Lasten ihmissuhteet ja muita havaintoja

[prosessi]

Argh. Mukelo tuossa juuri katseli Niiskuneidin kuvaa, ja totesi "siinä on äidin kuva". Myöntää täytyy, että mahoissa on tiettyä yhdennäköisyyttä.

Mukelon päästä löytyy myös jonkinlainen kalenteri isäänsä liittyen. Jos hakupäivä syystä tai toisesta siirtyy, mukelo kyllä muistaa ihmetellä "missä isi on?" ja menee aina kurkistelemaan postiluukusta kun talon alaovi käy. Silloin myös yleensä tulee pyyntö "äidin puhelin, soittaa isille", minkä jälkeen nuo juttelevat aikansa ja mukelo esittelee leluja puhelimelle, aivan kuin sen kautta pitäisi myös nähdä. Samaten kun mukelo tuossa pari viikkoa sitten oli tullut isältään takaisin sunnuntai-iltana hieman flunssaisena, ja ei sitten aamulla ollutkaan päiväkotikunnossa, jolloin isänsä tuli hakemaan hänet takaisin heti aamusta, niin mukelo heti ovikellon soidessa ihmetteli "miksi isi tulee taas?"

Jouluaatto vanhempieni luona puolestaan oli ehkä paras joulu kautta aikojen, vaikka siihen olikin leivottu sisään monenlaisia kommervenkkejä, kun samassa paikassa joulua viettivät vanhempani, sisarukseni, minä, mieheni, mukelo ja mukelon isä. Viimeksimainittuhan piti alunperin järjestelyä hieman omituisena ja itseään tunkeilijana väärässä paikassa, mutta kun jopa lievästi konservatiivinen äitini osasi ottaa tilanteen luontevasti, oli lopputuloksena niin hyvin yhteen pelaava porukka, ettei paremmasta väliä.

Joulupäivänä lähdimme mukelon kanssa mieheni sukua tapaamaan ja tulimme tapanina takaisin. Periaatteessa olisimme voineet lähteä sinne ilman mukeloa, mutta koska häntä odotettiin kovasti sielläkin, päädyimme tuollaiseen pikavisiittiin. Seuraavana päivänä mukelo puolestaan lähti isänsä kanssa tämän sukua tapaamaan muutamaksi päiväksi. Näin päin siksi, että mukelon sikäläinen serkku täyttää vuosia muutama päivä joulun jälkeen, joten siellä olivat taas uudet juhlat tiedossa.

Huomasi hyvin, että aivoni ovat jotenkin sopeutuneet siihen, ettei mukelo ole kotoa poissa yli yhtä yötä putkeen, sillä vain sen ensimmäisen yön ilman mukeloa nukuin hyvin, kun taas seuraavan valvoin lähes kokonaan. Samaten huolestun aina jossain vaiheessa aamuyöstä mukelon kotona ollessa, jos tämä ei olekaan hipsinyt yön aikana meidän sänkyymme nukkumaan, väärä äänimaailma jotenkin havahduttaa minut.

DVD-rintamalla taas on tapahtunut kummia. Mukelon ehdoton suosikki nykyään on Wallace & Gromit, ja aina keittiössä juustonpalasen nähdessään mukelo sanoo ihan Wallacen äänenpainolla "juustoa", eikä suostu enää syömään muita leipiä kuin juustoleipiä. Toinen, vähän uudempi suosikki, on piirretty sarja Maailman ympäri 80 päivässä Willy Fogin kanssa, ja siinä se jakso, jossa "lopotiilit" (aka krokotiilit) yrittävät syödä Fixin ja Bulin. Sen jakson tullessa mukelo usein juoksee karkuun huutaen "apua, lopotiili nappaa 'mukelon'", vaatiakseen seuraavaksi saman jakson uudestaan. Eilen illalla hän pohdiskeli sitäkin, että potkuauto menee rikki, jos lopotiili nappaa sitä renkaasta.

Tosin mukelon mielestä joulun jälkeen rikkoutumiset eivät ole olleet kovinkaan huolestuttavia, sillä mies kokosi silloin tuon potkuauton alkutekijöistään, minkä seurauksena mukelo on ollut täysin vakuuttunut siitä, että mies kykenee korjaamaan ihan mitä tahansa alta aikayksikön. Jos jotain menee rikki, mukelo kehottaa ääneen itseään "vie heti X:lle, X korjaa nopeesti".

