Röpöttämistä jouluaattona. Ensin systerin luona glögiä (juominen alkoi siis jo puolenpäivän aikaan), sitten reissasin kotiin. Jo kotimatkalla join viskiä raitsikassa ja bussissa, kukaan kukkahattutäti ei paheksunut mikä oli pettymys. Sitten kotona lisää viskiä ja keskaria. Harkitsin Lemonissa pistäytymistä mutta en mennytkään.
Joulupäivänä vähän maistelua.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
22. päivä saunaoluena Koff III 0,33dl lager
Aattona.. Punaviiniä 2,5dl, saunaoluena Koff III 0,33dl lager
Joulupävänä Cavaa 3dl, 6cl Ukrainalaista koivuvodkaa ns. sisäistä vihtaa
Sitten nenun valkaistuu,
kun pääsen kotiin su ehkä jotain Jasper Pääkkösen rasistisuorituksen innoittamana lähibibissa tai kotona olut....
Uuden Vuoden aattona ehkä viskinmiastelu kavereitten kanssa, ehkä..
Keksin hiukan jälkikäteen hyvän uuden vuoden lupauksen. Poltan vain kännissä. Voi tulla raskas vuosi. Viime vuodet on mennyt aski punaista päivässä. Olin joulun ja uuden vuoden polttamatta (on vielä vajaa aski syötiksi.) Voi tulla raskas vuosi.
liukuu kuin veltto penis avaruusalus vitun isolla momentilla avaruudessa
Homeboy65 kirjoitti: 17.01.2019 17:07
Tissuttelua eilen. Kaksi lonkeroa (5,5 %) ja kuusi keskaria. Suhteellisen pienistä määristä huolimatta oksensin yöllä.
Sun pitää kalibroida asteikkosi. Tuo määrä kerralla ei ole "suhteellisen pieni määrä" eikä "tissuttelua", vaan ilman muuta niin iso määrä, että ylittää miesten riskikäytön rajat.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."

Perussettiä:
Tissuttelu 8
Röpöttely 16
Kapteeni Kaaoksen normaalit ruokajuomat 24
REsISTANce is futile!
Viina on kuningas ja itse jumala..
Älä taistele viinaa vastaan, jos se vie hebngen, niin on tarkoitettu!
Lupaan tulla kantamaan arkkuasi, hengelläsi ei ole mitään merkitystä.
AI niin tänään oli viiden euron päivät Fisuravintoloissa
Kävelin töistä Leijuvaan Lahnaan, siellä se odotti kuin reidet levällään makaava lahna..
Craft Pils Mallaskoski Brewery Pilsner - Other 5% 0,4% 0,4l
Zipwire Saltaire Brewery Pale Ale - International 4,5% ABV 0,4l
Kalamestarin 7 Mallaskoski Brewery Stout - English 6% ABV 0,3l
jatkoin maanalaisella Hilpeäään Haukeen, olo on kuin painajaisunessa, tuleeko tunnelista paska vai juna!
Viimw hwetkwssä muistan, en olekaan Orilattian Parooni!
Monyash Thornbridge Brewery Smoked Beer 6,5% ABV 0,5l
Proper Job St Austell Brewery IPA - English 4,,5% ABV 0,5l
Illan kuittasin parilla pienellä annokse4lla whiskyä..
2cl Glenmorangie Lasantaa ja 2cl G. Quincea toinen on vanhentunut cherry caskissä ja toinen portto caskissä..
Homeboy65 kirjoitti: 17.01.2019 17:07
Tissuttelua eilen. Kaksi lonkeroa (5,5 %) ja kuusi keskaria. Suhteellisen pienistä määristä huolimatta oksensin yöllä.
et kuitenkaan tuKehtunut yrjöön suuren esikuvan Gary MOOREN LAILLA? Mooren laki, indeed.. Et ollut aivan pelti kiinni tosiaan, jatka samohin suuntiin--

No en. Aika harvoin krapula-aamuina tulee oksennettua.
Nyt yritys pitää vähintään kahden viikon "nenänvalkaisu". Siis yritys. Toivottavasti onnistuu...
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
Tissuttelu 8
Röpöttely 16
Kapteeni Kaaoksen normaalit ruokajuomat 24
Onko Homie Kapteeni Kaaos kun 16 annosta on ylittynyt?
T. rehellisesti hämmentynyt
Näin on. Kun Homien sisäänsä ahtama alkoholimäärä ylittää tuplasti riskikäytön rajan, superpökäle livahtaa punttiin ja Homie muuttuu supersankari Kapteeni Kaaokseksi, Lemonin kauhuksi!
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Tissuttelu 8
Röpöttely 16
Kapteeni Kaaoksen normaalit ruokajuomat 24
Onko Homie Kapteeni Kaaos kun 16 annosta on ylittynyt?
T. rehellisesti hämmentynyt
Näin on. Kun Homien sisäänsä ahtama alkoholimäärä ylittää tuplasti riskikäytön rajan, superpökäle livahtaa punttiin ja Homie muuttuu superantisankari Kapteeni Kaaokseksi, Lemonin kauhuksi!