Kerro vaivasta
-
- Kitisijä
- Viestit: 2500
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Kerro vaivasta
Kontrollin tulokset: primäärikasvain kasvanut ollen nyt n. 25mm. Jakautuvia soluja kasvainmassasta 16%. Kolmiasteisella ärhäkkyysportaikolla keskimmäinen eli gradus2. Ei tiedossa olevia etäpesäkkeitä. Eikä edelleenkään voi leikata. Eikä tietenkään parantua.
Ollaan vähän tienhaarassa. Tähän astiset doupit ei ole merkittävästi hidastaneet. Saan alkuviikosta toivottavasti tietää annetaanko tuolle säteilyä vai vaihdetaanko varsinaisiin sytostaatteihin (pillereitä).
Ilmaisin jo suoraan että ekalla kiekalla suoneen saamaani karboplatiinia ette minuun pistä. Se meinaan melkein tappoi minut eikä kasvain ollut moksiskaan. Joka hoitokerran jälkeen olin viikon täysin oikeustoimikelvottomana kykenemättä syömään, juomaan, paskantamaan tai nukkumaan, jatkuvissa kivuissa. Lutetium-hoito kannattaa varmaan pitää ässänä hihassa sitä hetkeä varten että se paska alkaa kehitellä etäpesäkkeitä ja kasvaa agressiivisemmin.
Töissä olen päivää lukuunottamatta jaksanut käydä, mutten oikein sitten juuri mitään muuta.
Kello käy.
On aika musertava tunne, kun joskus on hetki aikaa istua paikoillaan rauhassa - ja sitten se paska ilmaisee vihlaisemalla olemassaolostaan. Ihan kuin siellä olisi Alien-frankusta tuttu kauhu "chest-burster" kasvamassa - ja jonain kauniina päivänä se on tarpeeksi iso ja syö itsensä rintakehästä läpi ja kuolen kirkuen ja sätkien.
Pahaa pelkään että loppusuora tulee olemaan vähemmän graafinen ja huomattavasti synkeämpi ja ankeampi, joskaan ei välttämättä vähemmän kivulias.

Amazing shit happens!
-
- Kitisijä
- Viestit: 2500
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Kerro vaivasta
Valvonut miettimässä paljonko minulla on aikaa ja miten haluan sen käyttää.
Mitään elokuvamaista "Bucket List"-road-trippiä ei taida pystyä - vaikka helvetin kiehtova ajatus se olisikin. Likvidoida kaikki, lähteä reissulle, tehdä juttuja ja jäädä sille tielleen. Ottaa vaikka jumbo-yliannos lääkkeitä jonkin paratiisisaaren rannalla kun tuntee että vihollinen on voittanut eikä enää jaksa.
Olisihan siinä tarina kerrottavaksi mutta lapset ei ehkä välttämättä tuota osaisi arvostaa.
Mutta kirjataan tuokin yhtenä vaihtoehtona.
Arjen kurimuksessa kodin ja työpaikan väliä perkelöidessä aika kuluu vaan niin tuhottoman nopeasti.

- Viestit: 2994
- Liittynyt: 10.03.2018 18:12
Re: Kerro vaivasta
Vähän harmi lukea, ettei bucket listiä voi toteuttaa. Aiemmin kerroit viimeisestä kohdasta, ja silloin jo mietin että sinulla on kuitenkin perhe.KKK kirjoitti: ↑18.11.2023 1:30 Valvonut miettimässä paljonko minulla on aikaa ja miten haluan sen käyttää.
Mitään elokuvamaista "Bucket List"-road-trippiä ei taida pystyä - vaikka helvetin kiehtova ajatus se olisikin. Likvidoida kaikki, lähteä reissulle, tehdä juttuja ja jäädä sille tielleen. Ottaa vaikka jumbo-yliannos lääkkeitä jonkin paratiisisaaren rannalla kun tuntee että vihollinen on voittanut eikä enää jaksa.