Potkuauto on puolestaan yllättänyt siinä, että mukelo tajusi heti alunalkaenkin peruuttamisen idean, eli hän kääntää rattia juuri oikein autolla peruuttaessaan, ja osaa peruuttaa sen törmäilemättä hyvin kapeisiin väleihin. Olisi kiva tietää, onko tuollainen synnynnäinen kyky taskuparkkeerauksiin miten voimakkaasti sukupuolisidonnainen...

[Manaaja]

Toinen, vähän uudempi suosikki, on piirretty sarja Maailman ympäri 80 päivässä Willy Fogin kanssa

Ei noin pienille skideille saa näyttää sitä. Se kiilusilmätyyppi siinä on ihan älyttömän pelottava ja traumatisoiva vielä viisvuotiaallekin.

[prosessi]

Toinen, vähän uudempi suosikki, on piirretty sarja Maailman ympäri 80 päivässä Willy Fogin kanssa

Ei noin pienille skideille saa näyttää sitä. Se kiilusilmätyyppi siinä on ihan älyttömän pelottava ja traumatisoiva vielä viisvuotiaallekin.

Niin minäkin ajattelin (totuus on, että ostettuani tuon en ole itse voinut olla katsomatta sitä, ja aika vaikea tuollaista on katsoa ja samalla kieltää mukeloa katsomasta, joten yhdessä olemme katsoneet...), mutta mukelo ei selvästikään vielä oikein hahmota Transferin katalia pyrkimyksiä. Mukelo vain riemastuu aina kun Transfer riisuu valepukunsa ja hihkaisee "robotti" (aka "kojootti"). Eli se pelottavuus taitaa juuri edellyttää vähän korkeampaa ikää, mukelo kun ei tajunnut pelätä tosissaan edes niitä lopotiileja, vaikka itse pidin kohtausta epämiellyttävänä, etenkin kun lopotiilit purivat palasia pois Fixin ja Bulin lautastakin, ja muistin kyseisen kohtauksen kammottavuuden omasta lapsuudestani. Eläytymistaidot eivät vain vielä mukelolla oikein riitä, tai oikeastaan mukelo kyllä osaa eläytyä siihen, että lopotiilejä täytyy paeta, muttei silti jotenkin tajua, että miksi näin on. Ikäraja paketin mukaan on 3v., joka on jotenkin kummallinen. Ei siinä iässä tapahdu mitään sellaista kehitystä, jolla voisi perustella tuollaisen ikärajan, vaan ennemminkin juuri päinvastoin, sen iän jälkeen lapsi tarvitsee entistä enemmän selityksiä sille, miksi niitä pelottavia asioita tapahtuu.

[prosessi]

Mukelon mielikuvitusmaailma eksyy niin usein puheeseen, että kun tuon lauseet vielä ovat vähän hakusessa ja sanojenkin ilmiasut voivat olla tyyppiä "vähän sinne päin", niin välillä on vähän vaikea hahmottaa mistä tuo oikein milloinkin puhuu. Esimerkiksi tänään käyty dialogi oli hieman kummallinen, kun tosiasiassa mukelo keskustelun aikana vain käveli huoneestaan olohuoneen läpi meidän makuuhuoneeseemme. Matkan varrella tuo selosti:
- 'Mukelo' tanssii.
- Ihanko totta?
- Ei kai, mukelo totesi. - Ei enää tanssi. 'Mukelo' katos kaatui.

Samaten mukelon ääniin perustuva kuvamuisti on hämmentävä, tuo kun tosiaan edelleenkin selostaa mitä tv-ruudussa tapahtuu, vaikka tuo itse olisi eri huoneessa ja vain kuulisi äänet. Eikä siihen selostustilanteeseen tarvita kuin yksi aiempi katsomiskerta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi mukelo haluaa ohjelmia laitettavan uudestaan päälle, vaikkei tuo edes katso niitä, sillä selvästikin ohjelmat pyörivät kuvina mukelon päässä pelkän äänimaailman avulla. Vähänkö olisi kätevää, jos itse pystyisi samaan.

Esineiden omistajuudesta on myös nyt alkanut tulla mukelolle pohdinnan kohde. Mukelo käyttää jatkuvasti esineiden kohdalla etuliitteenä niiden omistajaa, tyyliin "äidin tietokone", "'mukelon' maito", "X:n vaatteet" jne. Näyttää olevan kovin tärkeää tietää asioiden omistussuhteita, ja kerran kun mies jätti koneelleen auki jonkun tiedoston minun luettavakseni, itse ulos lähtiessään, mukelo oli kovin huolissaan kun olin ihan väärän tietokoneen äärellä. "Tulla nyt", hän vaati, ja kun tekstin luettuani nousin ylös ja kysyin minne minun oikein pitäisi tulla, mukelo talutti minut oman tietokoneeni ääreen ja käski "siihen tuolimaan, äidin tietokone".

