Näille saattaa olla jo topikki, mutta laiskuuttani avaan mieluummin uuden. Monen vuoden tauon jälkeen on tullut taas sukellettua sarjisten ihananihmeelliseen maailmaan. Paljon on paskaa kahlattu läpi mutta helmiäkin joukossa.
Sori vaan Watchmen, nyt taisit kohdata voittajasi. Sarjan taide ei ole täydellistä mutta tarina ja henkilöhahmot, ou buoi!
Tarinan keskiössä on huligaaniviisikko, jotka CIA on palkannut vahtimaan ja tarvittaessa kurmoottamaan kusipäisiä supersankareita. Ultraviolencea potenssiin kolme, kieli-posken-läpi huumoria mutta erityisesti nautin siitä miten hyvin päähahmot oli maltettu rakentaa. Eikä näin mulkkuja sankarihahmoja ole kyllä missään muualla.
Yksi kaikkien aikojen komeimpia runeja Marvel-universumissa. Taide on päräyttävän upeaa tummassa realistisuudessaan ja tarinassa piisaa toimintaa ja tasoja. Aloitin lukemisen "Underbossista" jonka jälkeen olin myytyä miestä. Vol 2 on muuten Bendiksen ja Maleevinkin jälkeen komea kokonaisuus - Rikers Island saa kylmää kyytiä kun Matt Murdock joutuu lusimaan gen popille, Foggy shankataan ja lopussa valtava vankilamellakka (con Bullseye, Kingpin ja Tuomari)
Viimeksi muokannut KKK, 12.08.2014 10:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kaunis kunnianosoitus pulp-lukemistoille ja film noirille. "Captain America - The Winter Soldierillaan" mainetta kerännyt Brubaker kutoo kokonaisen alamaailman, jonka tarinat ja henkilöt nivoutuvat nätisti toisiinsa.
Hill Street Blues meets Batman. Gotham Cityn poliisivoimien arkeen kierojen kyttien ja vielä kierompien viitttaheebojen keskellä keskitytään kerrankin kunnolla. Brubaker on uusi kirjoittajasuosikkini, se lienee tullut jo selväksi.
Pelkästään kansikuvataiteeseen sekä DC että Marvel ovat tehneet komeita satsauksia - sekä Catwoman että Powergirl menivät lukulistalle.. noh, ilmeisistä syistä.
Ikääntyvän naisagentin Velvet Templetonin viimeinen keikka. Brubaker-laatua eli hyvää toimintaa hyvin rakennettuja henkilöhahmoja unohtamatta. Paljasta pintaa saattaa vilahtaa siellä täällä, mutta tissit tai perseet ei ole tämän miniserien "se juttu".
Yks vielä, sitten saa olla. Battiksensa paremman tunteville tämä ei ole mikään uusi tuttavuus, minulle oli: lähes kaikilta "Top 10 Batman Stories of all time"-listoilta löytyy:
Salen voimakkaan graafinen piirrosjälki vaati vähän totuttelua, mutta maksoi ehdottomasti vaivan. Tämä 13-osainen minisarja sai samoilta tekijöiltä jatkoa "Batman - Dark Victory":n muodossa, joka ei edeltäjälleen juuri kalpene.
"Gotham Centralin" tyylistä arkirealismiä. Kostajien vähemmän tunnettu jäsen haukansilmä painii naapurustua piinaavien verkkarivenäläisvenkuloiden, entisten tyttöystävien ja satunnaisten superheebojen ristiaallokossa. Mukana kepeää leikkisyyttä, joka puuttuu monesta supaheeros-eepoksesta. Kuva-arkeissa hyvä rytmi ja liikeen tuntu. Ja jokainen tarinahan alkaa "Okay, this look really bad..."
Viisiosainen minisarjis elävistä kuolleista. Tavallisesti en vampyyrihössötyksestä välitä, mutta tämän tarina vei jollain tavalla mukanaan. Vakavasti sairaan päähenkilön ystäväpariskunta tunnustaa kuuluvansa verenimijöihin ja tarjoutuu muuttamaan ystävänsä koska eivät kestä nähdä tämän kärsivän. Prosessin sivutuotteena herätetään sitten vahingossa muinainen pahuus.
