Exsu: Voihan ne defenssit kosahtaa tai sitten siellä alla käsittelet sitä muiden asioiden ja tapahtumien yhteydessä. Mä oon käsitelly mun kahdeksan vuoden takaisen eron lapsen isästä kunnolla vasta tänä keväänä, aika paljon muutakin shittiä siinä samalla tosin. Teki hyvää! Tietty jos ois tehny sen aiemmin, ois ehkä saanu tietyt solmut auki päästä aiemmin. Lopputulema on, että jäbä oli syyllistävä mulkero, ja on sitä edelleen. Eikä se tietty poista niitä hyviä asioita, mitä meillä myös oli.
Helpottava tunne sinällään, kun ei tarvi edes yrittää ajatella toisin
Viimeksi muokannut nowaysis, 05.09.2013 14:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Riittävästi masentunut ihminen ei tunne muuta kuin masennusta, tapahtui mitä vaan. Eihän tämä ole sinänsä este tehdä oikeita valintoja, sellaisia jotka parsivat mieltä eheämmäksi. Vaikeus on usein siinä, kuten veikkaan KK:n tapauksessakin olevan, että pitkään masentuneen ihmisen on usein hyvin vaikea päästä käsiksi mieleensä ja päätellä, mikä on syy ja mikä seuraus. Mikä aiheuttaa mitäkin ja mikä asia olisi syytä korjata ensin. Ulkopuolinen apu auttaa jäsentämään tilannetta. Tsemiä!
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Sitä voi lähteä pohtimaan, että jos olo ei parane näillä spekseillä, niin mikä voisi olla toisin? Jos et halua lasten takia erota, mitä asioita sulla on konkreettisesti mahdollisuus muuttaa?
Ehkä luen vielä muut jutut tarkemmin, en tiedä sanoko joku just samaa..
En noista lääkkeistä niin tiedä, mutta kaipa ne tasaavat fiiliksiä sieltä yläpäästäkin, ainakin muutaman tapauksen tiedän lähipiiristä, jotka ovat "tasaantuneet", ei depistelyä mutta kaikki on silleen "ihan jees", ei erityisiä huippuhetkiäkään, mikä tietty on parempi kuin se depis. Jos ketoapina ei vörki, niin ehkä joku muu saattais olla parempi. Oikean lääkekombon löytäminenkään ei ole aina helppoa.
Lapset sopeutuu siihen, että on kaksi hyvin voivaa aikuista erillään, mutta eivät siihen, että elämä on tuskaa saman katon alla. Lapset ei koskaan saa olla syy jatkaa helvettiä.
Tota on tosi vaikee ulkopuolisen koittaa saada jonkun päähän. Se pitää vähän niinq tajuta ite, me thinks. Että jos monet saavat sen toimimaan, niin mikä on pohjimmainen syy, ettei se toimisi juuri näiden tyyppien kohdalla. Enitenhän se este on siellä omassa mielessä, ja eka askel sen poistamiseen on tunnustaa, että jep, siellähän se on, mutta mitäs sitten tehdään?
nowaysis kirjoitti:Exsu: Voihan ne defenssit kosahtaa tai sitten siellä alla käsittelet sitä muiden asioiden ja tapahtumien yhteydessä.
Tai sitten niitä ei ole, en ole ihan varma. Mulla on sama fiilis ollut ennenkin, esim. hautajaisissa tunnen aina syyllisyyttä siitä kun en osaa surra asiaankuuluvasti. Mulla on joku päänsisäinen malli siitä, mitä pitäis tuntea silloin kun eroaa tai joku läheinen kuolee tai sairastuu, ja sitten oon hämilläni ja epämukavuusalueella, kun niin ei käy. Noissa suruasioissa, kuten nyt vaikka läheisten kuolemat ja hautajaiset, ne ei ole koskaan tulleet. Ei edes terapiassa.
Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
nowaysis kirjoitti:Exsu: Voihan ne defenssit kosahtaa tai sitten siellä alla käsittelet sitä muiden asioiden ja tapahtumien yhteydessä.
Tai sitten niitä ei ole, en ole ihan varma. Mulla on sama fiilis ollut ennenkin, esim. hautajaisissa tunnen aina syyllisyyttä siitä kun en osaa surra asiaankuuluvasti. Mulla on joku päänsisäinen malli siitä, mitä pitäis tuntea silloin kun eroaa tai joku läheinen kuolee tai sairastuu, ja sitten oon hämilläni ja epämukavuusalueella, kun niin ei käy. Noissa suruasioissa, kuten nyt vaikka läheisten kuolemat ja hautajaiset, ne ei ole koskaan tulleet. Ei edes terapiassa.
Vastaavien oireiden takia mua on usein kutsuttu tunteettomaksi paskiaiseksi. Sellainen olen. Tarpeeksi kun tapahtuu ja ei elä kuplassa, niin oppii kohauttamaan olkapäitään aivan väärässä paikassa.
Diddley Bow kirjoitti:
Vastaavien oireiden takia mua on usein kutsuttu tunteettomaksi paskiaiseksi. Sellainen olen. Tarpeeksi kun tapahtuu ja ei elä kuplassa, niin oppii kohauttamaan olkapäitään aivan väärässä paikassa.