Yksi tapaus, jota olen joutunut enemmänkin miettimään joulun jälkeen, liittyy puolestaan päiväkotiin. Siellä vaihtui yksi tädeistä, joka kieltämättä oli aika poikkeuksellinen tarhatäti noin ulkoiselta olemukseltaan. Hän oli erittäin viehättävä n. nelikymppinen hoikka blondi, joka pukeutui hyvin naisellisesti, eikä ollenkaan päiväkotityötä ajatellen käytännöllisesti. No, ilmeisesti jo ihan pienissä pojissa on ohjelmoituna viehtymys kauniisiin naisiin, sillä kyseisen tädin nimi oli yksi mukelon ensimmäisistä sanoista, ja välillä mukelo jo viime keväänä etsiskeli kyseistä tätiä kotona sängyn ja pyykinpesukoneenkin alta. Muutenkin mukelon suhtautuminen häneen oli jotenkin silleen hämillistä, ihastus paistoi metrien päähän.

Tämä täti sitten vaihtoi työpaikkaa, mistä oli kummat seuraukset. Aiemmin mukelo oli kotona puhunut satunnaisesti myös ruotsinkielisiä sanoja, mutta ne loppuivat kuin seinään. Minä kuvittelin tämän liittyvän ihan siihen, että mukelo oli alkanut erottaa kielet toisistaan, mutta väärässäpä olin. Tammikuussa nimittäin päiväkodista kerrottiin, että mukelo on lopettanut puhumisen siellä kokonaan, ja jos joku hoitaja yrittää sanoa hänelle jotain, hän kääntää päänsä pois mielenosoituksellisesti, eikä ole kuulevinaankaan. Miettivät sitä, että johtuisiko tuo raskauteni takia muuttuneista kotioloista.

Minun oli pakko todeta, ettei se oikein voi olla syynä, kun mukelo kuitenkin kotona puhuu solkenaan ja on erittäin yhteistyökykyinen ja -haluinen. Asiaa mietittyäni päädyin siihen, että ongelma taisi pohjautua tuon yhden hoitajan lähtöön, ja kerroin hoitohenkilökunnalle kyseessä ilmeisesti olleen mukelon ensimmäinen kariutunut romanttinen rakkaus. Mukelo kuunteli tietenkin selitystäni vierestä, mikä sinänsä oli hyvä, sillä hoitohenkilökunta tietenkin pyysi, että yrittäisin keskustella asiasta kotona mukelon kanssa, ja erityisesti siitä, että heidän kanssaan on välttämätöntä kommunikoida pettymyksistä huolimatta. Minä jäin ihmettelemään, että miten noin pienelle lapselle mukamas pystyy selittämään tuollaisia tunteita ja niihin liittyviä asioita niin, että lapsi ihan oikeasti ymmärtää mistä on kyse.

Sinä iltana en vielä ollut keksinyt keinoa, mutta jo seuraavana päivänä päiväkodista tuli palautetta, että mukelo on taas alkanut kommunikoida heidän kanssaan, ja vieläpä ruotsiksi. Myös kotona puhuttaessa puheessaan on alkanut esiintyä satunnaisesti ruotsinkielisiä sanoja, eli asiat ovat palautuneet ennalleen. Nyt on enää selvittämättä se, että tapahtuiko muutos siksi, että mukelo kuunteli mitä me puhuimme päiväkodin eteisessä, vai ihan siitä, että hoitohenkilökunnan suhtautuminen sydänsuruihin on myötämielisempää kuin torjuvaan uhmakkuuteen, jolloin he ovat osanneet kannustaa asiassa paremmin. En tiedä, ja tuskin koskaan saan tietääkään.

[prosessi]

Mukelolla on ollut aikamoinen totuttautuminen elämän uusiin käänteisiin. Tosin ainakaan toistaiseksi ei mustasukkaisuudesta ole ollut minkäänlaisia viitteitä, johtuen ehkä siitä että vauva on niin helppo, ettei sen hoito verota ollenkaan mukelon kanssa vietettävää aikaa. Mutta monenlaisin tavoin mukelo yrittää hahmottaa pikkuveljensä paikkaa perheessä.