Olisihan siinä tarina kerrottavaksi mutta lapset ei ehkä välttämättä tuota osaisi arvostaa.
Mutta kirjataan tuokin yhtenä vaihtoehtona.
Arjen kurimuksessa kodin ja työpaikan väliä perkelöidessä aika kuluu vaan niin tuhottoman nopeasti.
Itse olen (pitkällä kaavalla) lopettamassa alkoholistista alkoholin käyttöä. Lopettamatta kuolen ennen kuin sinä. On käyttämättä vielä myrkkypilleri ex-suhteen suhteen. Viimeksi olin 9 kk juomatta kertomatta asiasta. Mutta sen siis voi käyttää vain kerran.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2500
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Kerro vaivasta
^ Oi saatana.
No, one alan mies to another. En tiedä miten pitkällä sinulla sairaus on minuun verrattuna, mutta usko pois. Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi. Tiedän tasan tarkkaan että "se ei ole tahdosta kiinni.". Viinapiru kun on saanut tahmaisilla näpeillään kunnolla kiinni ni se on sitten vähän saatanan lujassa.
En yritä jeesustella. Ilman syöpää en olisi varmaan itsekään omin voimin saanut putkea poikki.
Mutta. Se ON tehtävissä. Alussa se voi olla vaikeaa ja takapakkia tulee mielitekojen muodossa. Ensin usein mutta mitä pisemmälle pysyt raittiina, sen harvemmin. Minulla on täynnä kuusi vuotta ja rapiat. Ekana vuonna tuli vähän väliä mieleen. Tokana harvemmin. Neljäntenä, viidentenä vuonna ei oikeastaan koskaan ja nykyään en ajattele edes koko asiaa, vaikka miten kamalia asioita sattuisi.
Juomisen lopettamalla en menettänyt yhtään mitään. Pullo joi miehestä eikä mies pullosta, ei siinä mitään iloa ollut ollut enää aikoihin.
Vastalahjaksi saa minuutensa ja päänsä takaisin. Kropasta lähtee hurja määrä nestettä ja selkärepusta tonni kiviä.
Pidän peukkuja!

Toissavuonna aloitin lokakuussa korkin kiinni pidon, ja sitä kesti seuraavaan juhannukseen. Oikeastaan juominen ei tullut edes päivittäin mieleenn ja olisi ollut aluksi mahdoton ajatus, mutta kun oli muita ongelmakohtia joista en halunnut kertoa, oli helpompi ottaa muitten mukana ja sitten vähän lisää.KKK kirjoitti: ↑22.11.2023 21:06 ^ Oi saatana.
No, one alan mies to another. En tiedä miten pitkällä sinulla sairaus on minuun verrattuna, mutta usko pois. Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi. Tiedän tasan tarkkaan että "se ei ole tahdosta kiinni.". Viinapiru kun on saanut tahmaisilla näpeillään kunnolla kiinni ni se on sitten vähän saatanan lujassa.
En yritä jeesustella. Ilman syöpää en olisi varmaan itsekään omin voimin saanut putkea poikki.
Mutta. Se ON tehtävissä. Alussa se voi olla vaikeaa ja takapakkia tulee mielitekojen muodossa. Ensin usein mutta mitä pisemmälle pysyt raittiina, sen harvemmin.
...
Pidän peukkuja!
Nyt ei ole vastaavaa motivaattoria, mutta asiat menevät vähitellen päin ***** jos ei lopeta. Kitinään varmasti dokumentoin, kun >>10v sitten ryyppäsin päivittäin (ja kaaduin pimeät kerrostalon rappuset 3 promillen kännissä (mitattu ambulanssissa), kun baarituttu juotti jatkoilla - olisi voinut henki lähteä.)
Vasta myöhemmin olin tärisevä raunio. Sitten taas nykyään: kaadan lähinnä vain viikonloppuisin, enkä mietoja väkevämpää. Siis 1-3 kertaa viikossa 12-30 annosta kerralla. Ehkei siihen heti kuole, mutta sattuu ainakin.
