Mammailu

[irmelianneli]

Onnea Ninnille!

Meillä on opittu kävelemään! Pikkusen reilu 14kk ikää nyt. Ei näköjään sit kuitenkaan lonkkaluksaatio ja ½v kipsit ja lastat hirviästi tahtia haitannu tnx kaad. On se hassua kun se köpöttelee. Menee aikaa tottua tuohon. Siis minulla.

[Ylermi Ylihankala]

Meillä on opittu kävelemään!

Komeeta. Meillä seistään jo pitkiä aikoja tukeen nojaten, mutta kävely ei kyl ole kovin ajankohtaista vielä. Mut pari hammasta näkyy jo ja hamppupesu on iltatoimien kuningas.

[RP]

Jee irmeli! Meillä seistiin eilen ensimmäistä kertaa ilman tukea useampaan otteeseen, pitkiä aikoja. Koska lie ottaa ensimmäisiä askelia ilman tukea.

Ylermi, teitin tytsä alkaa seuraavaksi ottamaan sivuaskeleita huonekaluja pitkin, se on kanssa tosi sööttiä.

[ninnithequeen]

Kiitos kaikille

Tulin just kotiin - yöksi, poika on vielä perjantaihin asti tarkkailussa. Sinne ei oikeen öisin saa mennä, niin on sama missä nukun, kun olen pojan kanssa kuitenkin 8-20 ja itse olen elämäni kunnossa. Lisäksi jo vihjailtiin että synnyttäneiden osasto on hivenen täynnä, että etkös sinä pääsis kotootakin käymään pojan luona. Kun ei ole ensimmäinen lapsikaan.

Juu pieni herra oli, ja varsin kiireinen. Yhtäkkiä supisti minuutin välein niin perkeleesti, että oksat pois, kuski lähti heti posottamaan hakemaan mua vaikka oli Helsingissä asti käymässä, broidi ei ehtinyt tulemaan koska oli tyttökaverin kanssa lähi-Ikeassa ostamassa verhoja (voitteko kuvitella????)

Tuskat oli aika käsittämättömiä ja sain spinaalin välittömästi kun pystyin makuulle käymään. Ja se kuulkaa on taivas se spinaali, suosittelen. Toimii heti. Alle kaksi tuntia Jorviin lähdöstä poika olikin jo syntynyt. Samalla tavalla paskonut lapsiveteen ja napanuora kahdesti kaulan ympäri niinkuin Nitallakin. Ihania nää mun lapset, ku yrittää hirttäytyä jo ennen syntymäänsä...heh.

Ite synnytys oli helppo, mulla kun oli tunto pois täysin

Pojalla ei tosiaan arvot kohdillaan ja joutu osastolle heti, nenäletkuruokintaan ja antibiooteille.

Syöminen alkoi onnistua vasta tänään kunnolla, kielen alajänne (?) oli liian kireä. On kuulemma hyvinkin yleistä vastasyntyneillä. Ja uskokaa tai älkää, ne pisti sen kynsisaksilla poikki sen jänteen, eikä laps ees tajunnut eikä verta tullut. HYI HEMMETTI! Aiheuttaa kuulemma mm. s-vikaa korjaamatta, ja aikuisena vaikea ja kivulias korjata. Mut kyl teki pahaa...

Lisäksi tänään kuvattiin varuksi ultrassa aivotkin, nii että meidän herra 2 vrk on saanut jo ekat geelit tukkaan ja kielilävärinkin. Voi apua...

Tosiaan poika kuitenkin syö nyt hyvin, niin toivoa perjantaisesta kotiinpääsystä on jo.

Arvatkaa vaan osaanko mä nyt nukkua täällä yksin ja aamuaikaseen vasta pääsee pojan luo...Mielummin toki kotona kun kamalassa sairaalassa muiden lasten itkuun jatkuvasti heräillen.

Nita kävi eilen kans pikkuveljeä katsomassa, ja oli niiiin onnellinen, vaikkakin hiukan ihmeissään pojan pienuudesta. Tais odottaa valmista leikkikaveria
Suureen ääneen kysyi hoitsutätiltä myös että ei kai se vaan ole allerginen kissoille?

Joku fiksu tuolla taas kyseli rekkiksestä. Juu en ole ilmoittanut hälle mitään, mutta tietoinen varmasti on. Ja ihan hyvä vaan ettei sitä yhtään kiinnosta.

