Kerro vaivasta
-
- Kitisijä
- Viestit: 6126
- Liittynyt: 26.05.2006 10:01
- Paikkakunta: Bunnytown
Re: Kerro vaivasta
Pakko kyllä sanoa asiaan, joka minulle ei kuulu, mutta pohjautuen kokemukseeni vaikeasti masentuneista ihmisistä, että tuollaisen diagnoosin saaneeksi Ninni kyllä osaa todellakin iloita niistä elämän pienistä asioista, joista erityisesti vaikeasti masentunut ei saa yleensä irti minkäänlaista mielihyvää.
Kiinnostaisi kovasti tietää, minkälainen lääkäri ja millä perusteella tällaisen diagnoosin on antanut. Kysyitkö, olisiko mahdollisuus keskusteluapuun tai kiinnostaako sellainen? Toki voi olla niinkin, että olet vetänyt täällä toisinaan melko hilpeää roolia, mutta hieman yllätti kyllä. Lievän masennuksen olisin ymmärtänyt jo ihan elämäntilanteesi perusteella, vaikka minusta olet pärjännyt ihan hienosti( ts. säilynyt toimintakykyisenä) siitä huolimatta. Sori pitkät lauseet.

Prepare for the worstest.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6332
- Liittynyt: 05.10.2010 12:11
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kerro vaivasta
^ Mua kans ihmetytti, miten diagnosoidaan yhtään mitään tilanteessa, jossa äiti on juuri kuollut ja pieni lapsi verottaa yöunia. Lääkitys varmasti ihan OK arjessa selviytymisen tueksi, mutta muuten kuulostaa kyllä erikoiselta.
Käypähoito-suosituksissa sanotaan seuraavaa:
"Lähiomaisen kuolema voi aiheuttaa surureaktion, jossa on samankaltaisia oireita kuin masennuksessa. Mikäli surureaktion oireet kuitenkin pitkittyvät ja jatkuvat yli kaksi kuukautta, voidaan todeta depressio."
Käypähoito-suosituksissa sanotaan seuraavaa:
"Lähiomaisen kuolema voi aiheuttaa surureaktion, jossa on samankaltaisia oireita kuin masennuksessa. Mikäli surureaktion oireet kuitenkin pitkittyvät ja jatkuvat yli kaksi kuukautta, voidaan todeta depressio."
-
- Kitisijä
- Viestit: 6126
- Liittynyt: 26.05.2006 10:01
- Paikkakunta: Bunnytown
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
Vakavaa masennusta hoidetaan yleensä muin keinoin, kuin pelkällä lääkityksellä. Tukena on osastohoito, erittäin tiivis terapia ja vahva lääkitys. Toivotaan tosiaan Ninnille parempia vointeja, niin henkisestikin kuin noin yleisesti.
The great club outshines the individual, always and forever.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2468
- Liittynyt: 12.06.2007 10:14
Re: Kerro vaivasta
Olenko kuolemassa vakavaan silmäsairauteen, kun toinen silmäluomi on nykinyt lähes taukoamatta jo toukokuusta lähtien? Se nykäisee melkein joka kerta, kun räpäytän silmää.
-
- Kitisijä
- Viestit: 9034
- Liittynyt: 30.10.2006 19:18
- Paikkakunta: Aina Stadi
Re: Kerro vaivasta
Onko teillä ollut pitkäaikaista köhää ja kurkkukipua ja limantuloa, meinaan tosi pitkäaikaista, 3-5 viikkoa? Miten olette hoitaneet?
Kysyy ARSKA
Kysyy ARSKA
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
Käypäs lekurissa, ettei ole poskiontelontulehdus!Stadinarska kirjoitti:Onko teillä ollut pitkäaikaista köhää ja kurkkukipua ja limantuloa, meinaan tosi pitkäaikaista, 3-5 viikkoa? Miten olette hoitaneet?
Kysyy ARSKA
The great club outshines the individual, always and forever.
