Mammailu

[par-sky]

Tämän takia nuo Ninnin lasten koot ei oo tähän oikeen vertailukelposia, mä kun olen Ninniä about puoli metriä pitempi ja parikyt kiloa painavampi. Joten ei mun ihan niin pikkaraista pitäs periaatteessa ulos puristaa.

[Elppis]

Jeesustelen: poika syntyi yli 2 vko yliajassa ja painoi 3700g. Eli jos olisi syntynyt laskettuna aikana, paino olisi ollut sen 3500g. Kjäh, keskivertoa!!

[Jenny Daa-aah! ling]

Tyttö meni vähän yli ja synty yli 4-kilosena. Näen vieläkin joskus painajaisia, joissa pusken maailmaan 8-kiloista tukehtunutta lasta. Aamulla saattaa olla kakkahätä.

[Utale]

Tyttö synty 2 vko yliajassa ja oli 2850.

Ömm, miten toi on mahdollista?

Raskauden aikainen tupakointi laskee lapsen syntymäpainoa keskimäärin yli 10 %.

[Bhven]

Tuli tässä mieleen, että kehitysmaissa vauvat opetetaan kakkimaan komennuksesta, eli rievut pois päältä ja sitten joku ihme mänööveri ja vauva tajuaa, että nyt on oikea hetki tyhjentää suoli. Mitään vaippoja siellä tarvita. Miksi ei länsimaissa samalla tavalla?

[milli]

^^Elppiksellä oli muistaakseni samanlainen lapsosen kanssa, että kahdestaan lapsen kanssa mukelu oli ihan eri vauva kuin kun sitten isä kotiutui. ei varmasti ole helppoa, jaksamisia.

[ninnithequeen]

Toi on ihan normaalia Suviskaiseni. Jokainen vanhempi on käynyt tuon läpi ja eräät käy vieläkin. Se oma aika olis niin tärkeetä. Arvatkaa paljon mul on sitä? Uni ei tuu öisin vaik poika nukkuukin hyvin, tyttö pitää huomioida ja jaksaa, poika kitisee hampaitaan, kissat tuhoo kaiken, kämppä on kuin hävityksen kauhistus, sit viel muut huolet sukulaisista...you name it.

Mä istun täs koneella poika sylissä tai vieressä, koska jos hän ei nää äitiä ni WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

[nowaysis]

Mua huolestuttaa tässä eniten se, ettet koe voivasi puhua miehellesi.

Vanhemmuus vaatii välillä aika saatanallisen zeniläistä asennetta, kuten olet huomannut. Lapsi vaan yleensä aistii sen, jos olet pinnan alla kireä vaikka hymyilisitkin. Mene juttelemaan jonnekin, jos miehelle et pysty avautumaan. Silloin kyllä näin röyhkeästi veikkaisin, että ehkä eniten hiertää sun ja miehen välit, koska olette tässä vanhemmuusjutussa kuitenkin yhdessä. Mieti, onko mies se joka ärsyttää enempi kuin lapsi? En siis väitä että näin on, mutta tuli vaan mieleen..

Mutta ei, et ole hullu etkä tarvi varmaankaan sen erikoisempaa hoitoa(nettidiagnoosi) Vanhemmuus on rankkaa! Perheneuvola voisi olla yksi paikka, jos sinne eivät anna aikaa niin on useampikin puhelinlinja muistaakseni ainakin väestöliitolla, jonne voi soittaa vaan purkaakseen mieltä.

Päivähoitokin on yksi mahdollisuus. Tärkeintä olisi, että sun oma pää säilyy ehjänä, koska muksun hyvinvointi todellakin on paljolti sun varassa.

Lapsi on kuitenkin se, joka reagoi: vanhempien mielentilaan ja omiin oloihinsa, oli syy mikä hyvänsä. Tosi monipuolisesti osasitkin tossa avata juttua itsellesi, ja toivottavasti saat omaan hermoiluun ratkaisun joko miehesi tai perheneuvolan kautta. Myös imetyksen loputtua hormonitasot saattaa laskea aika rajusti, joka saattaa aiheuttaa skitsoilua. Ja menkat.

[RP]

Eikös tytsä lähesty vuoden ikää? Koin vastaavan "kriisin" kun oma tytsä oli täyttänyt vuoden. Kesti parisen kuukautta, en oikeastaan tiedä miten meni ohi. Ehkä se on se kun lapsi alkaa olemaan erilailla itsenäinen kuin ihan pienenä vauvana, vanhemmalla on aikaa ja mahdollisuus pohtia sitä elämän muuttumista, vastuuta, vanhemmuutta. Personal kriisi, siksi mä sitä kutsuin.

[nowaysis]

Miehes taitaa viettää muksun kanssa aika murto-osan siitä, mitä sinä. Lapsi myös kiukuttelee(enempi) sille vanhemmalle, joka on läheisempi ja turvallisempi. Yleensä se on äiti. Pitäisi ottaa kohteliaisuutena..