Lopuksi pakko haukkua broidia lisää: haki mut kyllä Jorvista, parkkikselta painavien kassieni kanssa, mutta oli niin kiire mutsille ja faijalle syömään ja käymään ruokakaupassa, ettei ehtinyt edes siskonpoikaa tulla kattomaan. Ai vittu et on hyvä mieli.

Mutsi ja faija lähetti kukkia, Ukkokulta kiemurteli hiukan vaikeana onnitellen tuodessaan Nitaa, ja toitotti aiemmin puhelimessa että hän ei sitten tule sinne osastolle katsomaan lasta jonka olen tehnyt toisen miehen kanssa (no ei se ois päässykkään sinne). Kovasti oli kyllä tänäänkin utelias sitten pienen voinnista.

Ja mä juoksin ensimmäisenä kotiin päästyäni Nesteeltä hakemaan maitoa ja maksalaatikkoa (heh), siivosin kissojen laatikot ja kyllä - laitoin pyykin pyörimään.

Ei oo helppoo ei.

Ja näillä pakkasilla mä vissiin pääsen ulkoilemaan pojan kanssa ekan kerran joskus toukokuussa, argh! Ni et ei kiirettä Elppa

[ninnithequeen]

http://kitina.net/album_page.php?pic_id=7784

Tuossa vielä kuva mamman ihan pienestä.

[Stinky]

^Onnittelut Ninni. On se pikkunen ja sulonen

[Kai Nalo]

Tuossa vielä kuva mamman ihan pienestä.

Mulle kans tuollaisia ja heti.

Ninni, anna rekkiksen yhteystiedot pertille!

[ninnithequeen]

^Ukkokulta on hieno mies, vaikka välillä ilmiselvää katkeruuttaan kiukutteleekin...

Ja ottihan se rekkiskin yhteyttä. Totesin että ehkä olisi kuitenkin kohteliasta lähettää edes kuva pojasta. Virhe. Ilmotti ettei todella halua mitään kuvia tai edes kuulla koko "tyypistä". Kyllä voi tulla paha mieli, ei tosiaan itseni, vaan ihan pojan takia. Miten joku voi olla noin kylmä ja tunteeton maailman suloisinta pientä prinssiä kohtaan, joka on vielä omaa verta, en voi käsittää. Olisihan se pitänyt muistaa että jätkä on 12-vuotiaan tasolla...tyhmä minä.

Jotain kivaa: saan ilmeisesti molemmat lapset viikonlopuksi kotiin

[Melnais]

Huh! Teillä menee varmasti sitä paremmin mitä kauempana biologinen isä on. Hänen menetyksensä, ei sinun tai pojan. Mukava kuulla että voitte hyvin, onnea pikkuisesta!

[Jenny Daa-aah! ling]

Miten joku voi olla noin kylmä ja tunteeton maailman suloisinta pientä prinssiä kohtaan, joka on vielä omaa verta, en voi käsittää. Olisihan se pitänyt muistaa että jätkä on 12-vuotiaan tasolla...tyhmä minä.

Jotain kivaa: saan ilmeisesti molemmat lapset viikonlopuksi kotiin

Parempi vaan olla näkemättä edes kuvia. Lupaan, että jossain vaiheessa sullakin helpottaa.

Tsemps. Raskas viikonloppu edessä, ihan parasta.

[ninnithequeen]

No enpä mä rekkistä olis päästämässäkään pojan elämään, mutta tuo jäätävä asenne yhestä valokuvasta ettei vois ees vähempää kiinnostaa on jotain niin...käsittämätöntä.

Tai no, olis hän ehkä joskus jossain kahvilassa tai muulla yleisellä paikalla voinut poikansa nähdä jos ois halunnu. Ihan vaan että se on "reilua" kun on kuitenkin omaa verta ja lihaa, vaikkakaan mihinkään papereihin sen hullun nimeä ei tule.

En ihan oikeesti ois uskonu moista asennetta edes tuolta kusipäältä. Mut se tosiaan pystyy näköjään mihin vaan, todellakin.

[ninnithequeen]

Just soitin (taas) osastolle ja poika syö jo niin kertakaikkisen hyvin kokoajan että taitaa tosiaan päästä kotiin huomenna

[RP]

Ihanaa ninni <3

[ninnithequeen]

Nita tänään kun kuuli että pikkuveli ehkä tuleepi kotiin: "Kumpaa sä suukotat enemmän?" "Kumpi saa nukkua sun vieressä?"