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
http://www.poliklinikka.fi/?page=5331684&id=7415790#swirl kirjoitti:Olenko kuolemassa vakavaan silmäsairauteen, kun toinen silmäluomi on nykinyt lähes taukoamatta jo toukokuusta lähtien? Se nykäisee melkein joka kerta, kun räpäytän silmää.
The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Kerro vaivasta
Pakkailin taas hajamielisenä astioita sanomalehtiin. Nyt halkee otsa, posket ja nenä tippuu päästä, ehkä silmätkin. Otin kourallisen allergialääkkeitä ja totesin jotta duactit on loppu. En saanut puhelinaikaa reseptille kuin ensi viikon puoliväliin.
Kuolen ennen sitä. Helvetti, Hakemaanko yksärille yhtä vaivaista reseptiä. Viisi minsaa ja 80€. Räjähdän just nyt.
Kuolen ennen sitä. Helvetti, Hakemaanko yksärille yhtä vaivaista reseptiä. Viisi minsaa ja 80€. Räjähdän just nyt.
-
- Kitisijä
- Viestit: 11473
- Liittynyt: 08.01.2009 22:53
Re: Kerro vaivasta
Mulla on täys paketti Duactia kotona, laitanko postiin?RP kirjoitti:Kuolen ennen sitä. Helvetti, Hakemaanko yksärille yhtä vaivaista reseptiä. Viisi minsaa ja 80€. Räjähdän just nyt.
When I drink alcohol, everyone says I'm an alcoholic. When I drink Fanta, no one says I'm fantastic.
Re: Kerro vaivasta
Kiitos ihanainen, mutta ehdin tietysti hoitamaan tämän jo vaikeimman kautta. Ehkä nyt vihdoin ja viimein opin/muistan ettei noita juttuja parane tehdä.Vesper kirjoitti:Mulla on täys paketti Duactia kotona, laitanko postiin?RP kirjoitti:Kuolen ennen sitä. Helvetti, Hakemaanko yksärille yhtä vaivaista reseptiä. Viisi minsaa ja 80€. Räjähdän just nyt.
Re: Kerro vaivasta
Voihan culli, oon kait venäyttänyt vasemman isovarpaan ku se on jo yli viikon ollut taivutusarka isosti 

Re: Kerro vaivasta
Eikö toi nyt kuulostaisi pikemminkin murtumalta kuin venäytykseltä, jos viikkokausia on isosti remontissa?Dumis kirjoitti:Voihan culli, oon kait venäyttänyt vasemman isovarpaan ku se on jo yli viikon ollut taivutusarka isosti
Re: Kerro vaivasta
Tarkennetaan vähän että ei se niin paha ollut toissa viikonlopun jälkeen, mutta nyt pitkin viime viikkoa on alkanut sattumaan enemmän ja enemmän. Nyt aamulla oli tosi kipeä, otin tulehduskipunapin.Manaaja kirjoitti:Eikö toi nyt kuulostaisi pikemminkin murtumalta kuin venäytykseltä, jos viikkokausia on isosti remontissa?Dumis kirjoitti:Voihan culli, oon kait venäyttänyt vasemman isovarpaan ku se on jo yli viikon ollut taivutusarka isosti
Sattuu just päkiän kohdalla olevan nivelen kulmille.
-
- Kitisijä
- Viestit: 6332
- Liittynyt: 05.10.2010 12:11
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kerro vaivasta
Vatsa on rikki. Ilmeisesti joku stressiluontoinen juttu, kun ilmenee ajoittain, ei muutu lääkkeillä miksikään ja häviää itsekseen, vaikka ruokavalio pysyy samana. Ilmenee turvotuksena, kaasun keräätymisenä ja kramppeina. Bonarina limakakka.
Re: Kerro vaivasta
Tänä aamuna varvas oli taas ihan melkein ok, taivuttaminen onnistuu, mutta kevyttä arkuutta on vielä. Kyl tää mun roppa prakaa ihan itekseen 

-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
Vatsa kovalla jo viidettä päivää: sattuu ja tuntuu että paino on noussut 40 kg ja ahdistaa.