Yleensä hektinenkin duunipäivä verrattuna kotipäivään pienen lapsen kanssa on lepoa.

[nowaysis]

Mjah, ehkä miehet keskimäärin viettävät vaan paljon vähemmän aikaa lapsen kanssa. Eivätkä ehkä hiilly itse niin helposti koska ottavat rennommin. Kumpi lie ensin, muna vai kana..

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/p ... staanotto/

[nowaysis]

Sorppa Suvinen, ei tolla pääse vielä lähellekään paskamutsiutta

Äitiys on myös nöyrtymistä, ja vielä vähän enemmän senkin jälkeen. Kukaan ei oo täydellinen, ja kaikki tekee virheitä. Kliseistä, mutta totta. Lapset on onneks tehty kestäviksi, ja suurimman osan virheistä voi korjata. Muksulle jää usein ne päivän kivat jutut mieleen, ei ne pienet kiukut.

[RP]

^Pystyisitkö antamaan itsellesi hieman löysempää siimaa? Kirjoituksistasi päätellen tunnet kuitenkin suurta huolta ja painetta tytsän kasvatuksesta ja siitä millainen hänestä tulee? Kasa kasvatusoppaita luettu, murehditaan omaa toimintaa viimeisen päälle? Suorituskeskeistä äitiyttä?

Niin kauan kun lapsen naamalle piirtyy aamuisin hymy kun äitinsä näkee, silloin lienee kaikki ihan riittävän hyvin?

[Elppis]

Suvinen, kirjoitan nyt lyhykäisesti, ehkä sitten vaikka privaan enemmän (töissä siis nyt): mulla oli aika paljolti noin 100% samat tunteet kuin sulla. Koin töihin lähtemisen erittäin nöyryyttävän helpottavana, tästäkin piti muutama kyynel vierittää, siis siistä paskasta olosta, mikä tuli tunteesta "ihanaa olla ilman lasta 8h/vrk". En sanoisi että toi on "ihan normaalia", vaan tule tulee tietyille luonteenpiirteen omaaville ihmisille, mulla hajottavana tekijänä oli oma kärsimättömyys kaikessa, varsinkin siinä, että lapsi räkii ruuat ulos ja neuvolatäti hengittää niskaan hoikasta kersasta jne. Yritä siinä opettaa 10kk ikäiselle että "jos et syö, et kasva isoksi". Alex tulee kohta 2v., nyt onneksi syö jo hyvin, ja on aina ollut sopusuhtainen. Ulkopuolisten paineet aiheutti mulla ainakin ainaista päänsärkyä, ympärille olevien arki oli yhtä vaaleanpunaista vaippasilhuettea, kun mulla oli se "vaikea" vauva. Anoppi ja appiukko kilpaa kertovat kuinka "helppo ja ihana lapsi" Alex oli; niin, niille. Enempää en voisi lasta rakastaa, ja jonkinlaisen kriisin kyllä läpikävin, kostautui tänä keväänä sitten snadilla burnoutilla.

Soita terveyskeskukseen ja pyydä aika hoitajalle. Kerro mikä mieltä vaivaa, ja katsotaan mikä hänellä on ajatuksena. Jos on ällö ämmä, niin huono tsägä Mulla oli ihana hoitsu, tunsin hänen seurassaan, ettei kaikkea tarvitse vähätellä, onneksi (mikä oli siis tapana aina neuvolassa "ei mikään ole vialla, kaikki on ihanaa").

Mutta juu, sekavaa tekstiä... Jaksuja

[RP]

Tottakai tunnen! Mun vastuullahan se kai suurimmaksi osaksi on, enkä varmasti tuntisi onnistuneeni äitinä jos lapsesta tulisi tunnevammainen nuorisorikollinen.

Entä jos lapsen naamalle ei piirry hymy vaan aamulla ensimmäisenä on suu levällään ja kiljuu?

Tietysti, jokainen vanhempi tuntee varmasti samoin, ajattelee samoja asioita. Meinasin vaan sitä, että jos (tämä vaan välittyy kirjoituksista, en tiedä siis onko näin) jatkuvasti murehtii, pelkää tekevänsä väärin, miettii tekeekö oikein yms. niin sellainen pakostikin kuormittaa omaa mieltä, negatiivisesti? Siksi kysyin, onko mahdollista löysätä siimaa joltain osilta, antaa itselle ns. armoa?

Jotain lapsista on tässä oppinut, nuo mielialakaudet menee ja tulee. Välillä on kitinä kausia, välillä ollaan niin maan helvetin helppoja, ja sitten taas ei. Erilaiset luonteet vielä tuovat variaatioita. Jos tytsä on sosiaalinen, kaiken luulisi olevan vallan mainiosti hänellä

[Ylermi Ylihankala]

Miehes taitaa viettää muksun kanssa aika murto-osan siitä, mitä sinä. Lapsi myös kiukuttelee(enempi) sille vanhemmalle, joka on läheisempi ja turvallisempi. Yleensä se on äiti. Pitäisi ottaa kohteliaisuutena..

