xboxia hyvillä mielin ja annat lapsen huutaa, vai osaatko jo tosiaan tällä hetkellä myötäelää sen vanhemman tunteita, joka tuota tilannetta elää?
Re: Pappailu?
EveryWoman kirjoitti: Mites jos se fiilis on jo ennen lapsen saamista sellainen, mikä joillakuilla on vasta lapsen saamisen jälkeen?
Mission impossible.
Et voi tietää miltä orgasmikaan tuntuu, js et ole sellaista koskaan saanut.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Pappailu?
Totta, mutta joku voi olla silti ennen ensimmäistä orgasmiaan ihmisenä (about) samanlainen kuin sen jälkeen.Onslow kirjoitti:Mission impossible.EveryWoman kirjoitti: Mites jos se fiilis on jo ennen lapsen saamista sellainen, mikä joillakuilla on vasta lapsen saamisen jälkeen?
Et voi tietää miltä orgasmikaan tuntuu, js et ole sellaista koskaan saanut.
Re: Pappailu?
Toki. Mutta siltikään se henkilö ennen lapsen saamista ei voi mitenkään väittää tietävänsä millainen kokemus oman lapsen saaminen on. Ei mitenkään. Ja se muuttaa, takuuvarmasti.EveryWoman kirjoitti: Totta, mutta joku voi olla silti ennen ensimmäistä orgasmiaan ihmisenä (about) samanlainen kuin sen jälkeen.
Vai mitä sanoo palstan muut vanhemmat. Oletko sama ihminen nyt, kuin ennen lapsia? Pertsa tee huutoäänestys!
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Pappailu?
Onneksi valaistuminen koetaan vasta lapsen syntymän jälkeen ja silloin ei enää huvita hypätä parvekkeilta.bedlam kirjoitti:Jos jonain aamuna herätessäni huomaisin ajattelevani kirjaimellisesti näin, tutkailisin mitä on tullut juotua edellisenä iltana ja hyppäisin varmaan parvekkeelta. Tosin asun kolmannessa kerroksessa, mutta koettaisin tulla pää edellä.
Paras päivä ikinä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Pappailu?
Kun katsoo vierestä kuinka sininen ja verinen ihmisen oloinen + kaikenlaista veristä mössöä tulee ulos toisesta ihmisestä ja kun tämä ihmisen oloinen alkaa hengittää ja äännellä, niin pakkohan sen on jotenkin ihmiseen vaikuttaa ja tätä muuttaa.Onslow kirjoitti:Toki. Mutta siltikään se henkilö ennen lapsen saamista ei voi mitenkään väittää tietävänsä millainen kokemus oman lapsen saaminen on. Ei mitenkään. Ja se muuttaa, takuuvarmasti.
Paras päivä ikinä.
Re: Pappailu?
Eli jos ei tunne samoin kuin sinä niin voi lapsi parkaa. Selvä se sit on. Taitaa tunneskaala olla sulla aika pieni.Onslow kirjoitti:Rouva Pupu kirjoitti: Ja sä taas oletat että kaikki kokee asian samanlailla kun sinä. .
Jos tietää jo etukäteen ettei oma fiilis muutu ollenkaan lapsen saamisen myötä, niin voi lapsi parkaa.
Re: Pappailu?
Niin, lapsellisethan ei itsemurhia harrasta. Lapsettomien puuhaa.Riemumieli kirjoitti:Onneksi valaistuminen koetaan vasta lapsen syntymän jälkeen ja silloin ei enää huvita hypätä parvekkeilta.bedlam kirjoitti:Jos jonain aamuna herätessäni huomaisin ajattelevani kirjaimellisesti näin, tutkailisin mitä on tullut juotua edellisenä iltana ja hyppäisin varmaan parvekkeelta. Tosin asun kolmannessa kerroksessa, mutta koettaisin tulla pää edellä.
Re: Pappailu?
Tunne samoin kun minä?Rouva Pupu kirjoitti: Eli jos ei tunne samoin kuin sinä niin voi lapsi parkaa. Selvä se sit on. Taitaa tunneskaala olla sulla aika pieni.