-
- Kitisijä
- Viestit: 5069
- Liittynyt: 09.05.2006 8:45
- Paikkakunta: Brexitland
Re: Kerro vaivasta
^12-30 annosta kerralla on kyllä melkoisen paljon, vaikka ei joka päivä vetäiskään. Eipä ole mitään järkevää sanottavaa. Omat vanhempani (alkoholisteja molemmat) lopettivat juomisen about viitisen vuotta sitten vai onkohan siitä jo enemmänkin. Ovat tietysti vanhempia kuin sinä, mutta luulen että täysraitistumisen syy oli nimenomaan äitini terveysongelmat. Oli kai pakko lopettaa tai kuolo korjaa. Ei varmaan kannata odottaa sellaista wake up -callia…
Olen itsekin helposti addiktoituva persoonallisuus, joten suunnilleen joka asian kanssa on vaikeaa, kun lähtee kaikki lapasesta. Ilmeisesti en osaa olla ilman “pakkomielteitä”, joten olen pidemmän aikaa kanavoinut pakot liikuntaan. Tosin sen takia ilmenee sitten rasitusvammoja vähän turhan tiuhaan, mutta toistaiseksi ei mitään peruuttamatonta. Eli minun vinkki: korvaa riippuvuus jollain toisella (mielellään terveemmällä) riippuvuudella. Ja joo, helppo sanoa.

"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
I'm thinking of making a few more."
-
- Kitisijä
- Viestit: 6331
- Liittynyt: 05.10.2010 12:11
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kerro vaivasta
Olin viime viikon elämäni karmeimmassa päänsäryssä, tai oikeastaan kahdessa sellaisessa peräkkäin. Taustalla oli sellainen surkeiden sattumusten sarja, että vähän erikoisesti näköhäiriöillä oireillutta päänsärkyä alettiin tutkia aivoverenvuotona, jonka vuoksi pään CT- kuvien lisäksi napattiin selkäydinnestenäyte. Jälkimmäinen tutkimus käynnisti kammottavan postspinaalisäryn, jota en kuitenkaan sellaiseksi tunnistanut, vaan kuvittelin sen olevan sitä samaa päänsärkyä kun se, jonka vuoksi alunperin tutkittiin. Em. syistä en tajunnut heti hakea mitään veripaikkaa, ja sitten kun asian hoksasin, niin olin jo kitunut niin monta päivää, että ajattelin olevan yksi ja sama vaikka vaan odottelisi kivun menevän ohi. Ja se meni, noin 5 päivän päästä.
Mutta en siis suosittele selkäydinnesteen valuttelua, ei tee hyvää ihmiselle se.
Hyvät puolet: Olen ilmeisesti tosi terve. Kaikki mahdolliset labrat, varjoainekuvaus, sydänfilmi, verensokerit, kaikki priimaa.

Mut ei se elämä sit ollut kuitenkaan
Ihan piece of Kake Randelin.
Ihan piece of Kake Randelin.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2994
- Liittynyt: 10.03.2018 18:12
Re: Kerro vaivasta
Omat vanhempani ovat aina olleet hyvin kohtuullisia alkoholinkäytössä. Äitini ainakin inhoaa ryyppääviä miehiä, ja siinä saattaa olla takana juttuja joista ei juuri ole puhuttu suoraan: mummuni oli "töissä" maatilalla väkivaltaisella alkoholistilla. Setäni kuoli viime vuonna 70v:nä alkoholismiin, mutta hän sentään joi lomat ja eläkeiän tiukkaa viinaa joka päivä.Kreitsu kirjoitti: ↑03.12.2023 18:30 Omat vanhempani (alkoholisteja molemmat) lopettivat juomisen about viitisen vuotta sitten vai onkohan siitä jo enemmänkin. Ovat tietysti vanhempia kuin sinä, mutta luulen että täysraitistumisen syy oli nimenomaan äitini terveysongelmat. Oli kai pakko lopettaa tai kuolo korjaa. Ei varmaan kannata odottaa sellaista wake up -callia…
Olen itsekin helposti addiktoituva persoonallisuus, joten suunnilleen joka asian kanssa on vaikeaa, kun lähtee kaikki lapasesta. Ilmeisesti en osaa olla ilman “pakkomielteitä”, joten olen pidemmän aikaa kanavoinut pakot liikuntaan. Tosin sen takia ilmenee sitten rasitusvammoja vähän turhan tiuhaan, mutta toistaiseksi ei mitään peruuttamatonta. Eli minun vinkki: korvaa riippuvuus jollain toisella (mielellään terveemmällä) riippuvuudella. Ja joo, helppo sanoa.
