Kuolema, uhka vai mahdollisuus?

[nowaysis]

Mun tutuista kans kaikkein rikkaimmilla on ollut kaikkein traagisin elämä. Jotenkin senkin takia uskon, ettei raha tee onnelliseksi, kunhan sitä nyt on riittävästi. Ehkä onnellisuuden tae on se, että kokee että kaikkea on riittävästi. Ja toisaalta se, että kokee pystyvänsä vielä kehittyä, oli kyse sitten mistä elämän alasta hyvänsä.

Ja oikeesti, oon ihan paskana pieleen menneestä kampaajakäynnistä enkä pysty keskittyyn lukemiseen. Nyt taas jotenki tuli vähän positiivisempi olo

[Ylermi Ylihankala]

Piti puhua kuolemasta, mutta jumaskegga täällä paasataan elämästä, varsin törkeää ja kuolemaa halveksuvaa.

Mutta muuten samoilla linjakkeilla ND:n kanssa rahan onnellisuudesta, paitsi että oleellista on myös miten rahansa on hankkinut tai saanut. Jos raha on vaivalla ansaittua, on se aivan eri lailla tyydyttävää kuin esmes ns. helppo raha, kuten perintö. Helpon rahan kyseessä ollessa rahan merkitys vääristyy ja sen arvostus laskee.

[RolloTomasi]

Aiheeseen sitten:

Ajatteletko koskaan omaa kuolemaasi?

Joka päivä.

Miten uskot kuolevasi?

Sydänkohtaukseen ajankohtana, joka ei ole itseni päättämä.

Kuinka vanhaksi uskot eläväsi?

81 vuotiaaksi.

Miten haluaisit kuolla?

Ampumalla itseni yksin metsässä, kiväärinpiippu suussa.

Ahdistaako tämä aihe sinua?

Ei.

Miten pelkäät kuolevasi?

Kiduttamalla.

[Frederik Krueger]

Tästähän on taitettu peistä aiemminkin ja elco jopa veti herneen nenään, kun kehtasin väittää, että raha ei tekisi häntä pitkällä tähtäimellä onnellisemmaksi.

Tämä on helppo todentaa.

Gat, muuttuiko elämäsi pysyvästi paljon onnellisemmaksi rikastuttuasi?

[Zeb]

Tää menettämisen pelko syö syö syö.

Tiedän tunteen, vaikka todennäköisesti vain osittain. En oo toisaalta menettänytkään niin paljoa kuin sä, mutta riittävästi ja riittävän yllättäin tullakseni säikyksi näiden juttujen suhteen. Luulen että reaktio on ainakin sulla ihan luonnollinen, kaiken tapahtuneen jälkeen, vaikken nyt ihan huolesi mittakaavaa tiedäkään. Hyvä et käyt terapiassa, pillereitä voi kukin kokeilla jos haluaa. Ei välttämättä itsellekään olis ollu pahasta käydä vähän pidempään jutskaamassa jossain omien pahojen juttujen jälkeen, varsinkin kun olen muutenkin ollut aina vähän sellainen ylivastuullinen ja taipuvainen huolehtimaan. En saanu kätevästi järjestymään ja se jäi.

Tää nostaa vaan päätään niin tyhmissä paikoissa ja pienestä tää omakin pelko. Anopilla oli tuossa hieman erikoisempaa selkäkipua, niin enkö mä välittömästi valvo yöllä miettien mahdollisia tappavia tauteja taustalla. Mies kun menee töihin, niin muistan joka kerta sanoa että ajaa varovasti. Jos on myöhässä niin mielessä käy onnettomuuden mahdollisuus aika nopsaan. Jos vauva on vähän aikaa rauhallisempi eikä möngerrä niin mieltä alkaa piinata synkät kuviot ja pitää herätellä beibi. Olis hyvä jos oppisi vähän vähemmän neuroottiseksi ainakin ennen kuin lapsi alkaa liikkua joskus mahan ja jopa kotipihan ulkopuolellakin, muuten huolehdin itseni ehkä kuoliaaksi.

[Zeb]

Ja vielä vastaukset ND:n ansiokkaaseen kyselyyn.

Ajatteletko koskaan omaa kuolemaasi?

-Hyvin harvoin. Elän luullakseni jossain pienessä kuolemattomuuden illuusiossa vieläkin. Kuolema on olemassa muttei uhkaa minua.

Miten uskot kuolevasi?

-Syöpä lienee todennäköisin, miksei joku muukin ikääntymiseen liittyvä sairaus. Meillä ei tosin ole suvussa syöpää oikeastaan ollenkaan, muttei kyllä mitään isompaa sydäririskiäkään. Ehkä sitten saan Alzheimerin nuorena kuten yksi isovanhemmista?

Kuinka vanhaksi uskot eläväsi?

-80-90 -vuotiaaksi

Miten haluaisit kuolla?

-Vanha kunnon rytmäri olisi paras. Ei tarvi tulla ees nukkuessa, en välttis halua että omaiset joutuu traumatisoitumaan löytäessään ruumiini. Mieluiten siis rytmäri jossain kauppatorilla, vähän viihdettä kansalle samalla.

Ahdistaako tämä aihe sinua?

-Ei. Oma kuolema ei ahdista, mutta tämä ehkä muuttuu kun poikanen syntyy. Sitten on joku syy pelätä omaa kuolemaa, se että pikkuihminen jäisi ilman äitiä. Aiemmin en ole osannut pelätä, mutta aihekin on toisaalta tuntunut kaukaiselta ja vieraalta. Muiden kuolemaa (läheisten) olen taas pelännyt senkin edestä.

Miten pelkäät kuolevasi

-Kivuliaasti ja hitaasti. Hukkumalla, tukehtumalla, tulipalossa. Väkivallan uhrina jossain puskassa.

[Niba]

JVäkivallan uhrina jossain puskassa.

Sisältyykö tähän avihtoehtoon mahdollinen raiskaus ennen vai jälkeen kuoleman?

Ollaan paskanjauhannan lähteillä.

[Elppis]

Sisältyykö tähän avihtoehtoon mahdollinen raiskaus ennen vai jälkeen kuoleman?

Daiju.

[Jenny Daa-aah! ling]

--

Ajattelin ensin olla vastaamatta mitään mut oisko ollu tylyä... Kyllä mä luulen, että tiedät mun tuntemukset ja uskon, että nämä meidän on täysin vertailukelpoisia. Tuli surku olo, muistan aika elävästi pallomahana koetut hetket, tuo kun piti herättää beibi. Vauvatkin myöhemmin piti. Miehen piti joskus lentää Oulusta töistä kesken kaiken kun kotona muka iski hätä ja autolla olis päässy liian hiljaa.

Nää on kuitenkin menny... Lähes. Tyttökin saa pyöräillä ja ylittää suojatiet kävellen ilman, että hysterisoin. Olen lapsista erossa jatkuvasti, nytkin, tuntematta mitään pelkoa, että heille tapahtuis jotain näköpiirini ulkopuolella.

Tsemppii! Taidan ite keskustella lääkkeistä parin viikon päästä. Saahan niistä jutella.

[Zeb]

Tsemppii!

Kiits, samoin! Eikä täällä mitään vastaamispakkoa ole. Kunhan nyt iski tuollainen avautumis-vertaistukiaisolo...

Ihme, taisin synkkyydelläni tappaa kuolemaketjunkin.

[Frederik Krueger]

En pelkää kuolemaa. Kuolema pelkää minua.

[nowaysis]

Kuolema pukee minua edelleen. Aina on se mahdollisuus, että keuhkokuvassa olisi näkynyt jotain, mikä ei rahinana kuitenkaan kuulunut. En ole siis menettänyt toivoani. Kuten huomaatte, huumori on yksi tapa käsitellä näitä tunteita.