So Hard kirjoitti: 01.09.2021 9:45
urpiainen kirjoitti: 01.09.2021 9:21Kun suomalaiseen tapaan haetaan aluksi syyllisiä, niin ensimmäiseksi sormi voisi osoittaa suuriin ikäluokkiin, jotka järkkäsivät itsensä eläkkeelle (alle) 6-kymppisinä. Tämä on suuri katastrofi taloudelle. Toisaalta Suomen länsimaisittain varsin aikaisin yläpainottunut ikäpyramidi tarkoittaa, että joskus 20 vuoden päästä muut länsimaat vielä kärvistelevät tämän ongelman kanssa, mutta Suomen eläke- ja sairauskulut laskevat kuin lehmän häntä. Silloin painetaan isolla!
SIihen väliin mahtuu 10 vuotta IMF:n ohjausta. Me otetaan 11 milardia velkaa nousukausivuotena. Suomella ei ole varaa vasemmistoon eikä keskustaan eikä vihreisiin hallituksessa. Hankalaksi menee.
Höps, lainaamaasi kohtaa seurasi Kitinä Unga Socialisterin yksimielisesti hyväksytty sosiaalipoliittinen ohjelma, jolla siirtymäkausi hoidetaan menestyksellä. Toki on vähän hankala saada muita puolueita mukaan, vaikka paikallistankin ongelman ehkä vähän eri tavalla kuin sinä.
Mä en koe vasemmistoliittoa ongelmaksi, varmaan kahdesta syystä. Ensinnäkin, ne on niin pieni puolue, että vain värittävät politiikkaa, eivät määrää suuntaa. Lisäksi suomalainen vasemmistolainen sosiaalipolitiikka on ollut jostain Pekka Kuusen ajoista alkaen jakopolitiikan sijaan pikemminkin investointia siihen, että saadaan pienen kansan potentiaali mahdollisimman hyvin käyttöön, mikä on nimenomaan tärkeää. Hyvä esimerkki on just oppivelvollisuuden pidennys: se on aika vasemmistolainen hanke, jota kokoomus vastustaa tuimasti, ja oikeastaan kaikki vakavasti otettavat taloustietelijät kannattavat.
Demarit ovat paljon hankalampi. Marin on ihastuttava monella tapaa, ja tulosten valossa (jos ei aina tyylipisteiden) vetänyt esim. tän koronahässäkän Euroopan parhaiten. Mutta en mä vieläkään saa niiltä irti mitään uskottavaa tulevaisuusvisiota, ne on jotenkin ajautuneet niin kiinteästi menneen teollisuusyhteiskunnan saavutettujen etujen puolustajiksi, että vaikea nähdä heidän olevan tekemässä tarvittavia liberaaleja uudistuksia. Toivottavasti olen väärässä, kyllä Saksan, Ruotsin ja Sorsan demarit ovat moiseen pystyneet. AY-liikkeen ulkopuolelta tulevat akateemisetr urbaanidemarit luovat toivoa, mutta vaikeaa on.
Ja kokoomus. Jos se olisikin sellainen Vartiaisen näköinen sosiaaliliberaalipuolue, joka on sitoutunut vahvistamaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota siten, että käyttävät moderneja talousliberaaleja keinoja sen rahoittamiseen, siis jonkinlainen ståhlbergilainen edistyspuolue, äänestäisin! Mut siellä on sitten vahvana myös se avoimen hyvinvointivaltio-vihamielinen libertaristisiipi, siis nämä verotus on varkautta -hahmot ja oppivelvollisuuden pidentämisen vastustajat, joita Vartiainen kai pitää hyödyllisinä idiootteina, mutta jotka minusta sotkevat puolueen linjan. Ja tietysti viimeistään kansalliskonservatiivien tukeva asema tekee puolueen mahdottomaksi äänestää. Alkaa olla liian suuri riski, että ääni tukee libertaristinulikoita tai valkokaulusfasisteja.
Kepu, krisut, liikenyt ja persut ovat haittapuolueita, niitä ei kukaan järjissään oleva voi äänestää (paitsi ehkä joku maakuntasatraappi kepua välittömän itsekkäistä näkökulmista).
Jäljelle jäävät vihreät ja rkp. Siinä missä demarit ja vasemmisto ovat marxilaisen perinteen jatkajia ja kokoomus saksalaisen nationalismin perillinen, vihreät ja rkp ehkä selvimmin Suomessa kantavat englantilaisen liberalismin ja edistyspuolueen aina varjoon jäänyttä lippua. Molemmissa puolueissa on omat ongelmansa, mutta yhä useammin huomaan kääntyväni näiden puoleen. Toki parempi olisi, jos Suomeen nousisi uusi urbaani, sosiaaliliberaali puolue vihreällä painotuksella, siis jonkinlainen soininvaaralaisten vihreiden, vartiaislaisten kokkareiden ja Tölö Unga Socialisterin yhdistelmä, mutta kun ei niin ei.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."