Tunne sellaista huolta jota ei aiemmin ole ollut olemassakaan. Rakastaa jotain sellaista syvästi, joka on konkreeettisesti ollut olemassa vasta 10 viikkoa?
Taitaa sinun tunneskaalasi ja itsetuntemuksesi olla luokkaa Chuck Norris.
Sori vaan, mutta väitän että sulla ei pienintäkään hajua mistä puhut. Kunhan kuvittelet vaan.
Muut jatkakoon. Mä en jaksa enää.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6023
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Pappailu?
On vaikea kuvitella, että joku, joka ajattelee, miten hienoa on olla vanhempi tekisi itsemurhan siitä syystä, että ajattelee, miten hienoa on olla vanhempi. Tätä ajoin takaa.Rouva Pupu kirjoitti:Niin, lapsellisethan ei itsemurhia harrasta. Lapsettomien puuhaa.
Paras päivä ikinä.
Re: Pappailu?
^Kehottaisin joskus lukemaan saamasi vastaukset. Tietääkseni sanoin että uskon vahvasti siihen, että vuoden päästä en pystyisi kuvittelemaan elämääni ilman pikkuista. Taisin myös mainita että en ole varma pystyisinkö enää hengittämään jos jotain pahaa nyt tapahtuisi.
Mutta mä en jumalauta oleta, että jokainen vapaaehtoisesti lapseton tulisi kokemaan saman fiiliksen, en pidä sitä itsestäänselvyytenä. Pitääkö tämä rautalangasta vääntää?
Ja väitän että sinä et tiedä mitä minä tunnen tai tulen tuntemaan. Kuvittelet vain.
Mutta mä en jumalauta oleta, että jokainen vapaaehtoisesti lapseton tulisi kokemaan saman fiiliksen, en pidä sitä itsestäänselvyytenä. Pitääkö tämä rautalangasta vääntää?
Ja väitän että sinä et tiedä mitä minä tunnen tai tulen tuntemaan. Kuvittelet vain.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5729
- Liittynyt: 15.08.2005 21:45
Re: Pappailu?
Minäkin uskon, että se muuttaa ihmistä (uskon nimittäin, että ihan kaikki kokemuksemme muuttavat meitä ainakin vähän). Mutta en usko, ettei tiettyjä juttuja, joihin osa jengistä kasvaa vasta lapsen saamisen johdosta, voisi joku oppia lapsia saamattakin. Jos teette äänestyksen, kysykää vaikka samalla sitäkin, kuinka moni on ennen lasten saamista elämänsä aikana muuttunut niin selvästi eri ihmiseksi, että paras tapa kuvailla tilannetta on sanoa sen aiemman minän olevan kuollut.Onslow kirjoitti:Toki. Mutta siltikään se henkilö ennen lapsen saamista ei voi mitenkään väittää tietävänsä millainen kokemus oman lapsen saaminen on. Ei mitenkään. Ja se muuttaa, takuuvarmasti.EveryWoman kirjoitti: Totta, mutta joku voi olla silti ennen ensimmäistä orgasmiaan ihmisenä (about) samanlainen kuin sen jälkeen.
Vai mitä sanoo palstan muut vanhemmat. Oletko sama ihminen nyt, kuin ennen lapsia? Pertsa tee huutoäänestys!
Tuollaiset puheet kuulostavat vähän samalta kuin vaikkapa se omituinen läppä, jonka mukaan parisuhde ei mukamas voi olla onnen, ilon ja rakkauden täyttämää muulloin kuin alussa. Tätä perustellaan yleensä omilla kokemuksilla, ja jos jonkun kokemus tästä eroaa, hänet määritellään vielä alkuhuuman hattaravaiheessa eläväksi, joka kyllä ajan kuluessa putoaa maan pinnalle. Ihmeen vaikea jengin on ajatella, että asiat eivät kaikilla noudata samaa kaavaa kuin itsellä.
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 776
- Liittynyt: 22.02.2006 18:06
- Paikkakunta: ~ 60°N 25°E
Re: Pappailu?
