Tämä on jo aika vanha juttu, mutta jos sitä ei ole lukenut, voi olla kiinnostava vilkaista. Mun mielestä tavoittaa aika hyvin jotain niitä aspekteja, mitkä tässä Kitinän suosikkikansanedustajassa ajatuttavat. Tyyppi on erikoinen yhdistelmä kovaa aikaansaamista, hyviä ideoita ja näkemystä tiettyihin asioihin, ja jotenkin sellaista lukiolaishenkistä elämänkokemattomuutta ja kyvyttömyyttä nähdä oikeaa maailmaa oma näkökulma ylittäen ja vähän silleen sosiologisemmin ymmärtäen.James Potkukelkka kirjoitti:Kitinän oma tyttö ennustaa synkkiä lähiaikoja
http://www.hs.fi/kotimaa/Elina+Lepom%C3 ... 0059758445
Mä en nyt edes halua mennä siihen, miten turmiollista olisi Lepomäen vision tapaan hukata pienen maan inhimillisestä pääomasta valtaosa sitä kautta, että annettaisiin Suomen kehittyä angloamerikkalaiseksi luokkayhteiskunnaksi vahvasti peritytyvine sosiaalisine kohtaloineen, vaan mua ehkä kiinnostaa nyt enemmänkin tuo argumentaation tietty ristiriitaisuus tai ainakin tuplastandardistisuus, jolle tyyppi näyttää itse olevan aika sokea. Lepomäki on, esimerkiksi, tavattoman tuohtunut noista slippery slope -reaktioista hänen ääriliberalismilleen, mutta sitten pudottelee itse tuollaisia Kitinästäkin tuttuja visioita siitä, miten pohjoismainen hyvinvointivaltio on just johtamassa siihen, että keskusvalta säätelee pukeutumistakin. Joku historiallis-empiirisemmin suuntautunut, siis vähemmän tosiasianeutraali hahmo, voisi olla sallivan suvaitsevaisuuden roolista ja normien kahlitsevuudesta Pohjoismaissa sekä historiallisessa että komparatiivisesa mielessä toistakin mieltä. Eikä Lepomäki oikein tunnu näkevän tuota vähän koomista yhteyttä siihenkään, mitten sitten taas toisaalta thatcherilaisessa onnelassa hänelle ihan oiekatsi annettiin kaksisivuinen pukeutumiskoodi noudatettavaksi. Myös tuo argumentti siitä, että luokkautumista ja seuraavan sukupolven mahdollisuuksien hurjaa epätasa-arvoa vastaan ei kannata taistella, koska täydellinen ratkaisu edellyttäisi vauvojen takavarikoimista valtiolle jo sikiövaiheessa, on paitsi idioottimainen myös hyvinkin kitinäkelpoinen. Eikä tuolle lapsenuskolle suitsimattomien tuloerojen, joita ei edes tasattaisi yli sukupolvien, kollektiivisesta hyödyllisyydestä taida ylipäänsäkään löytyä kovin paljoa ei-ideologista empiiristä näyttöä.
Samaan aikaan sitten, tyypin kritiikki teollistumsien ajan yhteiskunnan yhä valtaapitäviä rakenteita kohtaan on minusta osin ihan osuvaa ja kannatettavaa, ja joissain sosiaalipolitiikan aiheissa (vaikka tuon perustilin suhteen) taitaa tosiaan olla aihioita, jotka eivät ole mitenkään leimallisesti (tai vanhanaikaisesti) oikeistolaisia tai vasemmistolaisia, vaan varteenotettavia kenelle tahansa, joka on kiinnostunut vaikeiden asioiden uudelleenjärjestelystä järkevämmin ja nykytodellisuuteen sopivammin. Mutta silti jotain vähän sellaista elämälle ja yhteiskunnallisen todellisuuden monimuotoisuudelle vierasta hahmossa on.