Eniten pöyristytti tämä kohta
Asiahan menee aivan järjettömäksi, jos taiteilija ei saa edes omakohtaisesta elämästään kertovassa tekstissä tuoda esiin näkökulmia, joita joku voi pitää naisvihamielisinä tai transfoobisina. Aikoinaan ensin uskonto, sitten määrätyissä maissa (esim suomessa) poliittinen oikeaoppisuus rajoitti taidetta. Tämä on aivan samaa.KEVÄÄLLÄ 2019 yksi Timosen opiskelijoista kirjoitti kandityötään. Se oli näytelmä miehen roolin ahtaudesta ja kasvamisesta väkivaltaisen alkoholistiäidin kanssa. Omakohtainen.
Kun keskeneräistä tekstiä käsiteltiin työpajassa, kanssaopiskelijat kokivat näytelmän liian miesnäkökulmaisena. Naisvihamielisenä. Äidin hahmo oli ikävä ja haitallinen. Se, ettei päähenkilö kokenut olevansa kotona miehen kehossa, katsottiin transfoobiseksi.
Opiskelija ei osannut suhtautua, hänhän oli yrittänyt tehdä aivan päinvastaista.
Työn loppuun saattamisesta ei meinannut tulla mitään. Tuli paine kirjoittaa näkökulmasta, joka ei ollut oma. Opiskelija muutti tekstiä, pehmenteli, yritti ennakoida palautetta. Panikoi, ettei kukaan halua tehdä näytelmää lavalle.
Syyttely tuntui erityisen pahalta, sillä opiskelija koki, että hänen arvonsa olivat samanlaiset kuin opiskelutovereiden. Siitähän näytelmäkin kertoi, patriarkaatin aiheuttamasta paineesta ja muottiin ahtamisesta.
On Saarikoskenkin setämieskirjoituksessa (vaikka se tosiaan osittain referoikin vain SK:n juttua) oma ansionsa. Saarikoski laittaa tämän nykyisen kuohunnan oikeaan perspektiiviin. Kyse on samanlaisesta asiasta kuin aikoinaan taistolaisuudessa ja myöhemmin turkkalaisuudessa. Tällekin joskus muutaman kymmenen vuoden päästä hymähdellään huvittuneesti (paitsi eivät ne jotka ovat jauhautuneet vallankumouksessa tai jotka olivat pääagitaattoreina).