Josta herää näin lapsettomana outo nakuttava fiilis takaraivoon että lapsien hankkiminen on maailman suurin kusetus jonka tajuaa vasta kun sellaisen on hankkinut ja sitten halutaan jakaa kurjuutta ympärilleen "perkule kyl noi muutkin pitää sada kuseen kun itsekkin lankesin".NuoriDaavid kirjoitti: Lapsettomilla ei ole kokemusta lapsellisuudesta.
Tämä siis johtuu lähinnä siitä että kukaan ei oikein ole osannut sanoa mikä niissä lapsissa on niin erinomaisen ihmeellistä että ulkoapäin havaitut negatiiviset puolet tulevat katetuksi reilusti positiivisilla asioilla.
"Se on vain niin kivaa" ja ""kyl sä sit tiiät kun oman saat" kuulostaa juuri tuolta kusetus maximus meiningiltä.
Re: Pappailu?
Nyt alkaa näkymään jo aikamoista pätemistäkin näissä viesteissä. Enkä nyt haluaisi aloittaa mitään flametusta, koska tää keskustelu on ollut mielenkiintoinen ja olenkin adoptoinut jotain ajatuksia lapsellisilta, mutta lopeta nyt saatana tuo tunnetiloihin vetoaminen. Keskustelu aiheesta sai kuitenkin enemmän tai vähemmän alkunsa siitä, että voiko lapseton olla hyvä kasvattaja tai voiko lapseton edes omata valideja mielipiteitä lapsen kasvattamisesta.Onslow kirjoitti:No kerrohan. Millainen fiilis sulla on kuvitellusta lapsesta joka kärsii esimerkiksi refluksoireista siten, että se itkee 4-5 tuntia suoraa huutoa, se on todella pahoinvoivan näköinen ja oksennus lentää jopa metrin päähän.MGandhi kirjoitti: Näin. Tähän 'Mulla on lapsi, sulla ei, joten turpa kiinni kun mulle puhut'-korttiin mulla ei ole vastinetta. Tämän matsin häviän joka kerta.
Millainen fiilis sulla on sillä hetkellä, kun et voi tehdä mitään auttaaksesi ja helpottaksesi lapsesi oloa. Pelaatko xboxia hyvillä mielin ja annat lapsen huutaa, vai osaatko jo tosiaan tällä hetkellä myötäelää sen vanhemman tunteita, joka tuota tilannetta elää?
Saatko sä jotain Gandhi/Jeesus-pisteitä tuosta myötäelämisestä?
Ei kai kukaan lapsen huutoa kuuntele hyvillä mielin missään tapauksessa.
Kyllä mä pystyn kuvittelemaan sen tuskan, jonka kokisin lapseni sairastamisesta, mutta en sinun lapsesi sairastamisesta (jota en TIETENKÄÄN millään tasolla toivo!). Olisin luultavasti myös paranoidinen esim. siitä hengittääkö se nukkuessaan ja jääkö se nyt sitten auton alle ensimäisen kerran mennessään kouluun omillaan.
Mä en enää edes tiedä mikä mun pointtini on tämän kaiken keskellä, mutta perkele huudellaan ku kysytään.
Re: Pappailu?
Miksi? Siitähän mä olen koko ajan keskustellutkin. Siis nimenoman niistä tunteista ja fiiliksistä, joiden olemassaolosta ei tiennytkään ennen lapsen saamista, ja ettei sitä fiilistä voi tietää muuten kuin kokemalla asia itse.MGandhi kirjoitti:mutta lopeta nyt saatana tuo tunnetiloihin vetoaminen.
Muistaakseni en ole koskaan väittänyt etteikö voisi olla?MGandhi kirjoitti:että voiko lapseton olla hyvä kasvattaja tai voiko lapseton edes omata valideja mielipiteitä lapsen kasvattamisesta.
Ihan tiedoksesi. Mä en tiedä lastenkasvatuksesta yhtään mitään.
Viimeksi muokannut Onslow, 23.01.2009 14:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2910
- Liittynyt: 16.08.2005 16:16
- Paikkakunta: Tre
Re: Pappailu?
