Mä luulen, että Tuomioja ajatteleekin, että entisillä neuvostotasavalloilla tai NL:n satelliiteilla ei tässä mielessä välttämättä olekaan ihan sellaisia turvatakuita natolta, kuin mitä ne toivoisivat. Siitä huolimatta natojäsenyys on näille maille selkeämpi keissi kuin Suomelle, koska historia ja maantiede ovat erilaisia. Mutta kuten kirjoitin, ymmärsin tämän olevan tosi vähämerkityksetön linja Tuomiojan argumentaation kokonaisuudessa.sivustahuutaja kirjoitti: 08.02.2022 11:52Omituinen näkökulma Tuomiojalla. Miksi Suomi olisi se, joka jää johonkin väliin? Miksei Balttian maat jää väliin tai Puola? Jos kaikki jäävät väliin, niin eikös me puhuta isosta kolmosesta? Ja jos ollaan noin pitkällä, niin eikös Suomi olisi vallattu ennen ison kolmosen alkua, jos olsimme liittoutumattomia? Vai mikä se Venäjän logiikka oikein olisi?urpiainen kirjoitti: 08.02.2022 11:43 Tuomioja vähän kiemurteli ja taisi asiaa aikansa pyöriteltyään päätyä siihen, että hänen jäsennyksessään Suomi olisi vähän samanlainen eturintama ja taistelutanner kuin aikanaan Suur-Ruotsin ja Venäjän välissä: jos Nato ja Venäjä ajautuisivat sotilaalliseen konfliktiin, Nato kyllä lopulta voittaisi ja epäilemättä silloin vapauttaisi myös Suomen, mutta mitä Suomesta olisi tällöin jäljellä.
Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Onko tämä nyt tarkoitettu tueksi vai haasteeksi Tuomiojan näkemykselle? Ymmärsin, että nimenomaan katsottuaan rajojen erilaista maantiedettä ja historiaa Tuomioja katsoo, että Suomen jänniteettömän korpirajan status on erilainen kuin esim. Baltiassa, ja siksi natojäsenyyden todennäköisten vaikutusten analyysikin on erilainen.sivustahuutaja kirjoitti: 08.02.2022 11:53Suomen raja on Pietarin kohtaa lukuun ottamatta korpea. Kannattaa katsoa kuinka paljon Balttiassa on maarajaa lähempänä tärkeitä alueita.urpiainen kirjoitti: 08.02.2022 11:43 Vastaavasti, Suomen Nato-jäsenyys muuttaisi 1300 kilometrin rajan luonteen tyystin. Venäjän näkökulmasta rajan toisella puolella olisi hyvin erilainen sotilaallinen kyky ja poliittinen luonne, jota vastaan pitäisi varautua ja johon pitäisi koko ajan vaikuttaa. Tuomiojan analyysin mukaan tämä varmaan aiheuttaisi kaikenlaisia ongelmia (hybridivaikuttamiset jne.), joihin Nato ei tarjoaisi minkäänlaista apua. Eli jännitteisyys kasvaisi ja ongelmat lisääntyisivät.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Mitä ihmettä Eki oikein polttelee!? Mikään ei viittaa siihen suuntaan, että Viroa ei puolustettaisi Venäjän hyökätessä.urpiainen kirjoitti: 08.02.2022 12:17 Mä luulen, että Tuomioja ajatteleekin, että entisillä neuvostotasavalloilla tai NL:n satelliiteilla ei tässä mielessä välttämättä olekaan ihan sellaisia turvatakuita natolta, kuin mitä ne toivoisivat.
Neukkujen satelliiteilla on kuitenkin se todellinen riski, että Natohan ei tarjoa suojaa, jos olet itse sotkenut asiasi. Esim. Turkille vihjattiin, että se ei tule saamaan apua Syyriaa vastaan, koska Turkki oli itse jo aloittanut kahakan.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Siitä ei kyllä pääse mihinkään, että Tuomiojan puheissa vähän kaikuu sellainen suomettumisen ajan klangi, että oikein ylpeillään sillä, miten osaamme - toisin kuin muut - olla totalitaristisen roistovaltion luotettava ja harmeja tuottamaton kiltti naapuri. Venäjän suopea hyväksyntä on korkein palkintomme. Jos jännitteet maailmanpolitiikassa kasvavat kovasti, ehkä seuraava hallitus rakentuukin persujen ja tuomiojalaisten demareiden pohjalle. Pohjoismainen sosiaalidemokraatti saattaa olla alhainen matelija, mutta kukaan merkittävä poliitikko ei matele Venäjän ja Kiinan edessä kuin persujen valinta ulkoasiainvaliokunnan pj:ksi.
