Eikös noita vastaan kamppailla jollain aktiivihiilisuodattamilla tjsp?
Mutta miksei vuokraa/osta jotain teollisuushallia. Siellä saisi puuhailla rauhassa. Tai toki joku on varmaan niin tehnytkin. Niistä ei vain tiedetä.
Kyllä niissä yleensä on aktiivihiilisuodattimet poistoilmaa varten ja ionisaattorit yleisiin tiloihin. Joskus vaan ihmiset unohtavat puhdistaa / vaihtaa aktiivihiilet tai sitten pukkaavat suodattamatonta ilmaa esim: keskuskanavaan.
Modernit "teltta" - ratkaisut ovat rakennettu niin ettei tarvitse panostaa niin paljon hajunpoistoon, koska teltta itsessään on tiivis tila. Tottakai poistoilma pitää suodattaa, mutta silti pienempi operaatio.
EDIT: Kyllähän noita tehdään niin ettei niitä löydy. Kaverille tehdyssä kotietsinnässä jäi löytymättä omaan käyttöön tehty parin rehun kasvihuone, vaikka etsintä oli aika mittava ja kesti tunteja.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Uuden-Seelannin kaivoksissa on kaivosmiehiä jumissa käytävässä. Tai siis ei ole enään koska :
Uuden-Seelannin turmakaivoksessa tapahtui varhain keskiviikkona Suomen aikaa toinen räjähdys. Poliisi uskoo, ettei kukaan kaivoksessa loukussa olleista miehistä ole voinut säilyä hengissä.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
NuoriD kirjoitti:Aika uskomatonta typeryyttä alkaa heiluttelemaan rasistikorttia, kun itsekin myöntää, että ei tiedä asiasta mitään.
Piti varmuuden vuoksi tuomita valkoinen mies. Helvetinmoinen rasisti tuo lipposka.
Aamun HS:ssa oli haastateltu tamperelaisia kebab-yrittäjiä, joille poliisi oli käynyt näyttämässä pidätetyn kuvaa. Totesivat, että mies "näytti ulkomaalaiselta".
NuoriD kirjoitti:Aamun HS:ssa oli haastateltu tamperelaisia kebab-yrittäjiä, joille poliisi oli käynyt näyttämässä pidätetyn kuvaa. Totesivat, että mies "näytti ulkomaalaiselta".
Pukkaakohan Päivi kohta uutta tiedotetta?
Helpompaa on olla sanomatta mitään. Nähtiinhän se meidän "tasa-arvoministerimmekin" käytöksestä erääseen tanssikilpailuun ja tanssijoille tulleisiin uhkailuihin liittyen.
Kyllä Päivin nyt pitäisi olla kokoamassa ulkomaalaisvastaista mielenosoitusta.
On vitun rankkaa olla rikas, kaunis ja kuuluisa ja saada tehdä työkseen käytännössä mitä haluaa. Voi nyyh. Voi tyttörukkaa.
Vois heittää kys. emännän nauttimaan jonkun vähätuloisen yksinhuoltajan arjesta päiväksi pariksi viikoksi, niin ei ehkä ahdistaisi oma yltäkylläisyys ihan niin paljoa.
Good human, but sometimes if needed, a bad citizen.
Gaia kirjoitti:Nyt käsi sydämelle. Onko täällä joku, joka EI aavistanut tämän olevan tulossa...?
Minä oon jo sivukorvalla viime viikolla nähny sellaisen jutun jossa Jossu kertoo että "nää, minä mitään paksuna oo, keskityn nyt pikku koiraani" O_o
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Kas, vakuutuspetosyrityshän se rasistinen hyökkäys olikin. Irakilaisten vastainen mielenosoitus lienee Lipposkan suunnitelmissa.
Rasistinen hyökkäys on torjuttava! Pimeyden voimille ei ole sijaa Suomessa. Jyrkkä EI rasismille! Kutsun kaikki Suomalaiset tämän viharikoksen vastaiseen mielenosoitukseen.
Toivottavasti näen Lipposen joskus jossain toritapahtumassa. Käyn kysymässä, koska se mielenosoitus oikein järjestetään.
NuoriD kirjoitti:Rasistinen hyökkäys on torjuttava! Pimeyden voimille ei ole sijaa Suomessa. Jyrkkä EI rasismille! Kutsun kaikki Suomalaiset tämän viharikoksen vastaiseen mielenosoitukseen.
Oh boy, odotan innolla miten Halla-Anselmi tästä uudesta käänteestä innostuu!
Luulin, että vain miehet voivat kärsiä tuosta ongelmasta.
Mielenkiintoista. Päivin mielestä ongelmana oli hänen perättömän syyttelynsä nopeus. Olisin kuvitellut, että nopeutta suurempi ongelma oli Päivin halu perättömiin syytöksiin ihan millä tahansa aikataululla.
NuoriD kirjoitti:
Ehkä, siis ehkä, tämä vähentää poliitikkojen intoa jatkossa tuomita jotain rasismiksi ja viharikokseksi niin kauan, kun mitään tietoa asiassa ei ole.
Totta kai! Kyllä nyt paskanpuhumisesta tuli Lipposelle niin hirmuiset sanktiot, että tuo kopla ottaa opikseen! (Maassa, jossa ministeristä aloitetaan rikostutkinta vuoden myöhässä, koska olisi kiva että se ehtis ennen sitä alta pois, ettei se niinku haittais sitä reppanaa enää.)
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
NuoriD kirjoitti:
Ehkä, siis ehkä, tämä vähentää poliitikkojen intoa jatkossa tuomita jotain rasismiksi ja viharikokseksi niin kauan, kun mitään tietoa asiassa ei ole.
Totta kai! Kyllä nyt paskanpuhumisesta tuli Lipposelle niin hirmuiset sanktiot, että tuo kopla ottaa opikseen! (Maassa, jossa ministeristä aloitetaan rikostutkinta vuoden myöhässä, koska olisi kiva että se ehtis ennen sitä alta pois, ettei se niinku haittais sitä reppanaa enää.)
No eihän sitä nyt mitään valtakunnanoikeutta tällaisessa tarvitse kerätä koolle. Kunhan vain lopputuloksena on äänimäärän väheneminen. Se on riittävä pelote.