Tää omien levyjen luettelointi on mukavaa puuhaa Multa löytyy muun muassa tämmönen hyllystä. Ihan on hyvässä arvossa Hirveen pitkälle en luetteloinnissa ole vielä ehtinyt
Et kai sä meinaa noita myydä? Olisi paha virhe imho.
Appiukolla on myös kovia levyjä ostettuna silloin kuin olivat uusia. Esim. Jimmy Hendrixiä singleinä. Tosin ainakin All along the watchtowerin oli vissiin ostanut käytettynä, oli ollut aiemmin RAY:n juxeboxissa (en tiedä, mitä kautta noita myytiin, pitääpäs kysyä). On niin kulunut, että uudemmalla levysoittimiella vaikea soittaa. Vaatisi varmaan kovan neulanpainon, jotta saisi soimaan.
Viimeksi muokannut James Potkukelkka, 24.04.2017 11:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ristiriidat voivat olla seurausta ihmisen vajavaisuudesta ymmärtää, ei itse ilmoituksen ongelmasta
James Potkukelkka kirjoitti: 24.04.2017 11:01
Et kai sä meinaa noita myydä? Olisi paha virhe imho.
Appiukolla on myös kovia levyjä ostettuna silloin kuin olivat uusia. Esim. Jimmy Hendrixiä singleinä.
Möin jo yhden suomalaisen rock a billy bändin sinkun viidellä kymmenellä eurolla. Kyllä mä varmaan alan laittamaan noita lihoiksi kunhan saan kaikki luetteloitua. Varmaan etupäässä noista suomalaisista lähtien.

Ymmärrän, jos on akuutti rahapula, mutta jos ei ole aivan pakko, niin mielestäni ei kannata myydä. Toki sun levyjähän ne on.
Ristiriidat voivat olla seurausta ihmisen vajavaisuudesta ymmärtää, ei itse ilmoituksen ongelmasta
James Potkukelkka kirjoitti: 24.04.2017 11:07
Ymmärrän, jos on akuutti rahapula, mutta jos ei ole aivan pakko, niin mielestäni ei kannata myydä. Toki sun levyjähän ne on.
Kyllähän se rahapulakin työttömää vaivaa, mutta on muitakin syitä päästä osasta kiekoista eroon. Ja jos joku haluaa hyvää korvausta vastaan antaa kiekolle paremman kodin, niin kaikki voittaa.
Yet ah! why should they know their fate? Since sorrow never comes too late, And happiness too swiftly flies. Thought would destroy their paradise.
No more; where ignorance is bliss, 'Tis folly to be wise.
Enpä olisi uskonut.
Taidan odottaa vielä arvonnousua.
Kyllä vinyylit kannattaa myydä nyt pois. Hipsteriys alkaa vedellä viimeisiään ja nuorempi sukupolvi ei ymmärrä miksi mikään fyysinen media olisi tarpeen.
So Hard kirjoitti: 24.04.2017 14:27
Kyllä vinyylit kannattaa myydä nyt pois. Hipsteriys alkaa vedellä viimeisiään ja nuorempi sukupolvi ei ymmärrä miksi mikään fyysinen media olisi tarpeen.
Saattaa olla oikea arvio, kiitos vain.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Tix on oikeilla jäljillä. Analogisesta äänestä nauttiva kansanosa on katoavaa perinnettä. Sen huomaa jo somen (lähinnä face) puolella - siellä ei tavara juurikaan liiku, mutta samaan aikaan vanhat ja harmaat ukot ja akat notkuu viimeisillä mahdollisilla levymessuilla.
Nyt on aika yrittää laittaa laatutavaraa liikkeelle, tai sitten ampua ne avaruuteen tai tulla haudatuksi niiden kanssa.
Sain eilen myytyä levysoittimeni hyvään 100€ hintaan. Ostaja oli jopa minua vanhempi herrasmies. Eli joku vielä ostaa.
Onko vinyylimuoti jo ohi? Ainakin elektroniikkaliikkeissä näkyy useampiakin levysoittimia. Joskus 10 vuotta sittenhän vinyylisoittimia ei myyty missään.
Ristiriidat voivat olla seurausta ihmisen vajavaisuudesta ymmärtää, ei itse ilmoituksen ongelmasta
^ Vinyylien kohdalla kannattaa muistaa, että ne ovat fyysista kuluvaa kamaa. Levyjä poistuu koko ajan käytöstä ja käytössä olevat kuluvat. Vinyylit ovat myös todistetusti laadukkaampia kuin samasta musiikista saatavilla olevat CD:t*. Sanoisin hintojen pikemminkin nousevan, varsinkin jos alkuperäiset masterit ovat jo teillä tietymättömillä. Muutoksen tähän voisi tuoda vinyylien laajamittainen digitointi.
* Vinyylit eivät siis teknisesti ole parempia kuin CD tai muut digitaaliset formaatit. Vinyyleille on vain tallennettu parempi äänite samasta esityksestä. Vastaava CD-äänite on yleensä kompressoitua kuraa, joka on tarkoitettu radioon, autoon ja kaikenmaailman mankkoihin, joita tavikset hommaavat kuullakseen musaa.