Reportaaseja uudenvuodenyöstä alkaen

[EveryWoman]

Minulla on hassu taito...

Näetköhän sä tässä nyt jotain mitä haluat nähdä, etkä suinkaan kykene objektiivisesti tarkkailemaan tilannetta? Jotenkin pelottavaa tekstiä, että ihmissuhteilu olisi noin suunnitelmallista ja laskelmoitua peliä. Etkö kykene mitenkään näkemään asiaa niin, että mies reagoi asioihin spontaanisti omana itsenään?

Joillekin tuollainen on spontaania leikkiä ja nimenomaan omana itsenä olemista. Nimimerkillä Saman kokenut.

[EveryWoman]

Ja se alkuperäinen ilmoitushan oli niitä, jotka ottivat minua päähän, koska ne antoivat niin negatiivisen kuvan mieskunnasta, mistä syystä siihen sitten vastasinkin hyvin voimakkaasti arvostellen. Eikä se silloinkaan väittänyt minun olleen väärässä arvioineni...

Okei, no tämä hieman mietityttää. Esitän disclaimerin: aivot narikkaan siinä tapauksessa, että voit kaikesta huolimatta luottaa hänen pyrkivän ajamaan molempien osapuolien etua pitkällä tähtäimellä.

[prosessi]

Ja se alkuperäinen ilmoitushan oli niitä, jotka ottivat minua päähän, koska ne antoivat niin negatiivisen kuvan mieskunnasta, mistä syystä siihen sitten vastasinkin hyvin voimakkaasti arvostellen. Eikä se silloinkaan väittänyt minun olleen väärässä arvioineni...

Okei, no tämä hieman mietityttää. Esitän disclaimerin: aivot narikkaan siinä tapauksessa, että voit kaikesta huolimatta luottaa hänen pyrkivän ajamaan molempien osapuolien etua pitkällä tähtäimellä.

Olen saanut uskottavan selityksen ilmoituksen sisällölle, eikä se ollut alunperinkään pahimmasta päästä, ennemminkin kummallinen niin kauan kun motiivit eivät olleet selvillä.

[EveryWoman]

^Aiheesta vielä: onhan se pelottavaa ja voi tuntua oudolta, jos ei ole tottunut siihen että joku pystyy tuolla tavalla ottamaan kontrollin (eli näkee sinut joiltakin osin sinua itseäsi paremmin), mutta se on myös mielettömän hieno mahdollisuus kasvaa. Ja jos joku voi auttaa sinua kasvamaan (ja sinä häntä), siitä seuraa juuri edellä kuvailemani myönteinen tarvitsemisen kokemus. Suosittelen uskaltamaan!

Itse en ainakaan haluaisi olla omassa suhteessani ainoa, jolla on siihen kontrolli. Se merkitsisi myös sitä, että joutuisin ottamaan vastuun kaikesta itse. Sellaisella suhteella puolestaan en tee mitään.

[prosessi]

^Onneksi mitään ei tarvitse päättää kovin pian, edes tapaamisen suhteen.

[NuoriD]

^Aiheesta vielä: onhan se pelottavaa ja voi tuntua oudolta, jos ei ole tottunut siihen että joku pystyy tuolla tavalla ottamaan kontrollin .

Homma tapahtuu omassa päässänne. Olette prossun kanssa vain sub-henkisiä, siitä se johtuu

[prosessi]

^Aiheesta vielä: onhan se pelottavaa ja voi tuntua oudolta, jos ei ole tottunut siihen että joku pystyy tuolla tavalla ottamaan kontrollin .