Juurikin. Isä on lähes aina se mukava, jolle ei em. syistä johtuen kiukutella. Tästäkin saa muuten vitullisen perhiksen, kun erehtyy äidille(puolisolle) sanomaan, että rauhoitu toisen ollessa kuormittunut! Se on katsos helvetin helppoa sanoa toiselle, että rauhoitu, kun on vaan se helpon tien mukava isä, joka ei tiedä miltä äidistä juuri silloin tuntuu. Vittu.

[Ylermi Ylihankala]

Itse kun pääsen joskus harvoin irti en soittele enkä kysele lyhyttä "saitko nukkumaan"- tekstaria lukuunottamatta, enkä jaksaisi jauhaa lapsestani sen kerran kun sitä ei tarvitsisi ajatella.

Nyt käytän oman paskamutsi- korttini siis, kiitos.

Itse koen pitkälti samoin. Susta tulis loistava isä

[RP]

No näinhän se on. Yritä siinä sitten toiselle selittää, että lapsi on ollut 12h perseeseen ammuttu karhu kun taas isälleen se on juuri sillä hetkellä enkeleistä enkelein. Se on melkein vakio. Mutta, kyllä sitä isällekin osataan ärtsytä, ei siinä mitään. Se on kuitenkin eriasia hermojen kannalta kestää sitä 12h kuin 3h.

Luonnekysymys tämäkin. Itse olen juuri sellainen omaa aikaa, rauhallisuutta rakastava persoona. Helposti hermonsa menettävä tyyppi. Mies taas on täysin erilainen siltä osin. Tämäkin lienee selittävän sen miksi jotkut asiat ovat hänellä helpommin handlattavissa kuin itselläni.

[Jenny Daa-aah! ling]

Tasapainoilua tasapainoilua... On syitä, miksi juuri nämä meidän miehet on tulleet napatuiksi, arvon kaltaiseni naiset.

[huima]

On syitä, miksi juuri nämä meidän miehet on tulleet napatuiksi, arvon kaltaiseni naiset.

Eivät tajunneet juosta karkuun, kun vielä kerkesivät?

[Jenny Daa-aah! ling]

Eivät tajunneet juosta karkuun, kun vielä kerkesivät?

Paha heille, hyvä lapsille!

[NuoriD]

Miestä en haluaisi tällä kuormittaa

En ole lukenut jäljempänä olevia tekstejä, mutta tämä ihmetyttää paljon.

Miksi et halua kuormittaa miestäsi? Siis wtf? Sitähän varten sitä ollaan yhdessä, myötä- ja vastamäessä.

Hitto, kyllä minä ainakin kuormitan vaimoani, kun mulla päässä viiraa ja suon saman vaimolleni.

[Zeb]

Oisko Suvisella sellainen mökkihöperöys-syndrooma vaan? Itellä ainakin pää pehmiää eniten siihen kun on niin paljon neljän seinän sisällä. Vaikeaa päästä täältä mihinkään kun lapsi on niin usein itkuinen kun kärsii ruoka-allergioista ja sitten on vielä tuo vanhuudenhöperö koirakin joka ei pysty olemaan yksin. Aika riippuvainen oon siitä että mies tulee töistä ja tapahtuu ees jotain. Käytkö Suvinen missään muksun kanssa päivisin?

[Zeb]

Meillä tyttö (6 kk) hymyilee kaikkein eniten koiralle. Hymyilee se toki vanhemmillekin, mutta koira saa joka ainoa kerta näköpiiriin ilmestyessään sellaisen oikein leveän koko naaman hymyn. Minkään muun perään ei tyttö myöskään ryömi samalla innolla ja yrityksellä. Pakko päästä koskettamaan tassua, häntää, kuonoa. Koira taas suhtautuu tyttöön lähes täysin välinpitämättömästi ja usein poistuu paikalta jos joutuu lääppimisen kohteeksi. Ehkä tuo välinpitämättömyys on juuri se mikä kiehtoo? Tai sitten se vaan on niin paljon paremman näköinen kuin mökkiytynyt äiti ja muuten vaan räjähtänyt isä.

[Melnais]

Jossain vauvalehdessä, olisiko ollut peräti juuri mielikuvituksekkaasti nimetty Vauva-lehti, oli nippu vinkkejä helpompaan vauva-arkeen. Olin repiä lehden kun vinkit olivatkin helppojen kikkojen sijaan zenin syvin olemus kiteytettynä. Ole läsnä hetkessä, ole onnellinen siitä mitä sinulla on, älä tavoittele muuta kuin tätä hetkeä ymsyms. Vähemmän raivokkaana ajattelin asiaa uudelleen ja niin se vain on; ei olla nyt reppureissaavia seikkailijattaria vaan äitejä ja onni on juuri tässä kuolaisessa, itkuisessa hetkessä kotona, kun olet maailman tärkein lapsellesi. Tai ainakin takerrun ajatukseen jotta itse jaksan.