James Potkukelkka kirjoitti: 07.06.2022 14:00
Vagabondo kirjoitti: 07.06.2022 13:38
Mä pystyn kyllä ymmärtämään Man saaren viehätyksen äärimmäisenä haasteena jossa ei ole virheisiin varaa
Kyllä mä viehätyksen ymmärrän. En vain halua, että muut joutuvat maksamaan. Vaikka onneksi noissa nopeuksissa taidetaan korjata lapiolla osat talteen.
Mun mielestä tämä on ihan kiinnostava keissi. Olen taipuvainen ajattelemaan, että olisi aika pitkälle perusteltua tällaisissa asioissa jakaa riski nimenomaan osallistujien (kilpailijoiden, katsojien, sponsorien ja keitä kaikkia tapahtumassa oikein pyöriikään) kesken siten, että osallistumislisenssi sisältäisi/edellyttäisi Dave-ehdot täyttävän yksityisen vakuutuksen kaikille kilpailijoille.
Samaan aikaan suhtaudun aika pidättyvästi siihen, että esimerkiksi tupakoitsijoille, alkoholisteille, liikalihaville tai vaikkapa huumeaddikteille ei taattaisi samanlaista terveydenhoitoa kuin terveempien elämäntapojen kansalaisille. Mutta tätä eroa on vaikea sanallistaa tarkasti.
Ajattelen jotenkin siihen suuntaan, että Vagiksen korostama julkinen sairausvakuutus on nimenomaan rakennettu kompensoimaan epätasaisesti jakautunut huono tuuri terveyden kanssa, vaikka siihen vaikuttaisivat todennäköisyyksiä muokkaavat huonot elintavat (ja addiktit nähdään tässä ikään kuin uhreina parhaiden sosiaalitantta-perinteiden mukaisesti). Elintapojen yksilöllinen valinta on kuitenkin meille keskeinen arvo. Ajattelen, että kohtuuttoman vaaralliseksi tiedetyn moottoripyöräkilpailun järjestäminen yleisillä teillä ei ole tällainen yhteiskuntasopimukseen kuuluva peruselintapavalinta, vaan yksittäinen erikoistapaus, jonka luvallisuuden ehdoksi voidaan hyvin asettaa erilaisia kalliitakin turvavaatimuksia betonisuojista riittävään vakuutukseen.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."