Homma tapahtuu omassa päässänne. Olette prossun kanssa vain sub-henkisiä, siitä se johtuu

Sitten on kyllä taivaanpappa hauskan jekun keksinyt: sub-henkinen yksilö, joka saa vieraat koira(a)t istuutumaan pelkällä katseen voimalla. Ja sitäpaitsi minäkin osaan naksutella muiden aivoja tarpeen vaatiessa (ovat kovasti ihmetelleet eräällä toisella palstalla, miksi banneja toistensa perään vuosien ajan saaneet ihmiset ovat yllättäen alkaneet käyttäytyä erinomaisesti, eivät vielä ole arvanneet uutta ylläpidon jäsentä naksutteluineen osalliseksi), mikä välillä harmittaa minua (tulee mieleen koirien naksutinkoulutus...) Siinä mielessä ehkä toinen naksuttelija olisi tasaväkisempi vastinpari kuin joku muu.

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

[NuoriD]

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

Hmm. Kuulostaa kovin epäromanttiselta ja juridiselta, kuin kävisitte liikeneuvotteluja ja olisitte kirjoittamassa monisivuista sopimusta.

Romanttisena hupakkona kuvittelisin, että ensin ihastuttaisiin, soviteltaisiin pissavehkeitä yhteen ja vietettäisiin aikaa yhdessä ja katsottaisiin, mihin se johtaa pitkällä tähtäimellä.

[prosessi]

Hmm. Kuulostaa kovin epäromanttiselta ja juridiselta, kuin kävisitte liikeneuvotteluja ja olisitte kirjoittamassa monisivuista sopimusta.

Romanttisena hupakkona kuvittelisin, että ensin ihastuttaisiin, soviteltaisiin pissavehkeitä yhteen ja vietettäisiin aikaa yhdessä ja katsottaisiin, mihin se johtaa pitkällä tähtäimellä.

Ihastuminen ja pissavehkeet johtavat harhaan aivan liian helposti. Näin päin pähkäillessä on tietenkin mahdollista, että ihastumista ei "liikeneuvottelujen" jälkeen tapahtuisikaan, mutta jos niin kävisi, ei suhde varmaan alkaisikaan, kun taas väärään henkilöön ihastuminen voisi liiankin helposti johtaa taas kerran sitkeän ja rasittavan monivuotisen yrittämisen jälkeen eroon. Olen liian vanha sellaiseen.

[NuoriD]

^Lainaan EW:tä:

Jos taas kumppani saa itse muotoilla itselleen sopivan aukon täytettäväksi, homma toimii paremmin, koska tämä ei estä sinua pärjäämästä ilman häntä, mutta aukon täytyttyä elämäsi on kuitenkin niin paljon aiempaa rikkaampaa ja mahdollisuutesi niin paljon monipuolisemmat, että myönnät mielelläsi tarvitsevasi häntä.

Voihan tuo liikeneuvottelumalli toki periaatteessa toimia, mutta itse uskon, että pariutuminen lähtee ihastuksesta. On turha käydä pitkällisiä neuvotteluja ja laatia sopimuspapereita yhteisistä pelisäännöistä ensin ja katsoa sitten, ihastutaanko.

Uskon, että suhteessa esiintulevia asioita ei ole mahdollista kattavasti kuvata ennen suhdetta, ja näin ollen ne todelliset issuet tulevat esiin vasta suhteen aikana.

Mutta toki lopputulos ratkaisee. Jos tuo johtaa onnelliseen yhdessäoloon, niin hieno juttu!

[prosessi]

^Lainaan EW:tä:

Jos taas kumppani saa itse muotoilla itselleen sopivan aukon täytettäväksi, homma toimii paremmin, koska tämä ei estä sinua pärjäämästä ilman häntä, mutta aukon täytyttyä elämäsi on kuitenkin niin paljon aiempaa rikkaampaa ja mahdollisuutesi niin paljon monipuolisemmat, että myönnät mielelläsi tarvitsevasi häntä.