Sairaalassa ollessani mukelo vietti illat miehen kanssa kotona, ja kun kerroin mukelolle heidän käydessään meitä tapaamassa, että olisimme tulossa seuraavana päivänä kotiin, mukelo puhkesi hyvin monisanaiseen selostustulvaan, josta sain poimittua mm. tämän: "Ei enää äitiä, Jussi yksin kotimassa." Kotimassa -sana on ilmeisesti muodostettu samalla periaatteella kuin tuolimassa/tuolimaan istumisesta puhuttaessa. Eli kotona olemiselle jonkinlainen uudissana. Selityksistäni huolimatta mukelo ei millään meinannut uskoa, ettei tuossa ollut kyse siitä, että mukelo tästedes olisi jatkuvasti vain miehen kanssa kotona. Mukelo vain katseli sairaalasänkyäni paheksuvasti ja totesi: "Äiti nukkumaan."

Kotona mukelo on kyllä viime aikoina melko usein tullut meidän sänkyymme nukkumaan jo hyvin aikaisin, ja nukkua pitää juuri minun ja miehen välissä, kumpikaan reuna ei kelpaa. Eli jonkinlainen epävarmuus tuosta poissaolostani jäi. Samaten kun olen itse nyt kotiinpääsyn jälkeen käynyt jossain poissa kotoa, niin mukelo on hermostunut lähdöstäni aivan eri tavalla kuin ennen.

Pikkuveli sen sijaan on hyvin mielenkiintoinen tapaus, jota mukelo haluaa kovasti paijailla, ja tietenkin juuri silloin kun tuo nukkuu. Aina jos vauva itkee, mukelo kysyy siltä heti huolestuneella äänellä: "Mikä hätänä?" Leluja mukelo myös yrittää kovasti esitellä vauvalle, ja kaivinkoneella olisi niiiiin kiva vähän kaivaa pikkuveljeä kyljestä...

Nimiehdotuksia mukelolta on kovasti yritetty kysellä, mutta eipä tuo vielä oikein ymmärrä koko nimiasiaa. Kerran tuo vastasi kysymykseeni "Nipio", ja kun totesin, ettei se oikein kuulosta oikealta nimeltä ja pyysin uutta ehdotusta, oli se "Mandariini". Sattuneesta syystä vauva kulkeekin nykyään nimellä "Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...

[Riemumieli]

"Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...

Nykyään sallitaan kyllä vaikka mitä, joten kannattaa kokeilla. Heität kehiin vielä ruotsinkielisen taustan, niin vaikka mitä voi sattua.

[prosessi]

"Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...

Nykyään sallitaan kyllä vaikka mitä, joten kannattaa kokeilla. Heität kehiin vielä ruotsinkielisen taustan, niin vaikka mitä voi sattua.

Ehkä en kuitenkaan ihan tahallani yritä altistaa tuota lasta silmittömälle koulukiusaamiselle aikanaan.

[Dumis]

"Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...

Nykyään sallitaan kyllä vaikka mitä, joten kannattaa kokeilla. Heität kehiin vielä ruotsinkielisen taustan, niin vaikka mitä voi sattua.

Ehkä en kuitenkaan ihan tahallani yritä altistaa tuota lasta silmittömälle koulukiusaamiselle aikanaan.

Joskus kun kattoo noita lasten nimiä, niin tuntuu ettei vanhemmat yhtään ajattele tätä asiaa.

[NuoriD]

"Nipio Mandariini", mutta eivät taitaisi nuo nimet kelvata väestörekisteriin...

Nykyään sallitaan kyllä vaikka mitä, joten kannattaa kokeilla. Heität kehiin vielä ruotsinkielisen taustan, niin vaikka mitä voi sattua.

Ehkä en kuitenkaan ihan tahallani yritä altistaa tuota lasta silmittömälle koulukiusaamiselle aikanaan.

Kun isä on mensan jäsen ja äiti ruotsinkielinen, niin ei se enää voi pahemmaksi mennä.

[Vesper]

Nipiosta tulis kyllä melko voimakas mielleyhtymä Nibaan...

[prosessi]

Ehkä en kuitenkaan ihan tahallani yritä altistaa tuota lasta silmittömälle koulukiusaamiselle aikanaan.

Kun isä on mensan jäsen ja äiti ruotsinkielinen, niin ei se enää voi pahemmaksi mennä.