Viimeksi muokannut nokkaelain, 08.12.2023 16:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 23834
- Liittynyt: 15.08.2005 8:41
Re: Kerro vaivasta
Lekuri antoi puoli vuotta aikaa tehdä asioille jotakin tai statiinit.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
-
- Kitisijä
- Viestit: 2500
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Kerro vaivasta
Tutulta kuulostaa. Anoreksia, bulimia, ortoreksia, urheilu, liikkumattomuus, dokaaminen, työnteko, ruutuaika, seksi ja huoraaminen, masturbointi, jonkun bändin fanittaminen, elokuvat, sarjakuvat ja jopa lukeminen. Kaiken voi vetää yli. PITÄÄ vetää yli. Aina kaasu pohjassa ja kiitävän auton pitävät tiellä vain kaiteet. Metalli kirskuu ja valitttaa, kipinäsuihkua vuoroin oikealta tai vasemmalta ja Motörhead raikaa täysillä. Koska "mikään ei tunnu miltään ja silti kaikki sattuu!" mutta leuka pystyssä ja demoninen nauru sitä peittämään.
Roikkuvuuksista puhuttaessa vain uhkapelaamiselta ja varastelulta olen säästynyt. Ja huimausaineilta. Muuten oikeastaan ainoa F-tautiluokitettu harraste jota en ehtinyt vetää överiks asti oli alkoholin ja ryynien sekokäyttö, koska syöpä. Mutta hyvällä alulla sekin oli, ristus sentään. Siinä oltiin nuoruuden ensikännien veroisesti jännän äärellä kun kokeili paljonko vaikka kodeiinia voi tissutella viskin kanssa työmatkalla hotellihuoneessa niin että on jotenkin työkykyinen seuraavana aamuna. Tunnesäätelymekanismit täysin vituillaan eikä pahaa oloa osannut purkaa mitenkään muuten kuin.
Selvinä vuosina olen prosessoinut näitä sekä yksin, kirjoittamalla että muutamalle ammattikuuntelijallekin. Jonkinlainen taudinkuva alkaa muotoutua ja juurisyyt kaiken irtopaskan alta löytyä.
Hyväksynnän puute faijalta ja hänen jatkuva poissaolonsa, koulukiusaukset. Vanhempien pakkoavioliitto ja vuosikausia kestänyt asemasota. Siihen kun yhdistetään vähän arka ja herkkä luonne niin asiat alkavat kasautua. Vahvempi yksilö oli ammentanut noista voimaa menestyäkseen, minä en sitä osannut tehdä.
Vanhemmat eivät puuttuneet teini-iän kipuiluihin mitenkään vaikka vuoroin ahmin ja oksentelin, tulin kotiin - silloin kuin ylipäätään tulin - milloin missäkin kunnossa. Huutoa ja haukkuja välillä mutta en muista että yhtään-vitun-kertaa kumpikaan olisi kysynyt "poika, mikä sinua painaa, voimmeko auttaa?"