Voihan tuo liikeneuvottelumalli toki periaatteessa toimia, mutta itse uskon, että pariutuminen lähtee ihastuksesta. On turha käydä pitkällisiä neuvotteluja ja laatia sopimuspapereita yhteisistä pelisäännöistä ensin ja katsoa sitten, ihastutaanko.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta toisaalta sitten taas en oikeastaan halua ottaa sitä riskiä, että ihastuisin vääränlaiseen henkilöön. Tosiasia kun on, että hormonit ihan aikuisten oikeesti voivat sotkea arvostelukykyä. Niinpä teen mieluummin turhaa työtä.

Uskon, että suhteessa esiintulevia asioita ei ole mahdollista kattavasti kuvata ennen suhdetta, ja näin ollen ne todelliset issuet tulevat esiin vasta suhteen aikana.

Tästäkin samaa mieltä, vaikka ennustajanlahjani melko hyviä ovatkin. Mutta on kahdenlaisia ongelmia, ylitsepääsemättömiä ja ylitsepäästäviä. Ensiksimainittuja ovat sellaiset asiat, joissa kumpikaan osapuoli ei joko pysty tai halua joustaa. Ne kannattaa selvittää jo etukäteen, sen jälkeen voi sitten keskittyä loppujen ongelmien ratkaisemiseen.

Mutta toki lopputulos ratkaisee. Jos tuo johtaa onnelliseen yhdessäoloon, niin hieno juttu!

Johtaisi nyt ensin edes siihen, että uskaltaisin tavata...

[EveryWoman]

^Aiheesta vielä: onhan se pelottavaa ja voi tuntua oudolta, jos ei ole tottunut siihen että joku pystyy tuolla tavalla ottamaan kontrollin .

Homma tapahtuu omassa päässänne. Olette prossun kanssa vain sub-henkisiä, siitä se johtuu

Höpö höpö. Miksei sama tapahdu omassa päässäni kenenkään toisen kanssa, edes silloin kun nämä toiset sitä oikein tosissaan ja kovasti yrittävät, jos kerran olen niin alistuvainen?

Voisit myös käydä kysymässä mm. korkeakouluni osaston henkilökunnalta alistumistaipumuksistani. Tyypillisimmin siellä kiehutaan raivosta, kun en anna missään asiassa periksi vaan vedän tiukasti omaa linjaa (välillä jopa vastoin laitoksen tapoja ja sääntöjä).

Edit: kirjvirh

[EveryWoman]

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

Tuo on juuri samanlainen näennäinen ristiriita kuin se tarvitsevuuteen liittyvä. Ei meistäkään kumpikaan suostu kompromisseihin. Mutta jos oppii rakastamaan toista, oma tahtotila sulautuu toisen tahtotilaan luontevasti, jolloin päätökset ja toiminta ohjautuvat sellaisiksi, että molemmilla on mukavaa. Ilman että kumpikaan kokisi tekevänsä kompromisseja.

Kumppanini haaveammatti (joka sittemmin on toteutunut) oli minun näkökulmastani pahimpien kuviteltavissa olevien listalla aika korkealla. Syystä tai toisesta se ei kuitenkaan ole käytännössä osoittautunut ongelmaksi. Ja toisaalta hänen haaveensa ovat tehneet yhdessäoloaikanamme lähes täyskäännöksen - ihan ilman mitään itsestäni lähtevää pakottamista, määräilyä tai kouluttamista. Samoin kuin olen itse muuttunut ihmisenä siten, että ymmärrän ja arvostan hänen tähän mennessä tekemiään valintoja. Ja esimerkiksi haluan nykyään lapsia (hän on aina halunnut); ensimmäistä kertaa koko elämässäni ja täysin pakottamatta.

Ihminen muuttuu ajan funktiona. Ainoa olennainen kysymys on, uskallatteko rakastaa toisianne siten, että voitte luopua kiveen hakatuista omaan persoonallisuuteenne liittyvistä käsityksistä ja antautua kasvamaan yhteen.

[EveryWoman]

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

Hmm. Kuulostaa kovin epäromanttiselta ja juridiselta, kuin kävisitte liikeneuvotteluja ja olisitte kirjoittamassa monisivuista sopimusta.

