James Potkukelkka kirjoitti: 12.04.2019 8:30
Eilinen Ylen tentti imho toimi Persujen eduksi. Usea puheenjohtaja halusi väitellä Halla-ahon kanssa, jolloin hän pääsi aina esiin.
Katson tietysti kokkarilasien läpi, mutta mielestäni Rinne antoi aika riitaisan vaikutelman. Li Anderson voitti silmäpussikisan.
Mä en tällä kertaa oikein jaksanut katsoa (

) Toimittajilla ei ollut tilanne hallinnassa, meni ihme päällehuutamiseksi, puheenvuorojärjestyksiä ei noudatettu ja jopa Sampo "0,9 %" Terho pääsi ihan vaan jyräämällä ottamaan puheenvuoron pitkäksi aikaa silloinkin, kun toimittajat yrittivät keskusteluttaa muita muista aiheista. Oli tosi kaoottinen ja älytön tunnelma eikä keskustelut edennyt järkevästi, joten en viitsinyt seurata pitkään. Eli pahimmat epäonnistujat olivat Ylen toimittajat - toki siitä syystä, että keskustelijat ovat niin moukkamaisia, että tarvitsevat pomottavaa toimittajaa, mutta kumminkin. (Tämä muuten ehkä kääntyi vähän Halla-ahon eduksi, joka jaksoi taas pysytellä hievahtamattomana toteemina samalla, kun muut melskasivat epämiellyttävästi. Tosin ehkä uhriutuvien persujen täytyy nyt löytää muita salaliittoteorioita - siinä vaiheessa kun minä katsoin, Hallis oli saanut kaikista eniten puheaikaa (mitä toki selittää se, että muut sanovat 9 asiaa samassa asiassa, kun Hallis on alustanut yhden pointin johdannon.))
Muuten siitä fragmentista, jonka näin, mieleen jäi ehkä se, että Rinne on palaamassa sammakkomoodiin. Ohje palautuskelvottomille, käännytetyille turvapaikanhakijoille "kielikurssille ja töihin" oli aika lailla ristiriidassa sen kanssa, että oli juuri vaatinut työperäisen maahanmuuttoreitin jyrkkää organisointia. Vähän vastaavasti pari kertaa ihan perussosiaalipolitiikassa Rinteen ajatus vallan katkesi, jolloin hän katsoi anovasti Anderssoniin, joka sitten selittikin asian, ja Rinne pääsi komppaamaan, että just noin.
Kaoottinen rakenne ehkä suosi Halla-ahoa, mutta sisällöt eivät. Tyyppi vetelee niin omia latujaan esim. työperäisen maahanuuton suhteen, että vaikea varmaan on muiden kuin perusksenofoobikkojen innostua. Ja sekoilu säästämisestä korvaamalla 150 miljoonan vastaanottokeskusverkko 700 miljoonan säilöönottokeskusverkolla, koska ensimmäinen on kulu ja jälkimmäinen on investointi, oli niin urpoa, että ei varmaan puhuttelee kuin valmiiksi mestarin uskonnollisen herätyksen kokeneita. Ihme kyllä sitten laskevan syntyvyyden ongelmista puhuttaessa Hallis oli yhtäkkiä järkevimpiä keskustelijoita. Ehkä siinä näkyy se, että Hallis kyllä lukee tutkimuksia (vaikka käyttääkin niitä tympeästi valikoiden), ja tuntee syrjäytyvien miesten sielunmaiseman.
Mut joo, näin vain jonkun 45 min pätkän keskivaiheilta, eli vähän puutteelinen kuva sekoilusta minulla.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."