Toisaalta - heillä oli omat paskansa joiden kanssa rämpiä ja molemmat juuri sodan jälkeen syntyneinä olivat kokeneet pulan ja saaneet taatusti vielä vähemmän huomiota omilta vanhemmiltaan kuin minä. Rikkinäisen sukupolven rikkinäisiä lapsia, joiden kaikki jaksaminen oli kiinni maan jälleenrakentamisessa. Näin minä olen sen funtsinut.
Onneksi tämän kierteen voi katkaista.
Luoja tietää etten ole tätä omilla teoillani ansainnut, mutta se että voin istua samassa illallispöydässä joka ilta perheeni kanssa, puhua heidän kanssaan kuin sivistyneet ihmiset, että lapseni kysyvät joskus mielipidettä ja neuvoa enkä (enää) ratkaise kaikkia konflikteja faijalta opitulla management-by-perkele -metodilla (vaikka vieläkin välillä läikkyy yli joskus)... eivätkä lapset joudu päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen joudu kuuntelemaan vanhempiensa jatkuvaa nälvimistä, riitelyä ja vittuilua. Ei ollut niin pientä asiaa ettei sitä voinut 10 vuotta myöhemmin kaivaa riidassa lyämäaseeksi. Siihen päälle bysanttilaisia sukulaissäätöjä ja vääntöjä... ette uskoisi.
Vaikka arki on välillä raskasta kun on tämä iso C taas niskassa ja puolison kanssa omat haasteensa, niin SIITÄKIN HUOLIMATTA addiktioton arki on - hienoa.
Enää ei tarvitse päivästä ja viikosta toiseen elää siinä valheiden, rikottujen lupausten, itsepetoksen ja itsesyytösten makaaberissa teatterissa jossa "en juo enää ikinä"... "no olipa tyhmästi tehty mutta nyt on paremp olo jo"... "oikeastaan yhdet voisi maistua"... "no kyllä minä tänään voin ottaa koska X, Y tai Z"... ohikiitävän hetken "RAI RAI!" ja aloita taas kaikki alusta. Keräile itsesi sieltä ihan itse kaivetun paskakuopan pohjalta joka jokaisen dokauskerran jälkeen on vähän syvempi.
Päihdeaddiktiossa alkoholiin riippuvuuden liima kuivuu hitaammin kuin monen muun aineen kanssa hämmentäessä mutta ai perkele että se liima on lujasti kiinni kunhan se on ehtinyt kunnolla kuivua.
34 vuotta ehti. Irrottautumista on tehty kuusi vuotta eikä se vieläkään ole valmis. Tätä vihollista ei parane aliarvioida eikä unohtaa mistä on päässyt irti ja mikä odottaa jos antaa kontrollin herpaantua.
Amazing shit happens!
-
- Kitisijä
- Viestit: 15071
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Re: Kerro vaivasta
Joku seitsemän danin henkilöflunssa päällä. Rautaa makkarin ympärille, niin saa sairastaa rauhassa.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 12902
- Liittynyt: 15.08.2005 13:14
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kerro vaivasta
Huonovointisuutta ja mahdollisesti kuumetta.
"En tiedä pitäisikö sinulle ojentaa netiketti, banaani vai köysi." - Tix
-
- Kitisijä
- Viestit: 15071
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Re: Kerro vaivasta
Yritän huomenna töihin. Kahdeksan päivää sitten alkoi oireet. Aluksi keplottelin särkylääkkeillä, mut torstaina jäin saikulle. Oirekuvaus on monipuolinen: kurkkukipu, yskä, lievä kuume, väsymys, kuvotus, päänsärky, makuaistin meno, korvakipu, lihassärky.Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑15.12.2023 10:22 Joku seitsemän danin henkilöflunssa päällä. Rautaa makkarin ympärille, niin saa sairastaa rauhassa.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 26979
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Kerro vaivasta
Teitkö koronatestiä (ei sillä, että tulos erityisesti vaikuttaisi hoitoon)?Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑19.12.2023 13:40Yritän huomenna töihin. Kahdeksan päivää sitten alkoi oireet. Aluksi keplottelin särkylääkkeillä, mut torstaina jäin saikulle. Oirekuvaus on monipuolinen: kurkkukipu, yskä, lievä kuume, väsymys, kuvotus, päänsärky, makuaistin meno, korvakipu, lihassärky.Ylermi Ylihankala kirjoitti: ↑15.12.2023 10:22 Joku seitsemän danin henkilöflunssa päällä. Rautaa makkarin ympärille, niin saa sairastaa rauhassa.