Mensan jäsenyyden voinee yrittää salata (vaikka jokin jäsenlista vissiin julkaistiinkin Hymyssä pari vuotta sitten, mutta miehellä on onneksi tusinanimi...), ja jos laittaa ruotsinkieliseen kouluun ja suosittelee puhumaan suomea koulun ulkopuolella, niin toivoa kiusaamisen epäsilmittömyydelle ehkä on? Vauvan sukunimestäkin käydään edelleen keskustelua, miehen mielestä ruotsinkielinen sukunimi voisi olla hyödyllinen joskus tulevaisuudessa tusinanimen sijaan, itse taas enemmän mietin sen haitallisuutta.

[prosessi]

Nipiosta tulis kyllä melko voimakas mielleyhtymä Nibaan...

Argh.

Mielleyhtymät ovat kyllä muutenkin kummallisia. Mukeloa olen aina välillä syliin kaapatessani kutsunut "äidin pikku nöpöksi", mistä mukelo on ottanut tavan tulla halaamaan minua ja muistuttamaan olevansa äidin pikku nöpö. Muutama päivä sitten tuo istui nukkuvan veljensä vieressä kun tulin huoneeseen, ja minut nähdessään totesi: "Äidin pikku nöpö, pikkuveli nöpötin."

[huima]

Mielleyhtymät ovat kyllä muutenkin kummallisia. Mukeloa olen aina välillä syliin kaapatessani kutsunut "äidin pikku nöpöksi",

Mitä sitten merkitsee Gattacan mainitsemat nöpötisut?

[Riemumieli]

Ehkä en kuitenkaan ihan tahallani yritä altistaa tuota lasta silmittömälle koulukiusaamiselle aikanaan.

Minusta Nipio on melkein kuin Scipio (esim. Africanus) ja Mandariini viittaa muinaiseen Kiinaan eli kaiken kaikkiaan kansainvälinen ja salaperäinen nimi ja taattu menestys.

[NuoriD]

Vauvan sukunimestäkin käydään edelleen keskustelua, miehen mielestä ruotsinkielinen sukunimi voisi olla hyödyllinen joskus tulevaisuudessa tusinanimen sijaan, itse taas enemmän mietin sen haitallisuutta.

No kyllä ruotsinkielisellä varmasti on helpompi tehdä kaatoja ja päästä johtoryhmään, eli valitkaa se.

Ei kait siitä haittaa ole, kunhan pysyy ankdammenilla.

Unga paret kom till Ekenäs BB där frun skulle föda. Läkaren hade varit på kongress i Köpenhamn och där lärt sig överföra smärta från mamman till pappan. Mannen gick med på detta. 25% överfördes, lättade för hustrun,mannen kände inget. 50% lättare för mamman, ingen ändring för mannen. Då 90% smärta överfördes nedkom hustrun med ett välskapt gossebarn. Mannen tyckte då att kvinnor som föder överdriver sin smärta. Han sökte sin hemåt och hemkommen hittade han postmannen död på trappan.

[RP]

En tiedä. Mulla oli norjalainen sukunimi, jota luultiin aina ruotsalaiseksi sukunimeksi. Vaihdoin sen mieluusti mieheni tusinanimeen. Paitsi, aina saa kuulla olenko sukua sille tai tälle.

Traumaattista.

[Gat]

Nimikysymykseen:
Kun äitini oli raskaana, siihen aikaan ei tiedetty etukäteen tuleeko tyttö vai poika. Pojasta tuli tylsä Jukka. Mutta jos lapsi olisi ollut tyttö, sen nimeksi oli päätetty "Varpu-Maaria". Aika erikoinen kaksoisnimi, ja olisi saanut kyrpöö. Varmasti hoikka ja pikkupystytisuinen.

[Riemumieli]

No naiseksi olisit paremmin sopinutkin. Penetraatiota saisi silloin kun haluaisi ja ikineitsyyskin olisi ihan jees. Nainen saa olla mitä vaan, mies ei mitään.

[prosessi]

Mielleyhtymät ovat kyllä muutenkin kummallisia. Mukeloa olen aina välillä syliin kaapatessani kutsunut "äidin pikku nöpöksi",

Mitä sitten merkitsee Gattacan mainitsemat nöpötisut?

Tisuja, joiden nännit ovat pienet ja terhakat? Juontuu vissiin käsitteestä nöpönenä. Mukelokin on pieni ja terhakka!

[prosessi]

Nimikysymykseen:
Kun äitini oli raskaana, siihen aikaan ei tiedetty etukäteen tuleeko tyttö vai poika. Pojasta tuli tylsä Jukka. Mutta jos lapsi olisi ollut tyttö, sen nimeksi oli päätetty "Varpu-Maaria". Aika erikoinen kaksoisnimi, ja olisi saanut kyrpöö. Varmasti hoikka ja pikkupystytisuinen.

Ongelmallista onkin, että tytöille löytyy paljon helpommin nimiä kuin pojille, kun pojilla kiusatuksi joutuminen juuri tuollaisista syistä taitaa olla paljon yleisempää kuin tytöillä. Eli pitäisi kehitellä tavallisen kuuloinen ja pikkupoikien korvia ärsyttämätön nimi, jota kukaan tuntemani/tietämäni mies ei olisi jo ehtinyt pilata vääränlaisilla assosiaatioilla. Mukelon kohdalla onnistui, vielä ei ole hyvää vaihtoehtoa pikkuveljelleen löytynyt.

En tiedä. Mulla oli norjalainen sukunimi, jota luultiin aina ruotsalaiseksi sukunimeksi. Vaihdoin sen mieluusti mieheni tusinanimeen. Paitsi, aina saa kuulla olenko sukua sille tai tälle.

Traumaattista.

Minä puolestani olen lopultakin alkanut sietää omaa sukunimeäni, kaksi vaihtoa "-nen" -päätteisiin lähes tusinanimiin riitti, omastani en enää luovu. Päätökseni oli miehenkin mielestä hyvä, ilmeisesti tavoitteena taktikoida lapselleen fiini nimi. Vähän kyllä hämää, että hän nimikeskusteluiden yhteydessä on vilkuillut ruotsinkielistä nimipäiväkalenteria... Jotain rajaa sentään suomenruotsalaisuudessakin.

Mukelon pikkuveljeen liittyvät hahmottelut ovat saaneet mielenkiintoisia lisäpiirteitä. Jo alunperin mukelo olisi kovasti halunnut auttaa veljeään mm. seisomaan käsistä vetämällä, peittelemällä kokonaan peiton alle yms., mutta kun moiset toimet oli pakko kieltää, mukelo siirtyi toisintamaan niitä leluilla. Punainen maasturi on leikeissä mukelo itse, puolta pienempi punainen paloauto puolestaan on kuulemma pikkuveli, jonka kanssa maasturi tekee vaikka mitä.

[prosessi]

Pitkään minä odotin, että mukelo alkaisi puhua. Nyt sitten pitäisi enää puheitten perusteella yrittää ymmärtää, miten mukelo oikein ajattelee.

Isäni kyydissä matkalla heille kylään isäni puhui mukelolle ruotsia. Mukelon kommentti oli: "Ohhoh, se puhuu ruotsia."

Vanhempieni luona oli kaktus, jota mukelo kävi vähän väliä hipelöimässä, päätyen lopulta jostain käsittämättömästä syystä puraisemaan sitä. Lopputuloksena tietenkin kaktuksenpisto huuleen. Äitini väitti kaktuksen purreen takaisin, koska se ei halunnut että sitä kiusataan. Mukelo siihen: "Anteeksi, kukka. Ei mitään hätää. 'Mukelo' paijaa."

Rikottuaan leikkiautonsa niin, että sen pohja renkaineen irtosi, mukelo asetti korin pöydälle ja ujutti yhden renkaan paikalle ison muovisen pultin, joka oli peräisin toisesta lelusta. Katseltuaan autoa hetken hän totesi: "se on hammaspyörä", ja vaati minua irrottamaan lisää pultteja siitä toisesta lelusta, jotta auton alle olisi saatu neljä hammaspyörää.

