Harmittelet tuossa juuri keskuskomitean laatiman aikataulun ongelmia. Nuo ongelmat eivät poistu sen mukana, että aukioloaikoja lyhennetään.masa kirjoitti:Koska nykyään jengi alkaa kiskomaan pohjia vasta 6-7 maissa, kun kapakat aiemmin sulkemalla voisi aloittaa pohjien otot jo neljältä ja kapakkaan tulisi lähdettyäkin jo aikaisemmin.
Toisekseen kun kapakat menevät aiemmin kiinni jaksaa jengi lähteä paremmin jatkoille ja nussiakin enemmän ja paremmin.
Myöskään seuraava päivä ei olisi ihan zombeilua kun pääsisi pari tuntia aiemmin nukkumaan.
Mitä minä muistan omalta baarimikkoajaltani, niin se viimeinen tunti on myynnillisesti kaikkein heikoin. IMO myynti lisääntyisi ja pohjien otto kotona vähenisi mikäli kapakat sulkisivat aiemmin.
Jos kapakat voisivat olla auki niin kauan kuin haluavat, joutuisi jengi itse miettimään koska juo ja kuinka paljon. Tuolloin esim. halu pohjien ottoon luultavasti vähenisi. Nythän pohjat otetaan kotona ja kapakkaan mennään myöhään pyrkien olemaan yhtä kännissä kuin kalliimmalla kapakassa juoneet. Jos vapaiden aukioloaikojen takia ei olisi niin suurta varmuutta muiden plekseistä, niin pohjia ei luultavasti viitsittäisi ottaa niin paljoa koska olisi hölmöä vaappua selväpäisen jengin sekaan ihan nollat taulussa.
Nykyinen viimeisen tunnin heikko myynti johtuu vain siitä, että jengi tietää lähtevänsä pian himaan. Olisihan se aika hassua vetäistä vielä tiukkaa viinaa tuntia paria ennen koisaamista.
Taksibisnekselle tekisi hyvää, että osa jengistä juhlisi kuuden pintaan ja valuisi sitten kotiin ennen työmatkalaisia.
Humalaisten kertapurku neljältä on omiaan aiheuttamaan häiriötä. Yleensä rähinä syntyy kun useammalla känniääliöllä on ongelmia: ei saa taksia, junat on mennyt, snakarilla jonoa, jne. Tai ylipäätään liiaan tiiheässä känniääliöitä, jolloin reviiririitoja syntyy. Porrastaminen vähentäisi näitäkin ja tasaisi poliisin ja järjestyksenvalvojien kuorimitusta yön mittaan.