Romanttisena hupakkona kuvittelisin, että ensin ihastuttaisiin, soviteltaisiin pissavehkeitä yhteen ja vietettäisiin aikaa yhdessä ja katsottaisiin, mihin se johtaa pitkällä tähtäimellä.

Hmm. Esim. ettei toiselle kerrota hyvissä ajoin omista moniavioisuustarpeista, vaan annetaan hänen elää harhakäsitysten vallassa ja "katsotaan, mihin se johtaa"?

Kyllä olennaiset asiat kannattaa ilmaista ihan sanallisesti. On sanojasta kiinni, saako tilanteen vaikuttamaan liikeneuvottelulta vai kiehtovalta ja intiimiltä keskustelulta.

[EveryWoman]

^Lainaan EW:tä:

Jos taas kumppani saa itse muotoilla itselleen sopivan aukon täytettäväksi, homma toimii paremmin, koska tämä ei estä sinua pärjäämästä ilman häntä, mutta aukon täytyttyä elämäsi on kuitenkin niin paljon aiempaa rikkaampaa ja mahdollisuutesi niin paljon monipuolisemmat, että myönnät mielelläsi tarvitsevasi häntä.

Voihan tuo liikeneuvottelumalli toki periaatteessa toimia, mutta itse uskon, että pariutuminen lähtee ihastuksesta. On turha käydä pitkällisiä neuvotteluja ja laatia sopimuspapereita yhteisistä pelisäännöistä ensin ja katsoa sitten, ihastutaanko.

Uskon, että suhteessa esiintulevia asioita ei ole mahdollista kattavasti kuvata ennen suhdetta, ja näin ollen ne todelliset issuet tulevat esiin vasta suhteen aikana.

Mutta toki lopputulos ratkaisee. Jos tuo johtaa onnelliseen yhdessäoloon, niin hieno juttu!

Tulkitsit väärin. Minun mielestäni ihastuminen ei ole lainkaan tärkeää. Vain rakkaus on tärkeää, ja se voi syntyä ilman irrationaalista ihastumisvaihettakin.

Toki ihastumisen tunteen vallassa on helpompaa oppia rakastamaan toista, mutta aivan mahdollista se on ilmankin. Ihastumisen tunne ei myöskään pyyhi pois mahdollista peruuttamatonta yhteensopimattomuutta, eikä ihastuminen merkitse että henkilöt sopisivat yhteen pitkällä tähtäimellä. Ihastuminen on lajin jatkumiseen tähtäävä lyhytkestoinen primitiivimekanismi, joten sen varaan ei kannata rakentaa sellaista suhdetta, jonka toivotaan kestävän onnellisena pitkään.

Tietenkään kaikkia vastaan tulevia ongelmia ei ole mahdollista hahmottaa jo ennen suhteen alkua. Mutta joitakin on hyvin helppo tietää jo ennalta. Esimerkiksi jos toinen on ehdottoman yksiavioinen ja toinen moniavioisuutta (siis useita eri seksipartnereita) tarvitseva, on silkkaa pelkuruutta olla sanomatta asiaa ääneen niin pian kuin suinkin. Suhde voi näistäkin lähtökohdista onnistua ilman kompromisseja, mutta nähdäkseni vain silloin, että tällaisista ilmeisistä ristiriidoista ollaan valmiita keskustelemaan. Jos omat olennaiset tarpeet ja toiveet pitää vain omana tietona, joutuu välittömästi tekemään kompromisseja, eikä toinen edes ole siitä tietoinen.

[EveryWoman]

...on kahdenlaisia ongelmia, ylitsepääsemättömiä ja ylitsepäästäviä. Ensiksimainittuja ovat sellaiset asiat, joissa kumpikaan osapuoli ei joko pysty tai halua joustaa. Ne kannattaa selvittää jo etukäteen, sen jälkeen voi sitten keskittyä loppujen ongelmien ratkaisemiseen.

Kuten jo yritinkin kuvailla, nuokaan eivät suinkaan aina ole ylipääsemättömiä, koska ihmisten toiveet, tavoitteet ja arvot muuttuvat jatkuvasti. Mutta toki tietyllä ajanhetkellä olemassaolevat ristiriidat ja toisistaan poikkeavat toiveet on hyvä selvittää siten, että ne ovat mahdollisimman kirkkaasti (perusteineen) kummankin osapuolen tiedossa. Yhteensulautuminen ei voi tapahtua, jos välissä on tietämättömyyden muuri.

Johtaisi nyt ensin edes siihen, että uskaltaisin tavata...

Pelko pois, niiltä osin kuin se estää sinua tapaamasta. Minäkin pelkäsin. Se tuntui mahtavalta, etenkin sitten kun pääsin sen yli ja huomasin että pelon voittaminen kannatti.

Itse asiassa pelko on hyvä indikaatio siitä, että toisella osapuolella todella olisi sinulle jotakin olennaista annettavaa. Jos olisit hänen suhteensa välinpitämätön, sinulla ei olisi mitään menetettävää eikä näin ollen mitään pelättävääkään.

[prosessi]

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

Tuo on juuri samanlainen näennäinen ristiriita kuin se tarvitsevuuteen liittyvä. Ei meistäkään kumpikaan suostu kompromisseihin. Mutta jos oppii rakastamaan toista, oma tahtotila sulautuu toisen tahtotilaan luontevasti, jolloin päätökset ja toiminta ohjautuvat sellaisiksi, että molemmilla on mukavaa. Ilman että kumpikaan kokisi tekevänsä kompromisseja.

On se taitava. Täytyy olla varovainen tuollaisten tahtotilojen luontevien sulautumisten suhteen, tai jotain.

Ihminen muuttuu ajan funktiona. Ainoa olennainen kysymys on, uskallatteko rakastaa toisianne siten, että voitte luopua kiveen hakatuista omaan persoonallisuuteenne liittyvistä käsityksistä ja antautua kasvamaan yhteen.

On asioita jotka muuttuvat, ja asioita joiden muuttuminen voi olla yksilöllisyyden kannalta suorastaan tuhoisaa. Minä olen kuitenkin aina ollut hyvin sopeutuvaista sorttia, niin sopeutuvaista, että välillä minulle on ollut jopa epäselvää se, mitä minä itse oikeastaan edes haluan. Tässä viimeisten puolentoista vuoden aikana olen mm. selvitellyt sitä itselleni, ja nyt kun alan olla siitä selvillä, on minulla pienoinen tarve saada tieto hakattua kiviin. Kovin helpolla en ole siitä luopumassa.

[prosessi]

Itse asiassa pelko on hyvä indikaatio siitä, että toisella osapuolella todella olisi sinulle jotakin olennaista annettavaa. Jos olisit hänen suhteensa välinpitämätön, sinulla ei olisi mitään menetettävää eikä näin ollen mitään pelättävääkään.

Ehkä noinkin. Selittäisi ainakin sen, että pelko on kasvanut pikkuhiljaa, alussa kun keskityin kertomaan sille miksi se on pähkähullu, ja perustelemaan väitteitäni tieteellisin tutkimuksin.

[prosessi]

[Nehemiah James]

Jotenkin tolta SE mustakin tuntuu... jaa mutta tuosta puuttuu lemmenmerkit... Eikä ku lopputulema on kuitenkin gee... Tulin.

[bliss]

Soittakaa pehmustettu pakettiauto noutamaan prosessia.

[NuoriD]

[prosessi]

Soittakaa pehmustettu pakettiauto noutamaan prosessia.

