IMO aika törkeää tekstiä. Itse en ole Pattayalla koskaan käynyt, enkä golffaa, mutta aika paksua väittää, että kaikki siellä yksin tai kaveriporukalla käyvät miehet kävisivät huorissa.
Mutta toki VLHM:n haukkuminen on aina ok.
Jep.
Tiedän yhden miehen joka lähti hetki sitten muutamaksi kuukaudeksi seuduille juurikin sukeltamaan ja kirjoittamaan väitöskirjaansa, kun kustannustaso Thaimaassa on murto-osan Suomen elinkuluista.
En ymmärrä, miksi kukaan menisi Pattayalle muuten kuin panemista varten. Rannat ovat paskaiset, sukelluskohteet mitättömiä Thaimaan muihin osiin verrattuna ja parempia golfkenttiäkin löytyy muualta maasta. No okei, ryyppääminen on toinen hyvä syy mennä Pattayalle, jos ei välitä siitä, että ympäristö on ruma kuin mikä ja paikallisille olet kävelevä rahapussi.
Ryypätä ja panna voi muutaman sadan kilsan päässä todella paljon kauniimmissakin maisemissa. Vesikin on kirkasta.
Jännä että nää "ei ole koskaan ollut nikkiä eikä tule" -tyypit osaavat kuitenkin tulla tänne ottamaan osaa tuoreisiin keskusteluihin ja kirjautumaan salanikillä. Sitä vaan satutaan paikalle ja satutaan osaamaan salanikkikäytäntö. Kovin hassua. Ellei jopa vähän huvittavaakin.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... elsinkiin/
Taas nähdään, miten poliisi ahdistelee romanialaisia mitättömien pikku väärinkäsitysten takia. Pyydänkin, että Vasemmistonuoret aiempaan tapaan tarttuisivat jälleen tähän poliisin suorittamaan etnisin perustein tapahtumaan vainoamiseen.
NuoriD kirjoitti:http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... elsinkiin/
Taas nähdään, miten poliisi ahdistelee romanialaisia mitättömien pikku väärinkäsitysten takia. Pyydänkin, että Vasemmistonuoret aiempaan tapaan tarttuisivat jälleen tähän poliisin suorittamaan etnisin perustein tapahtumaan vainoamiseen.
Olen jo keksinyt mksi suvaitsevaisto on ottanut romanian romanit erityissuojelukseen. Tämä on ensimmäinen sakki joka saa somalit näyttämään edes vähän paremmalta ja fokuksen pois EU:n ulkopuoleta tulevasta islamilaisesta maahanmuutosta.
guardian.co.uk kirjoitti:Scientists claim to be a step closer to reversing the ageing process after rejuvenating worn out organs in elderly mice. The experimental treatment developed by researchers at Harvard Medical School turned weak and feeble old mice into healthy animals by regenerating their aged bodies.
"What we saw in these animals was not a slowing down or stabilisation of the ageing process. We saw a dramatic reversal – and that was unexpected," said Ronald DePinho, who led the study, which was published in the journal Nature.
Repeating the trick in humans will be more difficult. Mice make telomerase throughout their lives, but the enzyme is switched off in adult humans, an evolutionary compromise that stops cells growing out of control and turning into cancer. Raising levels of telomerase in people might slow the ageing process, but it makes the risk of cancer soar.
NuoriD kirjoitti:Jos tuolla nuorennuskeinolla saisi sellaisen turbobuustin, joka polttaa kynttilää hetken aikaa molemmista päistä ja keskeltä ja sitten henki pois.
Äh, minulla on kyllä niin kaunis mieli että sen pitäisi jatkaa sen kokonaiselinikää että tulevaisuuden ihmisetkin voisivat nauttia pertin fiksuista jutuista.
Tässä pilleri ota, ei mitään sivuvaikutuksia, usko pois!
^Mulle tuli tosta vaan mieleen, et näyttävät tolta nyt, mut jos rakastavat pikaruokaa niin paljon, et menivät tuolla naimisiin, niin miltä näyttävät muutamien vuosien päästä...
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein