NuoriD kirjoitti:küllküll kirjoitti:^ Ok. Minä olen elänyt uskossa, että kaikki lääkärit ovat tohtoreita tai proffia ja harjoitteluaikoinaan kandeja

Lisensiaatti kuitenkin saa harjoittaa lääkärin tointa "täysvaltaisesti"? Mikä ero sitten lissulla ja docilla on?
Normaali lääkärin tutkinto on lääketieteen lisensiaatin tutkinto. Sitten jos tekee väitöskirjan niin on lääketieteen tohtori.
Joo, epäselviähän nämä ovat.
Yleisesti ottaen kandidaatin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto. Kansainvälisessä käytännössä kandidaatintutkinto on nimenomaan se perustutkinto, jonka suoritettuaan siirrytään työelämään. Vaan ei Suomessa: meillä kandidaatin tutkinto on aika merkityksetön välitutkinto, jota monet eivät edes varsinaisesti suorita, vaan jatkavat suoraan maisteriksi. Sitten kai ammattikorkeakoulututkintojen pitäisi periaatteessa olla kandidaattitasoisia, joista pitäisi periaatteessa voida jatkaa yliopistojen maisteriohjelmiin. Vaan ei käytännössä Suomessa. Lääketieteen kandikäytäntöä en tunne: onko kyseessä varsinainen tutkinto, vai saako sen statuksen automaattisesti siinä vaiheesa, kun on lupa alkaa oikea potilastyö(harjoittelu?
Maisterin tutkinto on sitten ns. ylempi korkeakoulututkinto, joka ulkomailla on yleensä harvojen suorittama, aika kallis erikoistumistutkinto, Suomessa taas yliopistomaailman perustutkinto. Miten nämä kaavaillut ammattikorkeakoulu-maisterit sitten sijoittuvat kuvaan, en vielä osaa sanoa. Lääkäreillä ei maisteritasoa oikein kai ole - vai kutsutaanko tätä tasoa vanhan käytännön mukaan kandidaattitasoksi (ennenhän kaikilla aloilla kandidaatti oli tutkinto ja maisteri arvonimi, jonka saattoi hankkia osallistumalla (ja maksamalla) promootioon)?
Lisensiaatti on sitten aika suomalaisen järjestelmän erikoispiirre, josta useimmilla aloilla ollaan käytännössä luopumassa. Periaatteessa lisensiaatin tutkinto on tieteellinen jatkotutkinto, joka edellyttää itsenäistä tieteellistä kontribuutiota. Lääketieteen lisensiaatti taas on kai lisensiaatti siksi, että tutkinto on laajempi kuin muiden alojen maisterintutkinnot, vaikka ei edellytäkään varsinaista tieteellistä kontribuutiota.
Tohtorintutkinto on kansainvälisen käytännön mukainen tieteellinen jatkotutkinto, joka edellyttää väitöskirjan tekemistä (ja Suomessa sen julkista puolustamista). Tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö on pätevä tutkija ja tiedeyhteisön täysivaltainen jäsen. Tietysti tätä, erityisesti Suomessa, vesittävät nämä omat puhekokoelmansa ja päiväkirjansa maakuntayliopiston poliittisen historian väitöskirjaksi hyväksytyttävät emeritus-poliitikot jne.
Saksankielisissä maissa akateemisiin virkoihin pätevöityminen edellyttää vielä ns. habilitaatio-tutkimuksen julkaisemista. Tämä on vaativampi kuin väitöskirja: väitöstutkimuksen voi tehdä esim. tutkijaryhmän rivijäsenenä, mutta habilitaatiotutkimus edellyttää tutkimuksen itsenäistä johtoa. Perinteisesti meillä tätä vastaa dosentin arvo: yliopisto voi nimittää henkilön dosentiksi, jos tällä on vähintään toista väitöskirjaa vastaavat väitöskirjan jälkeiset tutkimisnäytöt ja hyväksi todettu opetustaito. Tämä taso on kai anglo-amerikkalaisen mallin ylivallan takia kansainvälisessä katsannossa menettämässä merkitystään.
Professori on sitten työtehtävä tai joissain tapauksissa arvonimi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."