Toissapäivänä taas puhuin puhelimessa, samalla imettäen rääpälettä. Mukelo tuli paikalle kilpa-autolelun ja kengännauhan kanssa, ja halusi minun laittavan kengännauhan päät etuikkunoista sisälle ja veivaavan sitten auton ikkunat kiinni, jotta päät juuttuisivat ikkunan ja puitteen väliin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun kyseisessä autossa ei ole niitä ikkunoita, joten eipä niitä pysty myöskään veivaamaan kiinni... Siitä mukelo harmistui ja alkoi itkeä, ja kun ojensin käteni ottaakseni auton ja nauhan, katsoakseni voisiko ne yhdistää jollain muulla tavalla, tissini tietenkin irtosi rääpäleen suusta ja rääpäle vähän inahti. Puhelinkeskustelu jatkui siinä sivussa, vaikka toisesta päästä kuuluikin kysymys, että pitäisikö lopettaa kun minulla on tilanne päällä. Minä ihmettelin, että mikä tilanne, samalla kun solmin kengännauhan toisen pään kilpa-auton konepellin saranaan. Kun rääpäleen inahdus kuului, puhelinkeskustelun toinen osapuoli heti väitti, ettei rääpäle olekaan niin rauhallinen kuin olen antanut ymmärtää. Minä siihen, että kai nyt kuka tahansa inahtaisi, jos tissi irtoaisi suusta kesken kaiken. Siinä vaiheessa jostain taustalta jo kuuluikin taas mukelon harmistunut ääni: "Päästä irti, auto! Päästä irti!" Katala auto oli konepellillään haukannut kengännauhan otteeseensa, eikä suostunut millään päästämään irti... Niin, mitä minun pitikään sanoa? Ehkä ettei tuossa ollut mikään tilanne päällä, ellei sitten koko elämä ole yksi valtava tilanne, joten puhelun keskeyttäminen ei olisi ollut mitenkään tarkoituksenmukaista.

[Elppis]

Nauratti eilen ystävän kaksikielinen tyttö (äitin suomesta, isä Känädästä), ikää viikon päälle 2 vuotta.

Silmälasit ovat eyepää Eli eye on helpompi sanoa kuin silmä, ja kun lasit ovat päässä, loogisesti yhdistää sanat: EYEPÄÄ.

Alex rakastaa elukoita; harakat on kova sana tällä hetkellä, kun päästävät ihme ääniä ja huiskivat edestakaisin pitkin pihaa. Pojan mielestä harakka on "krakkakraa". Mitäköhän kaikkea tuolta suusta vielä tulee.

[prosessi]

Mukelon jutut ovat kyllä niin levottomia, että välillä ei tiedä miten päin pitäisi olla. Niissä on oma kieroutunut johdonmukaisuutensa, joka kuitenkin on täysin pielessä.

Yksi mysteeri on se, miksi mukelo sanoo kuplavolkkareita ja vanhoja amerikanrautoja banaaniautoiksi. Mitään järkevää selitystä en toistaiseksi ole löytänyt.

Eilen kävimme vanhempieni luona kylässä. He tarjoutuvat aina kiltisti hakemaan meidät autottomat, mutta olemme jo niin tottuneet autottomuuteen, että aika usein kieltäydymme kyydistä ja menemme bussilla. Niin eilenkin. Bussissa mukelo päätyi testailemaan rajojaan, sillä yleisö on tietenkin tarpeen kun vanhempien pinna yritetään polttaa. Tällä kertaa testivälineeksi päätyi bussin seinässä ollut eläkeläispaikkatarra, jota mukelo kielloista huolimatta yritti rapsuttaa irti seinästä, ilmeisesti kostoksi siitä, että olimme väittäneet tarran miehellä olevan kävelykepin, kun taas mukelon mielestä kyseessä oli sateenvarjo. Lopulta mies kielsi nyppimisen jo vähän äkäisesti, mitä mukelo oli jo aikansa odottanut. "Älä huuda Jussi!" oli mukelon kommentti, minkä jälkeen hän yritti purra miestä sormesta. Mies kielsi, mutta mukelo yritti purra uudestaan, kerta toisensa jälkeen.

Viimein mukelo sitten saikin hampaillaan otteen miehen kämmenensyrjästä. Mies ei tässä vaiheessa kuitenkaan kieltänyt, vaan aivan selvästi oli utelias näkemään miten kovaa mukelo oli aikeissa purra. Mukelo sen sijaan purressaan tarkkaili koko ajan miehen kasvoja, reaktiota hakien. Mies ei kuitenkaan reagoinut mitenkään, ja puruote tiukkeni koko ajan. Lopulta mukelo päästi irti, ja lopputuloksena oli pyöreä hammasrivistö syvälle ihoon painuneena. Mukelokin oli vähän hämmentyneen näköinen, totesi "se on ympyrä" ja "Jussilla pipi, 'Mukelo' paijaa".

Totesin miehelle, että tuosta hän sai syyttää täysin itseään, ei ole järin fiksua testailla lapsen aikeita olemalla reagoimatta, kun lapsi kuitenkin yleensä tekee asioita paikantaakseen reaktiokynnyksiä, jolloin aie väkisinkin muuttuu jos vastakappale ei reagoi. Jos mies olisi kieltänyt tai ilmaissut kipua jo varhaisemmassa vaiheessa, tilanne ei olisi koskaan kehittynyt noin pitkälle. Puhumattakaan siitä, että johdonmukaisuus kiellettyjen asioiden osalta on välttämätöntä, jos haluaa karsia niiden toistumisen nollaan.