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 15071
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Re: Kerro vaivasta
^ Torstaina, kerran ja nega.
Mulla on se onni, että olen löytänyt itseni ja toivon muillekin ihmisille sitä. Että tällainen ihminen on tarkoitettu tänne, me ei olla sattumaa.
-
- Kitisijä
- Viestit: 26979
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Kerro vaivasta
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 2500
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Kerro vaivasta
Reilun vuoden salitauon ja kropasta kadonneen -8kg jälkeen tartuin taas metalliesineisiin ja siirtelin niitä pisteestä A pisteeseen B ja takaisin. Valehtelematta 30-50% pienemmät painot kautta linjan, syke piikittää, huippaa ja oksennus maistuu suussa. Kolmannella kerralla tuntui jo hetkittäin kivalta - selkätreenistä olen tykännyt aina.
Sylettää kyllä miten saavutukset ovat haihtuneet savuna ilmaan ja tuntuu että aloitetaan alempaa kuin 40v sitten kun ekan kerran gymille hiivin, mutta kai "something" on parempi kuin "absolutely nothing".
Syömisen kanssa tulee olemaan vaikeaa. Mistä se patti kasvaa ku vatsan kapasiteetti on pienempi kuin ennen, eikä safka imeydy kuten pitää. Ruokamäärät on sellaisia että puputan oikeastaan koko ajan että paino pysyisi edes ennallaan. Ja jätteen poistovaihe on suoraan sanottuna aivan paskaa. Ison asian jälkeen menee puolesta tunnista tuntiin uikuttaen sikiöasennossa kun alavatsaan sattuu ni vitusti. Kuukauden päähän lupasivat tähy-ajan. Verta välillä muttei säännöllisesti.
Sylettää kyllä miten saavutukset ovat haihtuneet savuna ilmaan ja tuntuu että aloitetaan alempaa kuin 40v sitten kun ekan kerran gymille hiivin, mutta kai "something" on parempi kuin "absolutely nothing".
Syömisen kanssa tulee olemaan vaikeaa. Mistä se patti kasvaa ku vatsan kapasiteetti on pienempi kuin ennen, eikä safka imeydy kuten pitää. Ruokamäärät on sellaisia että puputan oikeastaan koko ajan että paino pysyisi edes ennallaan. Ja jätteen poistovaihe on suoraan sanottuna aivan paskaa. Ison asian jälkeen menee puolesta tunnista tuntiin uikuttaen sikiöasennossa kun alavatsaan sattuu ni vitusti. Kuukauden päähän lupasivat tähy-ajan. Verta välillä muttei säännöllisesti.
Amazing shit happens!
-
- Kitisijä
- Viestit: 2500
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Kerro vaivasta
Kasvain jatkaa kasvamistaan. Edellisestä tullut lisää n. 7 x 7 x 7 mm.
Lääkitys puskettiin maksimiin mutta olo on niin paskamainen, jatkuva kuvotus ja kivut että enpä tiedä. Onko se sitten sen arvoista räytyä hengissä muutama viikko tai kk pisempään, jos koko ajan on kokonaisaltaisen paska olo, mitään et jaksa tehdä ja ruoka pysyy vatsassa vain pahoinvointilääkkeillä? Kliinisissäkään testeissä nykyisen primäärilääkkeen maksimi elinikäennuste petraantui verrokkiryhmään n. 6kk.
