^
MS200, niin ku kuvassa ?
Omaani olen ollut tyytyväinen ja pari kylän miestä on pyytäneet tuomaan itselleen samanlaiset kun ovat kokeilleet. Ovat olleet niihin vähintään tyytyväisiä ensiharvennuksilla ja vastaavissa. Tosin tukkimetsään menen myös toinen saha (MS361) mukana, jolla tukkipuut nurin ja poikki, MS200:lla karsinta.
*huik*
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Minäki haluan moottorisahan! Ja sirkkelin, jiirisirkkelin, painepesurin ja höyläpenkin.
No, seuraavaksi ostan kuitenkin vain haravan.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
^Se glauber-suola on aivan järkyttävää ja heratiiviste haisee ja maistuu navetalle. Mehut mulla menee alas suht hyvin. Mut mulla ainakin tulee tuosta valtavan hyvä olo. Viimeksi inhottavat vatsavaivat pysyivät poissa yli puoli vuotta paaston jälkeen.
Ostin nyt sen haravan. Illalla vois siivota pihan. Tällä viikolla vois viskoa sinne sit kalkkia jos satais vettä. Kuka täällä osaa piha-asioita toimittaa? Ois vähän kysymistä esim ruohikosta.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
annepa kirjoitti:Kuka täällä osaa piha-asioita toimittaa? Ois vähän kysymistä esim ruohikosta.
Mä oon omakotitaloasumiseni aikoina saanut pihan ihan kiitettävään kuntoon nurmikkoineen kaikkineen mutta en mä mitään yleispätevää neuvoa osaa antaa.
Puutarhakaupoista kannattaa kysyä - tosin sieltä joutuu ehkä sitten "kiitokseksi" ostamaan jonkun rehun tai pari mutta hei, se on pientä
Ei jos ne syödään heti. Mutta jos kokonaisesta sisäfileestä leikkaa pihvejä niin kyllä se marinointi vaikuttaa säilytyyteen aika hurjasti, kun kaikkea ei kuitenkaan voi kerralla syödä. Marinoitu liha säilyy ilmatiiviissä rasiassa viikonkin ihan ok, marinoimaton tuskin kahta päivää.
Silleenhän noi lihatiskin ylihintaiset marinoidut sisäfileet tehdään, että leikataan ensin pihvit au naturelliksi myytäväksi, ja sitten kun ei mene kaupaksi, niin ei-enää-tuoreet lihat heitetään sille marinointipuolelle ja työnnetään marinadimömmöt niskaan. Marinoimattomaksi taas leikataan uudet lihat. Ja hinta monesti sen kuin kasvaa vanhenevalla lihalla.