Viimeksi muokannut urpiainen, 08.02.2022 12:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
En ymmärrä tuosta sanaakaan?urpiainen kirjoitti: 08.02.2022 12:20 Ymmärsin, että nimenomaan katsottuaan rajojen erilaista maantiedettä ja historiaa Tuomioja katsoo, että Suomen jänniteettömän korpirajan status on erilainen kuin esim. Baltiassa, ja siksi natojäsenyyden todennäköisten vaikutusten analyysikin on erilainen.
Eihän jonkin asian mahdollinen muutos tai erilaisuus ole mikään argumentti. Pitää kyetä tarjoamaan jonkinlainen hyötyanalyysi.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
No koetin siinä alkuperäisessä viestissäni nimenomaan avata Tuomiojan hyötyanalyysia. Uskon, että pointtisi olisi Tuomiojan mielestä tukenut hänen analyysiaan.sivustahuutaja kirjoitti: 08.02.2022 12:31En ymmärrä tuosta sanaakaan?urpiainen kirjoitti: 08.02.2022 12:20 Ymmärsin, että nimenomaan katsottuaan rajojen erilaista maantiedettä ja historiaa Tuomioja katsoo, että Suomen jänniteettömän korpirajan status on erilainen kuin esim. Baltiassa, ja siksi natojäsenyyden todennäköisten vaikutusten analyysikin on erilainen.
Eihän jonkin asian mahdollinen muutos tai erilaisuus ole mikään argumentti. Pitää kyetä tarjoamaan jonkinlainen hyötyanalyysi.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
^
Hyötyanalyysi:
- Jos suomi ei ole natossa, venäjä voi hyökätä suomeen suunnilleen yhtä estottamasti kuin mitä hyökkäsi ukrainaan
- Jos suomi on natossa ja suomi ei sekoile, venäjä ei koskaan voi hyökätä suomeen

- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Tuntuu, että E.T. ajattelee liikaa sitä, miltä Venäjästä tuntuu.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 24409
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Kiva on asuinalue kulttuurillisesti rikastettu.
Kuinkahan vahvat liivit ostaisi?
Helsingin ja Espoon katujengit ajautuivat väkivallan kierteeseen
Kuinkahan vahvat liivit ostaisi?
Helsingin ja Espoon katujengit ajautuivat väkivallan kierteeseen
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c ... ef5617cd45
muuten voisi ohittaa, mutta kun on ulkoasianvaliokunnanpuheejohtaja.
muuten voisi ohittaa, mutta kun on ulkoasianvaliokunnanpuheejohtaja.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Niinpä. Niikkohan on paitsi 5G-korona-foliohattumies, myös tosiaan Kiinan ja Venäjän erikoismies. Jotenkin aivan tolkutonta, että tällainen hörhö voi toimia ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja kuin ei mitään. Mutta tätähän persut ovat jo tehneet vuosia: sellainen pölvästeily, joka kenelle muulle tahansa olisi mahdotonta, on ihan ok kun ne nyt vaan ovat sellaisia. Mä pidän edelleen mahdottomana, että Orpo oikeasti harkitsisi niiden kanssa hallitustyötä.James Potkukelkka kirjoitti: 08.02.2022 13:38 https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c ... ef5617cd45
muuten voisi ohittaa, mutta kun on ulkoasianvaliokunnanpuheejohtaja.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 15197
- Liittynyt: 23.08.2011 9:23
- Paikkakunta: 7th heaven
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
EU:lla on yksi lentotukialus (Charles de Gaulle) ja pienet maavoimat, joita se liikuttaa huonosti.James Potkukelkka kirjoitti: 08.02.2022 10:43 EU:n turvatakuut olisivat jeech, jos ne vain olisivat olemassa.
Universaali disclaimer.
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Toisaalta EU:n BKT on 17 000 miljardia ja väkiluku 447 miljoonaa.
Venäjän BKT on 1700 miljardia ja väkiluku 145 miljoonaa.
Kulutussodassa isomman BKT:n omaava voittaa lopulta. Toki salamasota tai modernimmin Shock and awe on eri juttu.