Mukelo on välillä laulanut päiväkodissa opittua laulua, sanoilla:

Var är tummen,
var är tummen?
Här är jag,
här är jag.

Taitaa olla olemassa suomeksikin, 'missä on peukalo'.

Mies onkin huvitellut kyselemällä mukelolta sanojen mukaisesti eri asioista, kuten "var är lillebror" tai "var är 'mukelo'". Eilen hän sitten erehtyi kysymään minunkin paikalla ollessani "var är mamma". Mukelo vastasi siihen "ei mitään mammaa täällä nyt". Mies jatkoi kysymyksellä "var är pappa", johon mukelo vastasi "ei koskaan mitään pappaa täällä". Pienen mietintätauon jälkeen mukelo vielä täsmensi: "'Mukelo är hemma nu!" Toisen tauon jälkeen mukelo teki tarkoituksensa vielä selvemmäksi, laulamalla: "Var är äiti, var är äiti?" ja hihkaisemalla minua osoittaen "tuolla!" Kotona ei siis puhuta mistään mammoista ja papoista, vaan äiti on äiti on äiti!

H-kirjaimella alkavat sanat tuottavat vielä ääntämisvaikeuksia, ja erityisesti hissi ja hylly ovat ongelmallisia. No, mukelo on korvannut hankalat h-kirjaimet paremmin toimivilla. Tietenkin t:llä ja p:llä... Metroasemalla sivustakuulijat saattavat tyrskähdellä, kun mukelo kirkkaalla äänellä haluaa mennä alas tissillä. Mutta ehkä hillittömin dialogi käytiin sentään kotona, ulkopuolisten korvien kuulumattomissa. Mukelolla kun on pieni pääsiäismunasta tullut kilpa-auto, joka luonnollisestikin kulkee nimellä muna-auto.

"Missä muna-auto on?" mies kysyi mukelolta.
"Se on pyllyssä", mukelo tietenkin vastasi.
Tässä vaiheessa minä purskahdin hillittömään nauruun.
"Älä ajattele!" mies kielsi minua välittömästi...

[prosessi]

Meillä on käytäntönä se, että jos mukelo tekee tavaroillaan epätoivottuja asioita, eivätkä kiellot perusteluineen tehoa, kyseiset tavarat päätyvät vähäksi aikaa arestiin jonnekin riittävän korkealle mutta silti näkyviin, jotta niiden tavoittamattomissa oleminen harmittaisi edes vähän. Takaisin ne saa, kun lupaa olla toistamatta niitä epätoivottuja asioita. Yleensä tuo toimii ihan hyvin, vaikka mukelo välillä kääntääkin homman leikiksi ja vaatii laittamaan esim. kaikki lelunsa arestiin. No, yhtenä päivänä mukelo taas kerran yritti purra miestä peukaloon (puremishomma on peräisin päiväkodista, missä yksi puolitoistavuotias poika jatkuvasti yrittää purra mukeloa...) Muutaman yrityksen jälkeen mies kätki peukalonsa kämmenensä sisään ja ihmetteli sitten mukelolle minne peukalo oikein oli kadonnut. "Se on arestissa" oli mukelon päätelmä.

Eilen taas kävimme illalla kävelyllä. Minä satuin nauramaan jotain, jolloin mukelo sanoi: "äiti ei saa nauraa!" Minä ihmettelin miksi en, ja jatkoin sitten juttelua miehen kanssa. Mukelo siihen: "ei, ei, ei! Äiti älä puhu nyt!" Minä tietenkin kysyin mukelolta, että jos en kerran saa nauraa enkä puhua, mitä minä sitten yleensäkään saan tehdä. "Katsoa autoja" mukelo totesi. Mites se sananlasku menikään, äidit saavat näkyä mutteivät kuulua?

[prosessi]

Lintubongausta:

Mukelo: "Katso, tuolla on lintu! Se on varis. Kraa-kraa (äännettynä varismaisen pehmeällä r:llä)."
Minä: "Katso, tuossa on mustarastas. Musta lintu jolla on keltainen nokka."
Mukelo: "Keltainen lintu."
Minä: "Ei vaan musta. Se on mustarastas."
Mukelo: "Ei mikään makkara. Se on vaan lintu."