En mä kyllä tätäkään haluaisi omalta kohdaltani allekirjoittaa. Kyllä mä suurimpaan osaan asioista suhtaudun ainakin omia sosiaalisia normistojani tyydyttävällä tunnereaktiollla. Mutta sitten taas eilen, kun äiti soitti ja kertoi, että yksi sukulainen on kuollut. Oli viimeisen vuoden niin dementti, ettei ottanut kontaktia enää lainkaan, sidottuna vuoteessa. Miten sellaisen ihmisen kuolemaa surraan? Mua suretti kun se oli siinä kunnossa, se oli mulle se kohta jossa luopuminen tapahtui, kun kontaktia ei enää saanut. Kuolemassa en vaan nähnyt mitään surullista, ainoastaan helpotusta.
Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
exsu kirjoitti:Mutta sitten taas eilen, kun äiti soitti ja kertoi, että yksi sukulainen on kuollut. Oli viimeisen vuoden niin dementti, ettei ottanut kontaktia enää lainkaan, sidottuna vuoteessa. Miten sellaisen ihmisen kuolemaa surraan?
Ei sitä surra, koska jossain tilanteissa kuoleminen on hyvä uutinen.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Ei sukulaisuus nosta minulla surutarvetta yhtään. Merkitystä on oikeastaan vain sillä, kuinka läheinen ihminen kuollut oli. En muista surreeni isovanhempien kuolemia kovinkaan paljon. Ilmeisesti he eivät olleet kovin läheisiä kanssani.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
exsu kirjoitti:Mutta sitten taas eilen, kun äiti soitti ja kertoi, että yksi sukulainen on kuollut. Oli viimeisen vuoden niin dementti, ettei ottanut kontaktia enää lainkaan, sidottuna vuoteessa. Miten sellaisen ihmisen kuolemaa surraan?
Ei sitä surra, koska jossain tilanteissa kuoleminen on hyvä uutinen.
Tai ehkä surutyö on jo tehty pitkän sairastamisen aikana? Tätini (loukkaantui pahasti onnettomuudessa, oli läheinen ja rakas minulle) makasi yli vuoden sairaalassa ennen kuin lopulta menehtyi. Siinä oli aikaa tehdä surutyötä, jättää hyvästejä. Kuolema oli varmaan lopulta hänellekin helpotus.
"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
Diddley Bow kirjoitti:Siis päästäänkö tässä nyt siihen, että en olekaan tunteeton paskiainen, vaikka toisin vihaisella naamalla ollaan joskus väitetty?
Nettidiagnoosia ei voi koskaan väheksyä, senkin kukkahattupullamössöherkkis.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
Diddley Bow kirjoitti:Siis päästäänkö tässä nyt siihen, että en olekaan tunteeton paskiainen, vaikka toisin vihaisella naamalla ollaan joskus väitetty?
Luulen, että vain sä tiedät tunteistasi, jollet niitä ulospäin näytä tai niistä kerro, joten mistä me voidaan tietää vastaus kysymykseesi.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Ajattelin ajaa ketoapinan hallitusti alas, eilen siis illalla yksi nappi. Edelleen lounasaikaankin väsyttää ihan mahdottomasti. Ei toi määrä aikaisemmin ole tämmöistä tehnyt? Mitvit? Pudotetaan vaikka puolikkaaseen ja katsellaan viikon ajan, jos auttaisi. Ihan seinään tota ei viitsis katkaista kun sitä on kohta vuosi napsittu.
Tässähän pitää kohta lähteä kulmille säätämään jotain, kun ei meinaa hereillä pysyä.
Illalla joutuu taas haastamaan sosiaaliset kykynsä - mennä yksin bileisiin josta ei oikeasti tunne ketään, (muutaman naamatuttu sentään pitäisi olla), paikkaan jossa ei ole ikinä käynyt. Mulle äärimmäisen helppoja tällaiset (not!)
kunhan nyt sivusta huutelen että kannattaakohan niitä itsekseen titrailla, oisko hyvä vielä puhua asiasta lekurin kans? Etenki jos niistä ei aiemmin ole tällaisia sivuoireita ollut, se väsyttäminen kun voi johtua muustakin kuin lääkkeistä.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
En ole kaikkien alojen asiantuntija, mutta onko kyse ketiapiinista? Joku juuri kirjoitti facebookissa unilääkkeuutiseen liityneessä keskustelussa, että ketiapiini on kaikin puolin erikoinen lääke. Pienellä annoksella käytetään nukkumisen avuksi, ja isommilla annoksilla se vaikutus vähenee. 25 mg toimii univaikeuksiin, kun taas neuroleptina käytetään n. 600 mg.
"säteilyä opiskelemaan pakotettu poliisiopistolainen"
Ihmettelinkin, miten jotkut kertovat nettipalstoilla rouhivansa tota satoja millgrammoja päivässä. Mä ajan tuon joka tapauksessa itseltäni alas. Mieluummin olen vaikka vähän ahdistunut kuin zombi.
Aamut on kyllä paljon helpompia pienemmällä neurolepti-annoksella, mutta yöllä vastaavasti uni levotonta ja katkonaista. No, se oli odotettavissakin. Samalla tiellä silti jatkan, sanoi psyko mitä tahansa.