Tietysti kuluttussota Euroopassa olisi kauhea asia, mutta lopulta EU sen voittaisi. Toisaalta Venäjällä on ydinase.. Ehkä ei kannata jatkaa tällä linjalla..
Venäjän BKT on 1700 miljardia ja väkiluku 145 miljoonaa.
Kulutussodassa isomman BKT:n omaava voittaa lopulta. Toki salamasota tai modernimmin Shock and awe on eri juttu.
Tietysti kuluttussota Euroopassa olisi kauhea asia, mutta lopulta EU sen voittaisi. Toisaalta Venäjällä on ydinase.. Ehkä ei kannata jatkaa tällä linjalla..
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 15277
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
https://www.is.fi/olympialaiset/art-2000008597512.html
Tämä Mörkön eristyssaaga tuo vahvasti mieleen Jolon saaren panttivankitapahtumat. Kai osa suomalaisista ehti jo lähettää pizzaa Markolle.
Tämä Mörkön eristyssaaga tuo vahvasti mieleen Jolon saaren panttivankitapahtumat. Kai osa suomalaisista ehti jo lähettää pizzaa Markolle.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Mut eipähän pääse kukaan sanomaan, että Suomi ei tuomitsisi suoraselkäisesti Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia myös urheilukisojen yhteydessä. Tiukasti valitti Jalonen Kiinan rikkovan Anttilan ihmisoikeuksia, kun ei päästä miestä luistelemaan, ja hotellissakin sai vain jäähtynyttä pastaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Ilokseni olin ehkä väärässä;urpiainen kirjoitti: 08.02.2022 13:58Niinpä. Niikkohan on paitsi 5G-korona-foliohattumies, myös tosiaan Kiinan ja Venäjän erikoismies. Jotenkin aivan tolkutonta, että tällainen hörhö voi toimia ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja kuin ei mitään. Mutta tätähän persut ovat jo tehneet vuosia: sellainen pölvästeily, joka kenelle muulle tahansa olisi mahdotonta, on ihan ok kun ne nyt vaan ovat sellaisia.James Potkukelkka kirjoitti: 08.02.2022 13:38 https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c ... ef5617cd45
muuten voisi ohittaa, mutta kun on ulkoasianvaliokunnanpuheejohtaja.
HS: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2 ... 98057.html
IL: https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a ... 7d65d4d70d
Jopa Kai Mykkänen taisi vaatia Niikon eroa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Ranska on myös ydinasevaltio, kolmenneksi suurin kärkien perusteella mitattuna. Ydinohjuksin varustettuja suklareita on 4, joten aika itsetuhoinen pitäisi venäjän olla.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Uros meni konkkaan
https://www.hs.fi/kotimaa/art-200000859 ... 991f2243b5
Patriarkaatti alkaa tutista!
Jokunen vuosi sitten yritin saada tolkkua Uroksen bisneksestä kun tapasin niiden myyntijantterin. En hokannut mikä siinä bisneksessä olisi ollut niin ihmeellisen erilaista, että sillä olisi voinut tehdä miljardeja, edes nollatuloksella.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-200000859 ... 991f2243b5
Patriarkaatti alkaa tutista!
Jokunen vuosi sitten yritin saada tolkkua Uroksen bisneksestä kun tapasin niiden myyntijantterin. En hokannut mikä siinä bisneksessä olisi ollut niin ihmeellisen erilaista, että sillä olisi voinut tehdä miljardeja, edes nollatuloksella.
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Lähti ulkoasiainvaliokunnan pj:n paikalta: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008599239.htmlurpiainen kirjoitti: 08.02.2022 15:44Ilokseni olin ehkä väärässä;urpiainen kirjoitti: 08.02.2022 13:58Niinpä. Niikkohan on paitsi 5G-korona-foliohattumies, myös tosiaan Kiinan ja Venäjän erikoismies. Jotenkin aivan tolkutonta, että tällainen hörhö voi toimia ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja kuin ei mitään. Mutta tätähän persut ovat jo tehneet vuosia: sellainen pölvästeily, joka kenelle muulle tahansa olisi mahdotonta, on ihan ok kun ne nyt vaan ovat sellaisia.James Potkukelkka kirjoitti: 08.02.2022 13:38 https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c ... ef5617cd45
muuten voisi ohittaa, mutta kun on ulkoasianvaliokunnanpuheejohtaja.