Herrantähen. Luuleeko se äitin rakas ny olevansa jotenki syrjäytetty ja mustis? Mie luulin että on jo tarpeeks iso ollakseen kateellinen? Ja ihan varmasti molemmat saa suukkoja ja saavat nukkua äitin vieressä. Mistä ihmeestä Nitsku on tuollaista keksinyt, raasu. En voinu ku nauraa ja luvata että pelataan itsetehtyä lautapeliä ja Farmvilleä ihan niinku ennenkin, koska vauvahan nukkuu koko ajan. Voi mun prinsessaa...

[Riemumieli]

^ Et siis ilmeisesti ole lähtemällä käräjille vahvistamaan isyyttä? Entä jos rekkis haluaa tunnustaa isyytensä, mitäs sitten teet?

[ninnithequeen]

^ Et siis ilmeisesti ole lähtemällä käräjille vahvistamaan isyyttä? Entä jos rekkis haluaa tunnustaa isyytensä, mitäs sitten teet?

No ei se halua. Jos haluaa ni ok, elatusmaksut kiitos. En tosiaan lähe minä ny hakemaan mitään. Parempi ettei oo nimeä papereissakaan tässä tilanteessa.

[prosessi]

Onnittelut Ninnille minultakin.

Edelleen suosittelen, ettet sotke rekkistä hommaan edes elatusavun nimissä, olen melkoisen vakuuttunut, että kokonaan isättömän lapsen avulla Kelalta saa sitä samaista elatustukea, johon olisit oikeutettu jos rekkis ei taloudellisista syistä pystyisi maksamaan häneltä vaadittua elatusapua. Kannattaa kysellä Kelasta.

[Utale]

Oliko se 130 egee per penska se perussetti, jonka saa joka tapauksessa kelalta?

139,54€

[bliss]

http://www.kela.fi/in/internet/suomi.ns ... enDocument

Juuri lueskelin tuota muista syistä.

[irmelianneli]

Ihanaa Ninni. Ja ei se lapsonen todellakaan tarvi muita ku SUT! Hei hyvä juttu että ne huomas sen kireän kielijänteen ja se pätkästiin heti laitoksella. (vaikka pahaa tekeekin se ajatus..) Meillä se huomattiin vasta 6kk hammaslääkärissä! Ja saatiin lähete polille jossa se katkaistiin nukutuksessa vasta 9kk ikäisenä. On tyttöparalla ollut noita nukutuksia ikäisekseen enemmän kuin monella koko elämänsä aikana. Jospa nyt seurais sit semmonen hyvä (ja nukutukseton) vaihe. Joka kestäis vaikka tommoset 9 vuotta ainakin, näin alkuun.

Ja vähänks oon kateellinen että joku voi olla noin hyvässä kunnossa heti!!!!!!! Ei pysty ees käsittämään että joku pystyy esim kävelemään synnytyksen jälkeen heti parissa päivässä!! Saati pääsemään kotiin ja puhdistamaan kissojen laatikoita ja pesemään pyykkiä! Aivan totaalisen käsittämätöntä, mutta tosi hianoo

[Elppis]

IA - mä kävelin sen tunnin ponnistusvaiheen ja 14 tikin kera 4 kerrosta portaita ylös (hissit epäkunnossa) ja vielä ihan reippaasti. Adrenaliinia!!

[irmelianneli]

No voi vittuperkele, suolaa haavoihin. Mä en pystynyt edes omin avuin KÄÄNTÄMÄÄN KYLKEÄ sängyssä moneen päivään! Saati istumaan tai mitään muuta yhtä extremeä. Sit vielä jalat turpos muutaman päivän päästä kaksinkertasiks että toipuminen todella meni taaksepäin. Just ku olin ite pystynyt käymään vessassa (hirvee urakka, kesti kaikkineen noin tunnin) nii en enää niitten jalkojen takia pystynyt liikkumaan. Yks jalka painoi noin 40kg. En kyllä ikinä unohda tuota elämäni kauheinta kokemusta eikä aika oo, ainakaan vielä, kullannut yhtään. Ja oon tosi katkera, vaikka en tiiä yhtään mille tai kelle!

[Brotonia Bum]

On mullakin mammailua,
haavojen nuolemista tms. tässä vaiheessa.

En mikään vanha oo, ei siitä ole kysymys, vaan että lapsi ei tarvitse enää mua, eikä se helppoa ole kummallekaan.

Vaikeampaa lapselle.
Ja vaikeaa itselle, kun tietää että itse on ne vaikeudet sille tehnyt, kipeä lähinnä katsoa lapsen kasvukipuja ja kuinka se kompassi on välillä hukassa.

Hirveen pitkään meni hyvin, kaikki oli mallikelpoisesti, mutta ratkaisevalla hetkellä ottikin oman suunnan. Nöyrtymisen paikka, sanoisin.