The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Kerro vaivasta
Varvas-episoidi ohitse.
Nyt vuorostaan haavatyrään koskonut pari päivää, en oikein tiedä uskallanko tänään mennä salille. Vatsiksia kun tarvii lähes joka liikkeessä jännittää joten
Ennustan että enz viikolla polvi kertoo että nyt pitää relata, jihuu mä oon romu!
Nyt vuorostaan haavatyrään koskonut pari päivää, en oikein tiedä uskallanko tänään mennä salille. Vatsiksia kun tarvii lähes joka liikkeessä jännittää joten

Ennustan että enz viikolla polvi kertoo että nyt pitää relata, jihuu mä oon romu!
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
Perus paska olo vain kokoajan. Ei kunnolla kuumetta (37-38), nenästä ei tuu mitään mutta on tukossa "tuolla jossain", väsyttää, veto veke.
Argh!
Argh!
The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Kerro vaivasta
Feel ya, elppa!
Välillä on kohtuullinen olo, mutta sitten iskee taas heikotus, kurkkua kaivertaa ja korva paukkuu. Ja sitten ahdistaa, korvat on mulle nimittäin jonkinlainen oikea issue. Kokoajan odotan alkaako särkeä vai ei, sydän pamppaillen.
Miten mahtaa käydä jos tytsällä joskus korvien kanssa ongelmia, mutsi pyörtyilee pelkästä sympatiasta :/ Tytsä tossa yksi päivä tökkäsi miestä korvaan niin hyvä etten ollut oksentamassa kun tunsin koko kropassa (varsinkin korvassa) sen tunteen :D *issue, issue*
Miehellä oli ainakin nokka ihan tukossa ja ääni häviksissä.
Välillä on kohtuullinen olo, mutta sitten iskee taas heikotus, kurkkua kaivertaa ja korva paukkuu. Ja sitten ahdistaa, korvat on mulle nimittäin jonkinlainen oikea issue. Kokoajan odotan alkaako särkeä vai ei, sydän pamppaillen.
Miten mahtaa käydä jos tytsällä joskus korvien kanssa ongelmia, mutsi pyörtyilee pelkästä sympatiasta :/ Tytsä tossa yksi päivä tökkäsi miestä korvaan niin hyvä etten ollut oksentamassa kun tunsin koko kropassa (varsinkin korvassa) sen tunteen :D *issue, issue*
Miehellä oli ainakin nokka ihan tukossa ja ääni häviksissä.
-
- Kitisijä
- Viestit: 10702
- Liittynyt: 15.08.2005 15:07
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
Jumalaton tukkoisuus! :/ Tätä edessä vielä abt 6kk.
The great club outshines the individual, always and forever.
Re: Kerro vaivasta
Lievä sydänpussin tai lihaksen tulehdus :( Käyrät ja entsyymit onneksi ok, mutta aika ikäviä muljahteluja ja jysähdyksiä tulee useamman kerran päivässä, välillä särkee rintaa, vihloo eikä selällään viitsi olla. On ollut uni kortilla.... Onneksi nyt sain jotain lääkettä mikä estää noita tulemasta niin saan ehkä nukuttuakin. Aika pelottava kokemus viimeiset kolme päivää kieltämättä ollu. Ja olin levännyt, mitä nyt muksua hoitanut.
Mutta nyt sitten maataan ainakin pari viikkoa buranaa puputtaen :/
Mutta nyt sitten maataan ainakin pari viikkoa buranaa puputtaen :/
-
- Kitisijä
- Viestit: 4954
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
Re: Kerro vaivasta
Etu-, takareidet ja pakarat ihan jumissa. Jäytävä kipu. Nukkumaan pystyy vaan kipulääkkeiden avulla. Varovaiset pitkät venyttelyt auttaa myös hieman.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.