Mä kyllä ostan Onslown väitteen, vaikkei lapsia ole eikä tule enkä halua. Ja katson myös menettäväni jotain (erittäin paljonkin), mutta omapahan on valinta.MGandhi kirjoitti:Ja juurin tämä on se ärsyttävä asenne, josta puhuin aiemmin.Onslow kirjoitti:Olen vahvasti erimieltä tästä. Väittämäni on niinkin klassikko kuin se, että oman lapsen kohdalla vasta tajuaa miten syvästi voikaan jotakin rakastaa.Rouva Pupu kirjoitti: Korjaan tuon oikeaan muotoon "vapaaehtoisesti lapseton ei menetä mitään".
Mä rakastan itseäni niin paljon, että siinä jää muksut kakkoseksi.
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
Re: Pappailu?
Jotta puhuisimme samoista asioista. Miksi haluat väkisin keskustella asiasta, josta sanot, etten voi keskustella koska en omaa omakohtaista kokemusta.Onslow kirjoitti: Miksi? Siitähän mä olen koko ajan keskustellutkin. Siis nimenoman niistä tunteista ja fiiliksistä, joiden olemassaolosta ei tiennytkään ennen lapsen saamista, ja ettei sitä fiilistä voi tietää muuten kuin kokemalla asia itse.
Sellainen fiilis on jäänyt (ei pelkästään sinun) lapsellisten äänensävystä.Muistaakseni en ole koskaan väittänyt etteikö voisi olla?
Kukapa tietäisi.Ihan tiedoksesi. Mä en tiedä lastenkasvatuksesta yhtään mitään.
Re: Pappailu?
LOLMGandhi kirjoitti: Jotta puhuisimme samoista asioista. Miksi haluat väkisin keskustella asiasta, josta sanot, etten voi keskustella koska en omaa omakohtaista kokemusta..

Jankkaa vaan Pertsan kanssa nistä kasvatuksellisista asioista. Minä kun en ole niistä puhunut halaistua sanaa koko ketjussa. Kertaa vaikka!
Re: Pappailu?
Kyllä mä olen pakostikin täysin kyvytön tuottamaan ulosantini ymmärrettävässä muodossa, koska mut jatkuvasti ymmärretään väärin tai dissataan sellaisenaan.Onslow kirjoitti:LOLMGandhi kirjoitti: Jotta puhuisimme samoista asioista. Miksi haluat väkisin keskustella asiasta, josta sanot, etten voi keskustella koska en omaa omakohtaista kokemusta..Sinähän tässä yrität ohjata minun puheita koko ajan joksikin muuksi kuin mitä ne ovat olleet.
Jankkaa vaan Pertsan kanssa nistä kasvatuksellisista asioista. Minä kun en ole niistä puhunut halaistua sanaa koko ketjussa. Kertaa vaikka!
Tässäkin lähinnä koitin sanoa sitä, että puhutaan jostain sellaisesta, josta molemmat voimme keskustella (koska tunnetiloista emme voi). En vain ollut tajunnut, että sua ei kiinnostanut keskustella muista kuin tunteistasi. Selvästikin my bad. Ollaanhan shrink-osastolla.
Re: Pappailu?
Miten sä luulisit enemmistön vastaavan? Äkkiseltään voisi ajatella oman kuoleman valitsemisen olevan se epäitsekkäin vaihtoehto, mutta toisaalta kuolevan osa lienisi helpoin, joten se olisikin itsekäs valinta?NuoriDaavid kirjoitti:
Mun mielestäni parempi kysymys olisi, jos jonkun pitäisi kuolla
1)Sinun
2)Lastesi
3)Puolisosi
Niin kuka se olisi. Mn vastaus ei olisi ainakaan lasten.
-
- Kitisijä
- Viestit: 11473
- Liittynyt: 08.01.2009 22:53
Re: Pappailu?
Ei hyvää päivää.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Re: Pappailu?
Juu, tääl o ollu meno päällä ja mä olen jäänyt lapsellisten jyrän alle.Vesper kirjoitti:Ei hyvää päivää.
