Jöö... en ota kantaa proosakeskusteluun, koska oma proosaharrastukseni rajoittuu lukemiseen.
Avauksesta sen verran, että ei niiden tusinajuttujen kirjoittaminen ole mitenkään "enemmän kuin miellyttävä työ". Toimittajan ammattia varjostaa nykypäivänäkin kuva boheemista, huolettomasta ja luovasta elämästä. Tosiasiassa se on ammatti muiden ohella ja suurin osa toimittajista on ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät kadulla erotu journalisteiksi. Sitten on julkkistoimittajia, jotka eivät mitenkään toimi ammattikuntansa kuvana.
Kirjoittajaksi ei kannata alkaa siksi, että se vaikuttaa kivalta ammatilta. Kirjottajaksi kannattaa alkaa jos tuntee olevansa hyvä siinä ja vilpittömästi haluaa sitä tehdä.
Suurin osa lehdistä ei vaadi yliopistotutkintoa. Kuten kaikissa muissakin firmoissa, lehti palkkaa ihmisen -ei maisteria. Olen siinä uskossa että maisterin paperit ovat ratkaiseva tekijä vain suurimmille lehdille, kun he palkkaavat vakituisia ihmisiä. (tämä on tosin mututietoa, en ole koskaan hakenut vakitoimittajan paikkaa)
Freelanceriksi et tarvitse kouluja. Elämänkoulu on siinä ratkaisevampi. Lehti haluaa yleensä nähdä näytteitä ennen kirjoittamistasi
julkaistuista jutuista. (tähän ei käy kityn palsta

)
Eli jos haluaa sen kivisen tien valita, niin ensin pitää saada jalka väliin johonkin pieneen lehteen, joka ottaa vastaan ideasi riippumatta siitä, onko se eka juttu vai ei. Idean kannattaa olla hyvä. Tai sitten pikkulehteen toimitusharjoittelijaksi. Se on siinä mielessä helpompaa, että omia ideoita ei tarvitse toteuttaa ekoissa jutuissaan.
(edit: jotta saisit journalistiliiton freelancer-kortin, niin siihen tarvitset tietyt tulot siitä hommasta, mutta kortittomuus ei estä työn tekemistä)
Siinä vaaditaan tietysti tietoa, jäsennyskykyä, tervettä kiinnostusta eri asioihin ja ilmiöihin, viestintätaitoa, objektiivisuutta... ja sitten on se kielioppi.
Slam, sinä voit oppia kieliopin, mutta tärkeämmiksi seikoiksi mainitsisin kuitenkin nuo ennen sitä luettelemani. Osa niistä on sellaisia, joita ei voi opetella. Ne joko ovat sinussa tai eivät, mutta senhän tiedät vain sinä itse.
Kuhan tutkiskelet omia vahvuuksiasi, mutta kuten jo alussa sanoin,
ei se oikeasti ole niin kivaa hommaa, kun ulospäin saattaa näyttää. (tiedotustilaisuuksien käntty on usein kuivaa ja kahvi kylmää. kutsuja alkoholitarjoilutilaisuuksiin tulee harvoin, eikä silloinkaan saa oikein ryypätä, kun pitää se juttukin saada kasaa.

toki journalistikortin omaaville (itselläni ei vielä) on omat etunsa.
Toimittajat myös usein sairastuvat burn outtiin.
mainiota infoa löytyy
täältä
Toimittajan hommasta haaveileviakin on liitto muistanut
tässä