Meksikolaisen orpoluostarin ja paikallisen huumekartellin ajautuessa intressien törmäyskurssille jälki on rujoa. Häkellyttävän kaunista piirrosjälkeä, mainio värien käyttö ja hyvin kerrottua hc-rikostarinaa. Whats not to like? Innostuin ja saman tekijäparin "100 Bullets" on seuraavana listalla.
Olen täysin myyty. Brian Azzarellon ja Eduardo Rizzon vaatimattomasti 100-osainen neo noir-paketti on mestariteos. Tarina alkaa suhteellisen simppelisti: nuori latinotyttö vapautuu vankilasta ja metrovaunussa seuraan lyöttäytyy mustiinpukeutunut mies joka tuntuu tietävän hänestä kaiken - myös senkin että drive-by -shootingin uhreiksi luullut oma aviomies ja pienokainen onkin murhattu kahden likaisen kytän toimesta. "Tuossa on salkku, ase jota ei voi jäljittää ja 100 luotia. Tee mitä parhaaksi katsot".
Suhteellisen suoraviivainen kostotarina? Kaikkea muuta. Lehti lehdeltä man-in-blackin mysteeri alkaa aueta ja juoni kasvaa, samalla esiin marssitetaan suuri ja eläväinen henkilögalleria. Monelle on tarjottu samaa salkkua, mutta kaikki eivät sitä ole käyttäneet.
Kyllähän tuon ihan mielellään kokonaan luki, mutta en mä ihan kympillä tolle lämmennyt.
Uudemmista sarjoista mä oon ehkä eniten pitänyt Fables:sta, joka on pikkuhiljaa lähestymässä loppuaan. Sarjan pitäisi päättyä numeroon 150 ensivuoden alkupuolella. Ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy varailemalla kaikki julkaistut albumit.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
^ Selailin Fablesista läpi parit eka nroa - ei vaan pudonnut.
Viikonloppuyönä tuli valvottua "Punisher MAX":n parissa. Kyseessä siis Marvel-universumin "Tuomari", joka on ehkä populaarikulttuurin nihilistisin ja yksioikoisin kostajahahmo. Pari nroa kerralla menee, mutta suurina annoksina se yletön synkkyys ja splatteri alkaa tökkiä jopa minulle.
Kivitalonkokoinen mean mutherfucking nigga Barracuda oli upea sivuhahmo, vähän niinkuin Michael Clarke Duncan-vainaan piripäinen OG-GTA-versio. Harmi että Punsku syötti sen haikaloille... en tosin tiedä onko hahmo kokenut uudelleensyntymisen, niinkuin sarjakuvamaailmassa usein on tapana.
Tosiaan, kummasti sitä aikaa riittää comicseille kun nykyään tuntuu saavan unta vaan muutaman tunnin yössä...
Punsku visiteeraa vanhaa marine-buddyään syrjäkylässä, jonka uraanilöytöön ahne kaivosyhtiö iskisi näppinsä mitä mieluiten. Kun kauppoja natiivien kanssa ei muuten synny, palkataan outlaw-bikeriposse savustamaan toukohousut huushitoille. Tämähän ei tietenkään käy.
Hyvin elokuvamainen, ybernihilistinen, korkeaoktaanisen väkivaltainen näytelmähän siitä syntyy. Punskun parhaimmistoa.
Syvässä etelässä "autolomaileva" Frankie-boy pysähtyy spring-breikkailevan teiniseurueen kanssa samalle punaniskahuoltikselle. Ahneita katseita tulokkaisiin luova puotipuksu herättää Dumarin epäilyt - ja kun nuoriso-osasto katoaa keskellä päivää kuin piarru Saharaan niin takana on selvästi jotain kieroa.
Tarina ammentaa surutta Tobe Hooperin ja Rob Zombien kauhuleffoista, hyvällä tavalla. Suovesi ja moonshinepontikka tuoksuvat kun kannibalismiin taipuvainen friikkisuku saa Castlen kädestä (ja kirveestä)
100 Bullets jäi mulla jostain syystä kesken, vaikka tykkäsinkin siitä kovasti. Pitäisi tarttua niihin uudelleen, löytyvät hyllystä. Fablesista mulla on kaksi viimeisintä lukematta, nekin pitäisi lukea. On kyllä huonontunut matkan varrella tosi paljon. Hyllyssä nuokin odottavat, kahden sarjakuvafanin talous...