Ei tartte enää. Vaikka sekopäisyyksissäni (uskoni ihmiskuntaan on palannut...) meinasin tänään alkaa nahistella Mauri Pekkarisen, Liisa Hyssälän ja Osmo Soininvaaran kanssa heidän negatiivisesta ihmiskäsityksestään, sain hillittyä itseni ja pidin turpani tukossa. Jotenkin hämmentävää, että minulle tuli voimakas tarve puolustaa keski-iän ohittaneita duunarimiehiä, kun heitä nimitettiin menetetyksi sukupolveksi ja aaseiksi, joihin ainoat keinot vaikuttaa ollenkaan ovat kepit ja porkkanat, ja jotka olemassaolollaan tuhoavat suomalaisen terveydenhuollon, sekä että heidät kannattaisi unohtaa ja keskittyä uusiin sukupolviin. Aika ankea päätös Finnwellille tuollainen loppulausunto, vaan elämä on.

Mutta se ratkaiseva ongelmani on tietysti se, että kaksi miestä on auttamatta liikaa, enkä näissä merkeissä ole valmis edes tapaamaan sitä vähemmän pelottavaa sankarileukaista teräsmiestä. Sen seurauksena minulla on huono omatunto, koska kyseinen tapaus on varmasti suunnilleen jokaisen naisen unelma: älykäs, komea ja treenattu (kuuluu niihin poikkeuksiin, jotka näyttävät hyvältä jopa tiukoissa t-paidoissa), sympaattinen ja lapsirakas. Voiko jonkun muun suorittamaan aivopesuun vedota perusteena tapaamattomuudelle, ja silti olla uskottava? Tunnen itseni pöljäksi.

[nastamuumio]

Hip hei, Prosessi, sulla taisi tärpätä!

Palasin kuitenkin tänne, kun tuossa hiukan sitten taannoin en muistanut, mikä on vähin määrä vastauksia, joita olen saanut, mutta sitten vasta hiukan myöhemmin muistin, että sainhan mä yhteen ilmoitukseen kolme (3) vastausta, joista kaksi oli jotain takaisinvastauskelvotonta ja yksi viimeisin yksipuolinen ihastukseni, joka sittemmin pari vuotta sitten muutti jumalten selkäin taakse.

[prosessi]

Hip hei, Prosessi, sulla taisi tärpätä!

Ehkä, vaikken oikeasti ollutkaan etsimässä yhtään mitään. Alkuperäisen vastaukseni katala otsikko on koko ajan keikkunut keskustelussa mukana muistuttamassa minua siitä, miksi koko keskustelu alkoi... Siksi tähän onkin niin hemmetin vaikea suhtautua. Lisäksi olen löytänyt itsestäni epäilyttäviä ulkonäköennakkoluuloja, periaatteella liian komea ei voi kyetä oikeaan parisuhteeseen. Puhumattakaan siitä, että minua neljännesmetrin pidempi mies saa minut varmasti tuntemaan itseni kääpiöksi. Mutta viestintä oli ainakin pakko siirtää deitti.netin ulkopuolelle, kun siellä on viestille määritelty maksimipituudeksi riittämättömät 10 000 merkkiä. Se pentele osaa kirjoittaa, paikoitellen niin hyvin, että samaa lausetta tai kappaletta täytyy lukea monta kertaa ihan vain sen takia, että mieli lepää siinä.

Palasin kuitenkin tänne, kun tuossa hiukan sitten taannoin en muistanut, mikä on vähin määrä vastauksia, joita olen saanut, mutta sitten vasta hiukan myöhemmin muistin, että sainhan mä yhteen ilmoitukseen kolme (3) vastausta, joista kaksi oli jotain takaisinvastauskelvotonta ja yksi viimeisin yksipuolinen ihastukseni, joka sittemmin pari vuotta sitten muutti jumalten selkäin taakse.

Täydellinen ilmoitushan olisi sellainen, johon vastaisi vain yksi, täysin sopiva. Mitä enemmän vastauksia, sitä huonommin muotoiltu ilmoitus.