Talvilomaviikon kunniaksi yritin harrastaa aiemmin rakkaita talvilajeja eikä oikein mistään tule yhtään mitään. Väsyy hetkessä, jatkuva kuvotus, puhti loppuu kuin puolityhjästä ilmapallosta. Suuri ylpeydenaiheeni, oma-aloitteisesti kovalla työllä rakennettu solidi peruskunto ja kotitarve-atleettinen kroppa ovat kaukainen muisto vain.
Pet-TT kuva lähitulevaisuudessa, jotta nähdään hyödynkö lutetium-hoidosta. Vaatii toimiakseen että kasvaimessa on tietyt reseptorit, muuten kallis hoito-nuke suhahtaa kasvainmassan ohi jälkeäkään jättämättä. Aiemmin ei-korvattava syto on saanut korvattavuuden, jätettiin aikanaan väliin rajujen sydänoireiden takia, sitä harkitaan tilalle jos nyt sivareita liikaa aiheuttava troppi pitää kokonaan hylätä. Nuo kumpikin jos osoittautuvat tyhjiksi arvoiksi, ollaakin tilanteessa jossa "Käypä Hoidosta" tulee "Käypä Jossain Muualla"-hoito. Sit ei ole enää Suomen shitsteemillä minulle mitään tarjolla paitsi palliatiivistä.
Tik. Tak. Tik. Tak.

KKK, Sanattomaksi vetää. Mitään ei varmasti auta, vaikka täällä toivon, että jokin noista hoidoista tehoaisi eli löytyisi ne tietyt reseptorit.
"I've learned so much from my mistakes...
I'm thinking of making a few more."
I'm thinking of making a few more."
-
- Kitinän uhri
- Viestit: 569
- Liittynyt: 21.04.2021 14:43
- Paikkakunta: Savvoo hilij.. no ei vatussa!
Re: Kerro vaivasta
Jaksamista arkeen KKK.
"Ainoa todellinen viisaus on tieto siitä, että et tiedä yhtään mitään." - Sokrates
-
- Kitisijä
- Viestit: 17236
- Liittynyt: 27.10.2005 17:37
Re: Kerro vaivasta
Olen miettinyt KKK:ta viime aikoina. On kyllä elämä epäreilua. Aika hyvinhän sä tunnut kuitenkin tuon hankalan tilanteen kanssa pärjäilevän. Näkee, että kokemusta on, jos tällainen vähän tyylitön viittaus kohtuuttoman kovaan sairastamishistoriaasi sallitaan. Toivotan voimia ja jaksamista, paitsi tilanteen kanssa niin myös elämästä nauttimiseen.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
-
- Kitisijä
- Viestit: 2500
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Kerro vaivasta
Kiitos kannustuksesta. En tiedä pärjäämisestä, mutta ei tätä voi koko ajan ajatellakaan.
Aaveet tulevat yleensä öihin. Silloin pelätään, ryvetään itsesäälissä, vihassa... sitten kun aamu koettaa ja olettaen ettei oksennella ja aamupahoinvointi menee normaaliajassa ohi, mennään töihin ihan kuin kuka tahansa, haetaan lapsi tarhasta, kokataan, selvitellään teinien riitoja. Sitä tavallista.
Suurin toiveeni - jos ei "ihmelääkettä joka parantaisi minut kertaheitolla" lasketa - olisi saada rakastua vielä kerran. Sillai oikeen vittu kunnolla. Elokuvaromanssi. Ja ennenkaikkea kokea vastarakkautta. Koska siitä jos mistä on pula. Ollut jo vuosia.
Mutta vaikka nykyisestä avioliitännäisestä feidais vittuun - ja luoja tietäköön että olen ajatellut sitä useita kertoja päivässä viime aikoina - kuka minut muka huolisi? Kuka haluaisi luoda tunnesiteen ihmiseen joka on parantumattomasti sairas? Ihmissuhteet ovat tarpeeksi vaikeita muutenkin terveidenkin ihmisten kohdalla.
