Toisaalta tuolla albumilla ei sitten muuta ollutkaan joka minua olisi isommin innostanut. Joku tuossa Intialais lähtöisessä musiikissa on joka ei nappaa. Ainakaan en ymmärrä sanoja.
Minä en vaan osaa. Kuuntelin antaumuksella, sain tuntuman siitä kohutusta nu-metallista (hyvällä ja omaperäisellä laulajalla tosin) ja poistin soittimesta ensimmäisen kerran jälkeen. Hyvä jumppalevy rytmiensä ansiosta kyllä.
Homeboy65 kirjoitti:Koska aika on mielestäni paras kriitikko. Se kertoo, mitkä bändit/artistit tai oikeastaan levyt kestävät ajan hammasta ja muodostuvat klassikoiksi.
Mie funtsin tuossa yksi päivä tätä juttua ja tulin siihen lopputulokseen että ehkä musiikki ei ole muuttunut vaan ihmiset.
Ihmiset ovat tehneet musiikin kuuntelusta kertakäyttöistä - musiikissa itsessään ei ole mitään vikaa.
Kuka muistaa Britneyn Oops, I did it againin vuonna 2020? Kyllä mie sen varmasti tunnistan.
70 ja 80-luvuilla musiikin populäärikuuntelu oli sen verran uusi ilmiönä vielä (MTV 80-luvulla) että asiaan suhtauduttiin vähän eri tavalla. Nykyään musiikkia saa mistä vaan, sitä on helppo tehdä ja uutta musiikkia ja uusia genrejä tulee ovista ja ikkunoista.
Ei kyse ole välttämättä musiikin laadusta.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Kannatetaan nyt suomalaista työtä ja annetaan ääni Noumenalle, jolta ilmestyi viime vuonna haikean kaunis levy nimeltä Absence. Niin että tulkaapas kaikki 28.1. Gloriaan kuuntelemaan!
Tell him to find me an acre of land. Parsley, sage, rosemary and thyme.
Between the salt water and the sea strand. Then he'll be a true love of mine.
liz kirjoitti:Kannatetaan nyt suomalaista työtä ja annetaan ääni Noumenalle, jolta ilmestyi viime vuonna haikean kaunis levy nimeltä Absence. Niin että tulkaapas kaikki 28.1. Gloriaan kuuntelemaan!
Olin Noumenaa katsomassa Turun Klubilla, ihan pätevästi pojat vetivät Mutta siitä naislaulajasta en tykännyt. Vieraileva tähti Tuomas Tuominen taas - loistavaa! Tästä pääsenkin loistavan aasinsillan kautta Fall of the Leafeen. Ehkä hieman puolueellista (tai sitten jätkät ovat vaan aivopesseet mut niin hyvin), mutta omiin 2005 feivoritteihin kuuluu FotLin Vantage. Opethin Ghost Reveries myös poksautti jonkun alueen tajunnastani - mieletöntä.
liz kirjoitti:Kannatetaan nyt suomalaista työtä ja annetaan ääni Noumenalle, jolta ilmestyi viime vuonna haikean kaunis levy nimeltä Absence. Niin että tulkaapas kaikki 28.1. Gloriaan kuuntelemaan!
Eroaakos tuo miten paljon debyytistä? Se oli niin unettavaa ja miljoonaan kertaan tehtyä että oikein hävetti bändin puolesta.
liz kirjoitti:Kannatetaan nyt suomalaista työtä ja annetaan ääni Noumenalle, jolta ilmestyi viime vuonna haikean kaunis levy nimeltä Absence. Niin että tulkaapas kaikki 28.1. Gloriaan kuuntelemaan!
Eroaakos tuo miten paljon debyytistä? Se oli niin unettavaa ja miljoonaan kertaan tehtyä että oikein hävetti bändin puolesta.
Noh tuota, eroaa ja ei eroa. Sama konsepti pitkälti ku ekalla, mutta jotenkin tämä uusi tuntuu yhtenäisemmältä kokonaisuudelta. Samaa karkkia jaksaa kyllä syödä monta kertaa, jos se on tarpeeksi hyvää Ja tätä sopii nautiskella illan hämärässä. Ja onhan se mukavaa nukahtaa kaihoisan musiikin saattelemana.
Tell him to find me an acre of land. Parsley, sage, rosemary and thyme.
Between the salt water and the sea strand. Then he'll be a true love of mine.
Kate Bush: Aerial, joka on tehty auringosta ja linnunlaulusta.
Liekki: Rajan piirsin taa, jonka (söpöistä?) lyriikoista ei vieläkään saa selvää, mutta musiikki on kaunista kuin kesäyö.
Tell him to find me an acre of land. Parsley, sage, rosemary and thyme.
Between the salt water and the sea strand. Then he'll be a true love of mine.
Mmbp (joka EI siis ole erään takavuosien pitkälettipoikakolmikon hittibiisi vailla o:ta, vaan minulle tyypillinen viestin aloitus, joka koettaa kuvailla jotain äännähdystä). Tämän vuoden tuotannoista ei kamalasti ole tarttunut haaviin, mitä nyt jo muutamaan kertaan tuolla aikaisemmin todettu SOAD on kuulostanut ihan kivalta (tosin Mezmerize ylikuunneltiin armeijan harmaissa siksi huolella, ettei se enää pahemmin nappaa). Oikeastaan ainoa oikeasti hyvä ja mielenkiintoinen julkaisu tälle vuodelle on Shpongle - Nothing Lasts (But Nothing is Lost), joka kyllä uppoaa minuun samalla intensiteetillä kuin edelliset kaksi lätyskääkin. Eipä Shpongle (ja Simon Posford noin yleensä) ihan syyttä suotta kuulukaan all-time favoriteihini.
No, muuten olenkin ollut musiikin osalta melkoisen passiivinen viime vuonna. Ehkä tänä vuonna voisi parantaa tapansa taas.