HS: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2 ... 98057.html
IL: https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a ... 7d65d4d70d
Jopa Kai Mykkänen taisi vaatia Niikon eroa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
IS kauhistelee inflaatiota ja energian hintoja
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000008598165.html
Eikös kansan pitänyt olla innosta pinkeänä valmiita maksamaan enemmän, koska ilmastonmuutos? Jos näin pieni nousu on liikaa, niin kannattaa unohtaa se hiilineutraalius 2030 vai mitä se oli.
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000008598165.html
Eikös kansan pitänyt olla innosta pinkeänä valmiita maksamaan enemmän, koska ilmastonmuutos? Jos näin pieni nousu on liikaa, niin kannattaa unohtaa se hiilineutraalius 2030 vai mitä se oli.
-
- Kitisijä
- Viestit: 29348
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Toki tiesin, että Ranska on ydinasevalta, mutta en tiennyt, että sen arsenaali on noin iso. Hyvä!sivustahuutaja kirjoitti: 08.02.2022 17:40Ranska on myös ydinasevaltio, kolmenneksi suurin kärkien perusteella mitattuna. Ydinohjuksin varustettuja suklareita on 4, joten aika itsetuhoinen pitäisi venäjän olla.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija
-
- Kitisijä
- Viestit: 18372
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Vähän samaa mietin. Tavallaan ei edes kannattaisi käsitteellistää fossiilisten polttoaineiden hinnannousua tavanomaisena inflaationa, vaan ihan tarkoituksenmukaisensa hintarakenteen muutoksena. Tosin kai monien mielestä tähän rakennemuutokseen sitten olisi kuulunut, että vihreää sähköä on vastaavasti tarjolla yllin kyllin edulliseen hintaan. Mutta en kyllä ihan ymmärrä, mistä tulisi käsitys, että kansa oli innostunut vihreästä siirtymästä. Käsitääkseni persut, kepu ja kokoomus ovat jo monet vaalit ratsastaneet kansan vastahakoisuudella vihreää rakennemuutosta kohtaan ja jopa tietoisesti ruokkineet sitä.sivustahuutaja kirjoitti: 09.02.2022 0:08 IS kauhistelee inflaatiota ja energian hintoja
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000008598165.html
Eikös kansan pitänyt olla innosta pinkeänä valmiita maksamaan enemmän, koska ilmastonmuutos? Jos näin pieni nousu on liikaa, niin kannattaa unohtaa se hiilineutraalius 2030 vai mitä se oli.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Emmanuelle käski sanoa, että seuraava autosi on sitten ranskalainen. Se on vapauden hinta.James Potkukelkka kirjoitti: 09.02.2022 8:29 Toki tiesin, että Ranska on ydinasevalta, mutta en tiennyt, että sen arsenaali on noin iso. Hyvä!
-
- Kitisijä
- Viestit: 23958
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Päivän uutiskatsaus IV - A new hope
Kyllä se on hyvin muodikasta esittää vastuullista. Viittasin kommentillani poliitikkoihin ja muihin "arvovaltaisiin" tahoihin, jotka antavat ymmärtää, että maksuhalukkuutta löytyisi kuluttajilta. Kuluttajat myös itse mielellään nyökyttelevät omalle hyvyydelleen, mutta maksuhalukkuutta on vähemmän.urpiainen kirjoitti: 09.02.2022 8:41 Mutta en kyllä ihan ymmärrä, mistä tulisi käsitys, että kansa oli innostunut vihreästä siirtymästä.
Hyvä esimerkki kuluttajien maksuhalusta on mielestäni lentäminen. Vain 4% hyvittää hiilipäästönsä, eli suurin osa lentää mieluummin halvemmalla. Nyt on sitten yleistynyt poseeraaminen, jossa henkilö mainostaa vähentäneensä lentelyä, koska ilmastonmuutos. Mutta kun ne päästöt on saanut jo pitkään kompensoida, niin miksi tehdä asiasta numeroa? Sen kun maksaa pois? No, se on tuo maksaminen, joka tökkii. On paljon mukavampi väittää kieltäytyvänsä kalliista lennosta, koska ilmasto. Enkä usko, että monikaan näistä muka ilmastosyistä lentoja vähentäneistä olisi ollut lentämässä yhtään mihinkään. Kuvitteellisesta lennosta kieltäytyminen ei maksa mitään ja silti siitä saa hyväksyntää ja ilmastomerkin. Vähän kuin yläasteella Shelliä boikotoiva autoton lapsi.