NuoriD kirjoitti:1)Prossu: halvin potilas on kuollut potilas.
Vain, jos hoidolle ei ole asetettu täsmällistä tavoitetta, jonka saavuttaminen määrittää sen onko käytetty raha ollut hyödyksi vai ei. Kuolleeseen potilaaseen yksikin tuhlattu lääkärinminuutti on liikaa, parempi olisi ollut olla kokonaan tapaamatta.
2)Uskon, että kuvittelet liikaa budjetoijien rationaalisuudesta. Ei auta, vaikka malli osoitaisi, että lonkkaleikkauksien lisääminen nyt ehkä vähentäisi kotipalvelun tarvetta viiden vuoden päästä. Jos rahaa ei ole tälle vuodelle, niin ei sitä tuon takia lainata ja jos rahaa on, niin sillä rakennetaan uusi pesäpalloareena.
Uskon, että aliarvioit budjetoijien rationaalisuuden. Ongelma muodostuu siitä, että peräkylien maalarien sun muiden ojankaivaja-valtuutettujen on hyvin vaikeaa ymmärtää päätöstensä seurauksia, koska niitä nykyisellään ei ole mahdollista avata sillä tasolla, jota pääosa ihmisistä ymmärtäisi.
3)Uskon edelleen, että toteutuvia hoitoja seuraamalla on vaikea vetää tieteellisesti kestäviä johtopäätöksiä. Vaikka jossain esim. tehdään kaihileikkauksia enemmän kuin toisaalla, ei siitä silti voi suoraan vetää loppupäätelmiä mihinkään suuntaan. Voi olla, että esim. molemmissa paikoissa niitä tehdään liikaa tai liian vähän ja potilasmateriaaleja joka tapauksessa on vaikea vertailla, kun niitä ei ole satunnaistettu.
Jos ei seurata toteutuvia hoitoja, vaan niiden johtamista tavoitteisiin, tilanne muuttuu kummasti. Kun mittarien lähtöarvot ja loppuarvot ovat tiedossa koko potilaskannasta, vertailuja voi tehdä vaikkapa vain samat lähtöarvot omanneiden välillä alueittain. Silloin potilasmäärät eivät ole se oleellinen asia, vaan aluekohtaiset vaikuttavuusprosentit potilasryhmittäin.