[prosessi]

Torstaina Naistenklinikalla minulle selvisi yllättäviä asioita ensimmäisestä synnytyksestäni: jo edelliskäynnillä lääkäri sanoi, että seuraavalla käynnillä voisimme sitten keskustella synnytystavasta, vaikka se aikaista vielä onkin. Minulle sopi tietenkin, joten lyhyeksi jäänyt keskustelu käytiin torstaina. Lyhyeksi keskustelu jäi, koska minulle alatiesynnytys oli tietenkin ykkösvaihtoehto, mitä lääkäri ei ollut odottanut. Sen sijaan hän oli ollut vakuuttunut siitä, että haluaisin suunnitellun sektion, ja oli siksi valmistellut ylipuhumispuhetta alatiesynnytykseen oikein perusteellisesti.

No, koska en toiminut odotetusti, häneltä menivät pasmat vähän sekaisin, ja osan ylipuhumispuheestaan hän piti joka tapauksessa. Siihen sisältyi kuvaus niistä muutoksista, jotka Naikkarin käytäntöihin on tehty edellisen synnytykseni jälkeen, eli samalla tavalla asiat eivät kuulemma enää voi mennä pieleen. Puheesta selvisi, että hänen mielestään edellisessä synnytyksessäni oli heidän taholtaan muitakin virheitä kuin se silloin mainittu "se kolmas käynnistyspilleri oli liikaa". Hänen mielestään myös sektion suhteen oli aikailtu liikaa, kun taas minusta se viivyttely ei ollut turhaa, eihän kukaan voinut edeltäkäsin tietää, etteivät mitkään heidän paniikissa kokeilemansa tilanteen rauhoitussysteemit toimisi. Nyt sen tietenkin tietää, mutta silloin ei.

On oikeastaan kummallista, etten pelkää tulevaa synnytystä juurikaan, vaikka takana on sellainen kokemus kuin on. Tiedä sitten johtuuko moinen ilmiö siitä, että ne tapahtumat menivät käsiteltävissä olevan tapahtumakentän ulkopuolelle, enkä vieläkään oikein ole tajunnut niitä. Jotenkin mieli selvästi suojelee itseään äärikokemusten kohdalla. Sen sijaan muistan hyvin, miten pitkällinen toipumisprosessi sektion kohdalla oli, enkä halua sen toistuvan.

[ninnithequeen]

Hih, mä oisin voinu juosta maratoonin molempien synnytysten jälkeen. Varsinki tän toisen, niin helppo ja nopee oli (paitti se ku ei tuskissaan meinannu vittu kyytiä saada, spinaalin ku sai ni elämä muuttu valoisaksi samantein ja sit poika oliki jo ulkona)

Miskan naapurina osastolla oli muuten pienenpieni tyttö, ja hiukan väsyneet vanhemmat. Kyselin sitten että miksi hää on täällä tarkkailussa. Pikkuneiti oli pienempi kuin mun poika, ja ikää 3 kk. Oli syntynyt viikolla 25 ja painanut 800 g. Uskomatonta! Ja vanhemmat kävi 70 km päästä tyttöä hoitamassa, ja kotona vielä kaksvuotias. Siin on jo rankkaa...huh. Mut ihan ihminen siitäkin taitaa tulla.

Ja taas pääsee haukkuu broidii: hänen piti hakee meidät kotiin Jorvista tänään, ja ku sit soitin että nyt saahaan lähteä, ni eeei ku hän ny täs pelaa ja pukee ja menee ravintolaan syömään ensin. Vittu mulla kiehahti. Kolmas kerta jo ku jättää kylmäks, ei voinu viedä synnärille ku oli Ikeassa, ei voinu tulla kattoo siskonpoikaa ku oli kiire mutsille ja faijalle, eikä voinu ny sit ees hakee meitä kotiin niinku sovittiin. Saatana mä oon niin pettyny tähän saamarin lähipiiriin että huhhuh. Arvatkaa pyydänkö broidilta enää ikinä mitään? Kiva tulla pojan kaa taksilla itku kurkussa kotiin ku kukaan ei tunnu välittävän hänestä.

Mut hei, mulla on tuossa viereisessä sängyssä nyt kaksi rakkainta tuhisijaa vierekkäin, enkä ees muista millon oisin ollu näin onnellinen viimeksi, en kai koskaan.

Poika syö minuutilleen kolmen tunnin välein ja aina tasan sen 70 ml. Tarkka jätkä.