Ja todennäköisyys sille, että tapaisin viehättävän naisen joka olisi kiinnostunut heittäytymään karuselliin kanssani - shiieeet. Harlekiini- tai hollywood-kamaa.

Pet-TT vahvistaa, että se paska ei ole levinnyt ja kasvainmassassa on oikeat reseptorit mahdollista lutetium-hoitoa varten. Tämä ei tarkoita muuta kuin että lutetium, jos sitä saisin (hoitopäätös pitää kierrättää monen konklaavin kautta, eikä mikään ole varmaa - eikä lutetiumkaan paranna, ainoastaan tekee käräyttää kasvainkaupungin parkkipaikaksi 2-4 vuodeksi).
Puhelun jälkeen itkin ja nauroin vähän, kun hermopaine purkautui. Ennen soittoa kädessä oli vain yksi kunkku, nyt on kunkkupari. En osaa oikein sanoittaa miltä, uutinen tuntuu, mutta Stanley K avuksi: "Odotas vaan paskiainen, sedällä on sulle yllätyslahja valmiiksi katsottuna":
Puhelun jälkeen itkin ja nauroin vähän, kun hermopaine purkautui. Ennen soittoa kädessä oli vain yksi kunkku, nyt on kunkkupari. En osaa oikein sanoittaa miltä, uutinen tuntuu, mutta Stanley K avuksi: "Odotas vaan paskiainen, sedällä on sulle yllätyslahja valmiiksi katsottuna":
Amazing shit happens!
-
- Kitisijä
- Viestit: 26979
- Liittynyt: 23.01.2014 9:59
Re: Kerro vaivasta
olen voimakas oikeudenmukaisuuden kannattaja
-
- Kitisijä
- Viestit: 2500
- Liittynyt: 26.10.2012 19:48
- Paikkakunta: Joo
Re: Kerro vaivasta
Näin ymmärsin. Doc tarjous 15-20 kiloeuroa, Julkiselta poliklinikkamaksulla.
Ton voidaan ajaa 2-5 kertaa, yksittäiäsen hoitokerran teho ei ole yhtä suuri jatkohoidoissa. Paras arvio: onnistuessaan pysäyttää kasvaimen kasvun kokonaan 2-4 vuodeksi.
Tuon jälkeen viimeinen kunkkukortti räpylässä on Teysyno, joka on muistaakseni kabesetabiinin vähemmän sydänsivareita aiheuttava syto. Mulla kokeiltiin tota 2vkoa - voin vahvistaa tuo liki täydellinen sivareiden puute, mutta hoitovaste jäi epäselväksi kun konklaavi veti lääkkeen multa pois - just kun keräysrahoilla oli kuukauden annos 500 eurolla ostettu. Kukaan ei osaa selittää vieläkään mitä vittua sekin perseily tarkoitti. Mutta lääkärithän eivät erehdyksiä tee, se on poissuljettua. Mut sille 500 eurolle olis siinä tilanteessa ollut muutakin käyttöä.
IS extrassa on haastateltu yksi esikuvani Arttu. Nuori mies sairastui, kävi vatsavaivojen takia näytillä, piti olla rutiinileikkaus mutta äijän maksa ja vatsa olikin täynnä kasvaimia. Sekä yksityinen että julkinen kategorisesti kieltäytyivät yrittämästäkään hoitaa.' Avoin kipulääkereseti ja tervemenoa himaan delaamaan, suunnilleen samaa minullekin sanottiin - ennen kuin löytyi rohkea kirurgi joka uskalsi kokeilla kuitenkin leikkausta.
Kaiken keskellä mies sai itsensä taistelumoodiin, selvitti asioita. Keräsi 50.000 euroa ja raahautui kokeelliseen hoitoon Saksaan. Nyt syöpä ollut lepotilassa vuosikausia. En tiedä olisinkin itse pystynyt samaan.